maanantai 15. huhtikuuta 2019

My Day 013


Josko vaihteeksi taas My day aiheinen postaus lauantailta.
Mä oon niin koukussa näihin mun marja-granola, yosa-soijajugurtti
aamu-ja iltapaloihin, että voisin melkein elää niillä :)
Aamulla toki pari leipää tai puuroa kaveriksi, jotta pysyy paremmin nälkä. 

Nyt piti syödäkin hyvin, sillä lähdin tyttäreni kanssa messuille ja on
kivempi kierrellä, kun ei ole heti nälkä.










Käytiin ensin Eläinystäväni-osastolla ja siellä oli mm kissoja, koiria, marsuja ja pupuja.
Vähän harmitti etten tajunnut ottaa Histeciä etukäteen, sillä allergiaoireet puski heti päälle.
Silti oli koiria pakko käydä vähän rapsuttamassa, 
etenkin kun sattui löytymään kokonainen pentue kiinanharjakoiria ♥

Elma:n puolella olikin isompia eläimiä, pääasiassa alpakoita, hevosia, aaseja ja muutama possu.
Vähän kyllä säälitti osa eläimistä, koska niistä näki kuinka ahdistuneita ne oli. 
Tavallaan ristiriitaista, kun toisaalta itsekin tuen tapahtumaa osallistumalla siihen mutta en missään nimessä haluaisin eläinten kärsivän milläänlailla. 
Hyvät olotkin niillä toki on, mutta meteli ja ihmispaljous on 
stressaavaa ihmisellekin, saati eläimelle.

Siksi päätin etten julkaise yhtään kuvaa surullisesta eläimestä. 
Alpakat olivat tyytyväisen oloisia, heillä oli seuraa toisistaan ja laumaeläiminä näyttivät 
olevan tyytyväisiä toisistaan.
Possutkin nukkuivat vierivieren, hakien kai turvaa toisistaan ♥

Paljon oli myös erilaisia myyntikojuja, mutta etenkin Lapsimessujen puolella jonot 
olivat niin pitkiä ettei tullut tehtyä ostoksia.

Kahvilla poikettiin tyttären kanssa kyytiä odotellessa ja ajeltiin 
Messukeskukselta vielä Viherpajaan kukkaostoksille.













Tarjontaa oli valtavasti, enkä muistanutkaan kuinka monipuolinen 
paikka Viherpaja on.
Pelkkiä pääsiäisaiheisia istutuksia oli valtavasti, viherkasveista puhumattakaan.

Ostettiin kotiin kiinanruusu ja kerrottuja tulppaaneja.
Tytärkin löysi monta vähän harvinaisempaa viherkasvia uuteen kotiinsa.

Mies käytti koirat sillä aikaa kuin tein meille lämpimiä tonnikalavoileipiä ja 
koko ilta menikin katsellessa Netflixistä Madeleine McClann:n katoamista koskevaa sarjaa.

Mielenkiintoinen joskin todella surullinen tapaus tämä katoaminen ja sarja herätti kyllä ajatuksia.
Miten katoaminen on ylipäätään mahdollista, miksi poliisit vetkuttelivat, 
miksi Portugalin poliisi ei ottanut apua vastaan, surmasiko joku tytön, 
vai kaapattiinko hän?
Kannattaa kyllä katsoa jos tämän tyyliset tarinat yhtään kiinnostavat.

Edes saunaan ei maltettu mennä, kun sarja koukutti niin. 
Irtareita tuli napsittua kuten karkkipäivänä kuuluui, hiilariähky oli kyllä melkoinen :)

Millainen viikonloppu sulla oli?
Kävitkö messuilla?

Ihanaa aurinkoista pääsiäisviikkoa ♥

Maikku






14 kommenttia:

  1. Lämpimät voileivät <3 Niitä ei ole pitkään aikaan tullut tehtyä. Pääsiäisen jälkeen on pakko herkutella lämppäreillä. Täytyy samalla laittaa tuo Madeleine McClann:n katoamista koskeva sarja seurantaan. Kuulostaa mielenkiintoiselta. Oma viikonloppu sujui kotona ikkunoita pestessä ja tulipa autoon vaihdettua kesärenkaat samassa tohinassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on ♥ Sarja oli kyllä tosi kiinnostava ja on jotenkin käsittämätöntä miten useista johtolangoista huolimatta tyttöä ei löydetty :(
      Sä oot ollut reippaana, meillä on ikkunat edelleen pesemättä. Siinä oiskin muuten tekemistä pyhiksi :)

      Poista
  2. Eksyin sattumalta blogiisi. Helsingin messuilla tuli käytyä ja pääasiassa piippuja ,kaminoita ja terassin laseja katseltiin ja pyydettiin tarjouksia. Meillä kun on mökin laajennus meneillään . Minulla on puutarha blogi mutta talvella kun puutarha hiljenee niin postaan käsitöistä, sisustuksesta ja leipomisesta. Tervetuloa kurkkaamaan minunkin blogiani jos vaikka kiinnostaisi jatkossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun poikkesit, tulen toki vierailemaan :) Messuilla olikin vaikka mitä mökkeilyyn liittyvää!

      Poista
  3. Mä olen ihan koukussa sun ihaniin aamu-ja iltapalakuviin<3 Herkullista ja värikylläistä<3

    Mä en katsele enää ollenkaan sellaisia tv-dokumentteja, sarjoja tms., joissa käsitellään lapsten katoamisia, murhia, hyväksikäyttöä ja muita vastaavia kamaluuksia. Ne alkaa ahdistaa liikaa, en vaan kykene. Menee mielenrauha:( Lapsia kohtaava pahuus on jotain niin kamalaa, että minusta se on rikoksista suurin, ja rangaistukset pitäisi olla todella tuntuvia.

    Kivaa viikkoa Maikku (vaikka tuli nyt vähän synkiseltyä) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla ♥ Lämmitti mieltä niinkuin positiivinen palaute aina:)

      Mä ymmärrän sun ajatukset, mullakin jää tuollaiset tapaukset mieleen pyörimään moneksi päiväksi. Silti pitää katsoa. Samaa mieltä oon sun kanssa tuosta, että rangaistukset saisivat olla todella paljn kovempia. En edes viitsi kirjoittaa mitä ajatuksia tuo sarja kirvoitti mielessä.

      Kivaa viikon jatkoa sinullekin, eikä se haitata jos völillä synkistelee. Elämä on välillä sitäkin. Silti ♥

      Poista
  4. Rento, olin vaan ja löhösin. Sillä ke alkaakin kuuden päivän työputki, niin pitää keräillä tässä vähän voimia. Onneksi ulkona on ihana ilma, joten se piristää kummasti.

    Ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan parasta tuo relaaminen! Hyvä että osaat ladata akkuja, se auttaa jaksamaan ♥
      Mukavaa keskiviikkoa Jonna ♥

      Poista
  5. Messuille en lähtenyt tai oikeastaan lähdin, mutta sydänmessuille. Mitattiin verensokeri (joka oli hyvä) ja katsottiin millainen puristusvoimani on (keskivertoa parempi) :D
    Muuten vaan olen rentoillut ja eilen kärsin migreenistä, jonka onneksi sain lääkkeillä ja levolla menemään pois, että sellainen viikonloppu.
    Ihanaa viikkoa sinulle Maikku ihanainen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, sellaisetkin olivat! Hyvä välillä mittauttaa arvoja :)
      Migreeni on tosi kenkku, hyvä että sait sen helpottamaan
      ettei mennyt montaa päivää pilalle.

      Ihanaa viikonjatkoa Outi ♥

      Poista
  6. Niin maistuvan näköinen tuo ensimmäisen kuvan herkkulautanen! Nam!
    Siitä on kauan, kun olen viimeksi noilla messuilla vieraillut. Kiva oli kuvien myötä päästä tunnelmaan.
    Ihania kuvia myös viherpajalta. Onko tämä se mikä on Tikkurilassa? Jos, vieläkö siellä on se japanilainen puutarha?

    Kivaa keväistä viikkoa Maikku! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo marja-aamiaiset.ovat kyllä varsin koukuttavia :)
      Tää oli just sama Viherpaja ja siellä on Japanilainen Puutarha, jossa en tosin
      nyt käynyt. Ihana paikka kyllä!

      Samoin Sari ♥

      Poista
  7. Kiva päivä ja upeat kuvat! Onpas nuo alpakat hauskannäköisiä:) Oijoi ja nyt alkoi tekemään mieli lämpöisiä voikkareita:) Leppoisaa pääsiäisviikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on tosi symppiksiä ja ulkonäöltään aika vekkuleita :)
      Lämppärit on kyllä aina hyviä, retkoruokaa :D
      Samoin, mukavaa pääsiäisviikkoa Päde ♥

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥

Facessa