keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Syyskuun kosmetiikkasuosikit


Tässä kuussa on ollut vaikeaa valita kosmetiikkasuosikkeja, sillä olen tutustunut moniin aivan
fantastisiin tuotteisiin. Lopulta tänne päätyi neljä täysin erilaista tuotetta eri kategorioista ja voin suositella jokaista niin lämpimästi ♥

*merkitty tuote saatu blogiin


Talikan silmämeikin puhdistusaine* on ihastuttanut ihan ensimmäisestä käyttökerrasta alkaen.
Täsä on tulossa lähiaikoina ihan omaakin postausta, mutten malttanut olla ottamatta
tätä tähän mukaan koska tää on vain niin paras!



Bybi Supercharge Serum on ollut mulla jo jonkin aikaa, mutta se oli kesän aikana unohtunut.
Kesän jälkeen iho kaipaa kosteutusta ja tämä on iholle todellista superfoodia.
Seerumin erikoisraaka-aineet ovat mm skvalaani(oliivista peräisin oleva öljy), kaktusviikuna, jasmiini- ja vesimelonisiemenöljyt.

Vaikka kyseessä on öljy, se imeytyy iholle hyvin ja tuntuu todella hoitavalta.
Niinä iltoina kun laitan tätä, käytän alla vain hoitovesiä


Tämä Luxien highlitersivellin oli elokuun  Lookfantasticin beautyboxissa.
Ensi näkemältä ihastuin tähän, sillä varsi on ergonomisesti muotoiltu ja ihan super hyvä sutiessa.
Mulla on highliteriin on olemassa ihan oma siveltimensä, joten olen ottanut tämän poskipunasiveltimeksi ja siihen musta ihan paras.




Viimeisenä, muttei vähäisimpänä  Klippotekin argan oil suihkutettava hoitoaine.
Olen ollut vannoutunut BC:n käyttäjä, mutta koska en tuotetta ole enää mistään löytänyt, 
ajattelin kokeilla jotakin uutta.
Se kannatti! 
Tämä on paitsi kaunis ulkoisesti, ihan mielettömän hyvältä tuoksuva ja jättää hiukset vähintäänkin yhtä hyvin kammattavaksi kuin aiemmin käyttämäni BC.
Olen aiemmin pitänyt Klippotekia vähän tylsänä, mutta tämä hoitis on kaikkea muuta.




Tälle kuulle sattui sellaiset suosikit, joille on omassa sarjassaan vaikea löytää
parempia. Saa toki vinkata, jos teillä on vahvoja muita suosikkeja :)

Oliko tuttuja? Käytätkö muuten erillistä silmämeikin puhdistusainetta?

Maikku

18 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia tuotteita. Bybiä ovat kehuneet yksi sun toinenkin bloggaaja ja mullakin odottelee testausta yksi heidän tuotteensa. Talikan putsari vois olla hyvä myös. Olen kokeillut heiltä kuplanaamiota josta pidin aivan älyttömästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bybi on kyllä ihana sarja ja mulla pari muutamakin seerumia merkiltä, joita odotan saavani testiin. Tää putsari on ihan paras! Mulle Talikan tuotteet on olleet ihan pettämättömiä.

      Poista
  2. Eivät ole tuttuja tuotteita. Käytän kyllä silmämeikin putsausta erikseen joten esittelemäsi tuote kyllä kiinnostaa.

    VastaaPoista
  3. Bybi alkoi erityisesti kiinnostaa! Kuulostaa todella hyvältä tuotteelta. Ja innolla odotan kyllä tarkempaa infoa tosta Talikan putsarista :) Mulle ei ollut yksikään tuote näistä tuttu, mutta mulla on aina käytössä erillinen putsari silmille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bybi on loistava ♥ Talikasta tosiaan tulossa juttua, on ollut kiva tutustua sarjan muihinkin tuotteisiin kuin ripsituotteisiin ja naamioihin.

      Poista
  4. Mielenkiintoisia tuotteita jälleen.
    Tällä hetkellä ei käytössäni ole silmämeikin poistoainetta. Putsarivoide ja misellivesi toimii hyvin.

    VastaaPoista
  5. Oli tuttuja tuotteita, jes, kerrankin voin sanoa näin :D
    Käytän erillistä silmämeikin poistoainetta, koska käytän vedenkestävää ripsaria, joka on aikamoisen vahvaa tekoa :)
    Oma syyskuun suosikkini on Clarinsin uusi anti-age voide.

    VastaaPoista
  6. Bybin seerumi on todella ihana! :)

    VastaaPoista
  7. Toi öljyseerumi kuulostaa tutustumisen arvoiselta. Mulla tuppaa talvella iho kuivumaan ja kasvojen iho vaatii kunnon kosteutusta. Pitää ehdottomasti testata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ois sulle siinä tapuksessa loistava tuote! Kosteuttaa ja vaikka on öljyä, iho ei jää öljyiseksi vaan öljy on aika ohutta.

      Poista
  8. Näistä tuttu oli ainoastaan tuo Klippoteket mutta se on kyllä ihan huipputuote :)

    VastaaPoista
  9. Kauniita kuvia :) Minulle tuntemattomia tuotteita kuitenkin toistaiseksi. Mukavia syyspäiviä sinulle!

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥