sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Elokuu kuvina


Kun katsoo elokuuta näin taaksepäin, 
se oli tämän vuoden monipuolisin ja sai aikaan 
monenlaista tunneskaalaa.

Sait itkea ja nauraa, pettyä, surra, huolestua, yllättyä, ilahtua,
hämmentyä ja yllättyä. En muista koska olisin itkenyt niin
paljon kuin elokuussa, mutta, pääasiassa ilosta ja liikutuksesta ♥

Tässä kuvakollaaseja elokuulta.





 


Tähän viimeiseen  kuvaan oli hyvä päättää elokuu. 
Teinin kuvaamana auringonlaskun aikaan
pellon päälle laskeutunut usva mökkitiellä. 
Kertakaikkisen upeaa.

Millainen elokuu sulla oli?
Entä minkälaisia suunnitelmia syyskuulle?

♥♥♥

Lempeää syyskuun ensimmäisen päivän iltaa,
Maikku

20 kommenttia:

  1. Upeita kuvia! Saanko veikata, että huolestuminen (ja mahdollisesti jopa itkutkin) liittyivät tuohon kuvaan nuoresta miehestä pienlentokoneessa...? ❤

    Mä odotan ilolla syyskuuta, tämä kesä oli sen verran apea ja "huono". Ei tilanne mitenkään ole kohentumassa syksyä kohti, mutta koska tykkään syksystä enemmän kuin kesästä, niin kaikki tuntuu jotenkin helpommalta syksyn koittaessa. Ja mähän myös tykkään arjesta, joten siinäkään mielessä syksy ei ole ongelma.

    Ihanaa alkanutta syyskuuta ja ensi viikkoa sulle Maikku ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se sydämen pohjasta otti kun teini nousi ilmoihin, mutta itkut on johtuneet koiran sairastamisesta ja muista huolista, jotka onneksi ovat jo ohi.

      Harmi, että kesä ollut apea:( Mä tykkään myös syksystä, vaikka tykkään kyllä kesästäkin. Tässä vuodenajassa on ihan oma tunnelmansa.

      Onnellisempaa syyskuuta Emma ♥

      Poista
  2. Olipa ihana elokuu! Kauniit kuvakollaasit. Toivotaan myös lämmintä syyskuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monipuolinen oli kaikessa kauneudessaan, kiitos Anni ja tervetuloa ♥

      Poista
  3. Oi miten kaunis ja herkullinen oli elokuusi ❤️ Ihanaa syyskuuta! ❤️

    VastaaPoista
  4. Niin ihania kuvia ja nuo koiruudet ovat kyllä, oikeita sydämenmurskaajia❤️
    Leppoisaa alkavaa syyskuuta sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on, ei voisi kuvitella elämää ilman niitä!
      Sinulle myös ihanaa syyskuuta ♥

      Poista
  5. Ihanat, tunnelmalliset kuvat! Tuota usvakuvaa jos instassa ihastelinkin. :O

    Elokuu oli kyllä hyvin vaihteleva kaikin tavoin. Nousuja ja laskuja. Eikä ainakaan tylsää. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on kyllä varsin onnistunut kuva. Kiitos teinin ♥
      Samanlaista vaihtelevaa ollut kyllä sitten sielläkin:)

      Poista
  6. Tuo viimeinen kuva on aivan mielettömän kaunis. Kuvien perusteella elokuusi on ollut täynnä ihania hetkiä. Aurinkoa alkaneeseen syyskuuhun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä :) On ollut monelaisia hetkiä, myös vähemmän ihania mutta jälkeenpäin katsottuna joka hetki on ollut todellista elämää.

      Kaunista syyskuuta ♥

      Poista
  7. Kauniita kuvia. Musta tuntui, et elokuu kesti jotenkin todella kauan, kun kesä-heinäkuu hurahtivat hetkessä ohi. Nyt on jotenkin sitten haikeaa, että on syyskuu. Tosin syksykuukausista syyskuu on mun lemppari, loka -ja marraskuun voisin nukkua välistä jouluun asti. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot kyllä oikeassa, niin kesti!
      Joku oli jo Facebookissa kommentoinut että ens kuun jälkeen on marraskuu, kääk.
      Munkin puolesta loka ja marraskuun voisi kokonaan skipata ja hypätä suoraan
      joulukuuhun :)

      Poista
  8. Kauniin kuvan erityisesti teini on onnistunut nappaamaan!
    Ihanaa alkanutta syyskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, hän oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan :)
      Sinulle myös, ihanaa syyskuuta Kaisa ♥

      Poista
  9. Kyllä paljon mahtui teidän syyskuulle. <3 Ihanat kuvatkollaasit kertakaikkiaan. Oikein mukavaa syksyn alkua Maikku. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia, tosin syyskuu on vielä edessäpäin :)
      Ihanaa syyskuuta ♥

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥