sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Kuinka usein?


Vähään aikaan ei ole blogissa haasteita ollutkaan, mutta nyt löysin Outin blogista
tämän Kuinka usein - haasteen, joka oli mielenkiintoinen.
Joten olkaa hyvät, taas opitte musta uutta 😀



Näet vanhempiasi

Vaihtelevasti, mutta äitiä useammin kuin isää.

Vaihdat lakanat

Viikon parin välein

Vaihdat pyyhkeet

Viikon välein, yleensä viikkosiivouksen yhteydessä

Peset hiukset

Liian usein eli lähes joka päivä

Soitat isälle/äidille

Isälle satunnaisemmin, mutta äidin kanssa soitellaan viikottain, joskus useimmankin kerran viikossa.
Viimeksi eilen ja isän kanssa puhuin viikko sitten.

Käyt leffassa

Nyt ollaan käyty kuukauden sisällä jo kaksi kertaa, mutta keskimäärin 2-4 kertaa vuodessa.
Olen suomalainen ja Downton Abbey oli vain nähtävä!



Föönaat hiukset

Aika harvoin, oikeastaan vain silloin kun ei ole aikaa antaa niiden kuivua

Putsaat lattiakaivon

Viime kerrasta on aikaa, mies on tainnut tehdä sen viime aikoina

Käyt metsässä

Pyrin käymään metsässä usemman kerran viikossa, metsä rauhoittaa ja koirat rakastavat metsän tuoksuja

Käyt suihkussa

Joka päivä

Sanot läheisille rakastavasi tätä

Jos en nyt ihan päivittäin, niin sen verta usein että he tietävät sen

Sanot miehellesi rakastavasi tätä

Joskus päivittäin, joskus satunnaisemmin muttei mene päivääkään ettenkö näyttäisi että rakastan

Tarkistat kuivakaapin sisällön

Pari kertaa vuodessa


Luuttuat lattiat

Kerran viikossa

Peset vessat

1-2 kertaa viikossa tai tarvittaessa

Puhdistat liesituulettimen

Hmmm, varmaan liian harvoin mutta koitan muistaa pari kertaa vuodessa

Syöt noutoruokaa

Aika harvoin, haetaan kiinalaista tai mäkkäriruokaa muutama kerran vuodessa.
Pojat kyllä tilaa/hakee pizzaa  useammin mutta mä syön oikeasti tosi vähän noutoruokaa.

Valehtelet

Valkoinen valhe saattaa joskus lipsahtaa, mutta pyrin olemaan umpirehellinen



Riitelet suhteessa

Aika harvoin ja silloinkin kun riitelen, riitelen pääsääntöisesti yksin

Sheivaat

Tarvittaessa, mutta parin, kolmen päivän välein

Vaihdat hammasharjan

Justiinsa viime viikolla, mutta siinä vaiheesssa kun harjakset alkavat sojottaa tai jos olen ollut kunnolla kipeä

Käyt kirjastossa

Edellisestä kerrasta on nyt jo varmaan puoli vuotta. Joskus käyn tosi usein, joskus vierähtää useita kuukausia

Syöt herkkuja

Nyt olen vältellyt niitä, mutta jos syön niin yleensä iltaisin



Soitat anopille

Liian harvoin, olen vähän huono soittelemaan ylipäätään kellekään

Peset rintsikat

Parin päivän välein

Leivot

Sekin vaihtelee, nyt olen leiponut paristi kuussa mutta yleensä useammin.

Siivoat jääkaapin

Muutaman kerran vuodessa

Käyt puntarilla

Viikottain

Komennat miestäsi

En mä taida aikuista ihmistä komentaa

Syöt irtokarkkeja

Varmaan ensi vuonna taas



Peset pyykkiä

Välillä joka päivä, välillä muutaman kerran viikossa


Imuroit kotisi

Tää vähän vaihtelee mutta 2-3 kertaa viikossa, joskus useamminkin

Perheessä kinataan vaatetuksesta

Talvea kohti mennessä, kun teinit haluavat pukeutua liian kevyesti

Käyt hammaslääkärissä

Kerran vuodessa tarkastuksessa ja tarvittaessa useammin

Käy kaupassa

Kolme, neljä kertaa viikossa. Yleensä torstaina käydään Prismassa isommilla ostoksilla ja viikolla täydennetään kaappia.



Peset ikkunat

Jos totta puhutaan, mä inhoan ikkunan pesua mutta mökillä pesin ikkunat yhdessä ystäväni kanssa reilu kuukausi sitten. Kotona ikkunat taisi viimeksi pestä mieheni. Mun pitäisi kyllä vielä tänä syksynä ne kertaalleen pestä.

Vaihdat sukat

Joka päivä

Olet erimieltä miehesi kanssa

Meillä on tietyt aihealueet, jossa mielipiteet eroaa voimakkaasti toisistaan.
Näitä ei silti vältellä, vaan ollaan hyväksyttä se että asioista voidaan olla eri mieltä kuitenkaan riitelemättä.

Ostat uusia vaatteita

Tämä vaihtelee, mutta sanoisin että tarpeen mukaan. Joskus tulee ostettua enemmän kerralla, joskus menee useampikin kuukausi etten osta mitään.

Siivoat

Meillä on perus siistiä aina eli pienesti joka päivä, mutta viikkosiivous on yleensä loppuviikosta jotta viikonloppuna voi vain relata ja keskittyä kaikkeen muuhun mukavaan.

Tarkastat toimiiko palovaroitin

Luotan siihen, että se ilmoittaa jos patteri on lopussa.

Peset auton

Autosta huolehtii meillä pääsääsääntöisesti mies

Käyt läpi vaatekaapit ja muut kaapit

Vaatekaapit ehkä myllään pari kertaa vuodessa kunnolla ja itseasiassa nyt juuri se vaihe meneillään.
Löysin nimittäin syys/talvivaatteita ison kassillisen ja niille pitäisi tehdä tilaa.
Muut kaapit kerran vuodessa.

Siivoat lääkekaapin

Silloin kun muistan, ehkä kerran vuodessa ta harvemmin.

Puhdistat hiukset harjasta

Samantien kun olen harjannut.



Ota tästä haaste matkaan :)
Kuinka usein muuten sulatat pakastimen? Tai peset saunan?
Tai teetkö perusteellisen suursiivouksen, "kaikki nurkat hammasharjalla koluten", kuinka usein?

Mä sulatan kerran pari vuodessa ja kaikki paikat nuohoan ehkä neljännesvuosittain.

Mukavaa sunnuntaita,
Maikku

23 kommenttia:

  1. Oi täähän oli kiva haaste! Mukavan simppeli ja kivat kysymykset :) Pitää ehkä napata tää omaankin blogiin. Sun vastauksia oli kiva lukea<3

    VastaaPoista
  2. Hauska haaste ja nasevia kysymyksiä.
    Kivaa kuun vaihdetta!

    VastaaPoista
  3. Kiva haaste ja hauskoja kysymyksiä!
    Mukava oli lukea! :)

    Leppoisaa sunnuntaita Maikku! <3

    VastaaPoista
  4. Olipa kiva lueskella näitä :)
    Leppoisaa pyhää <3

    VastaaPoista
  5. Hihii..kiva haaste..meinaatko oikeesti syödä irtokarkkeja vasta ensi vuonna..Leppoisaa sunnuntaita🍁🍂🍁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ehkä vähän liiottelin, saatampa jo jouluna repäistä ;)
      Kivaa iltaa!

      Poista
  6. Aika paljon meillä oli samanlaisia vastauksia, samikset :)Kiva kun nappasit haasteen mukaan.
    Ihanaa sunnuntaita Maikku <3

    VastaaPoista
  7. Kivoja vastauksia. <3 Metsään on munkin pakko päästä säännöllisesti ja täälläkin menossa vaatekaapin tyhjennys ja mylläys.

    Iloa viikkoon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ou jee, mukava kuulla että jollain muullakin. Mulla on se vielä ihan vaiheessa, jospa tän viikon aikana sais kaikki myllättyä.

      Kivaa viikkoa sinnekin :)

      Poista
  8. Oli tosi kiva lukea sunkin vastaukset. Mä sulatan pakkasen kerran vuodessa, se riittää hyvin. Mä en tee ikinä kaikki nurkat hammasharjalla siivousta, koska mä siivoan koko ajan, niin sellaista tarvetta ei vaan tule. Vihasin lapsena kotona kun jouluna ja juhannukset alla piti kuurata joka nurkka, ja päätin, että kun muutan omaan kotiin, teen toisin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en mäkään ihan hammasharjalla nuohoa, mutta astetta tarkemmin :) Kesällä ehkä tulee oltua tarkempi kun aurinko paljastaa jokaisen pölyhiukkasen, syksyn ja talven pimeys antaa vähän anteeksi:)

      Poista
  9. Haastepostauksia on mukava lueskella 🧡 hyvää syksyä sinulle 🧡

    VastaaPoista
  10. Kiva postaus, hauska lukea näitä vastauksia. Mä tykkään kanssa siisteydestä, joten tällä hetkellä kun en ehdi siivota niin paljon kun haluaisin, on osa hommasta ulkoistettu ammattilaiselle- säilyy mulla mielenrauha ;) Kivaa loppuviikkoa❤

    VastaaPoista
  11. Olipa kiva lukea vastauksiasi. Olet varmaan ahkerampi siivousasioissa kuin ihmiset yleensä, itsekin aloin miettimään juuri noita asioita mutta ehkä en kuitenkaan tee mitään säännöllisesti. Mukavaa lokakuun lakua sinulle Maikku ❤️ Jätänkin tuon kirjoitusvirheen - se on niin hauska 😆

    VastaaPoista
  12. Ihana, että teit tämän ja uusia juttuja opin susta taasen.

    Ihanaa päivää Maikku. 🧡❤️🧡

    VastaaPoista
  13. Kiva postaus!
    Minä en kehtaa vastata tähän lainkaan, kun kysymykset pyörivät niin paljon siivouksen ympärillä ja minun erikoisalaani on siivouksen vältteleminen :D

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥

FIINI:n ihanuuksia talvi-iholle

                                                                                             *Kaupallinen yhteistyö @FIINI Naturally Ihanaa ...