lauantai 18. elokuuta 2018

Synttäriherkkuja


Kesällä ei oo tullut paljoakaan leivottua, kun ollut niin kuuma ettei uunin käyttäminen
 oo käynyt mielessäkään, kuin korkeinaan ruoanlaitossa
Nyt oli hyvä syy aktivoitua keittiössä kun ilmat viilenneet ja
juhlittiin pienesti perheen parissa juniorin 13v synttäreitä.  

Koska marja- ja omena-aika on parhaimmillaan, tein sekä omena että vadelmapiirakan.
Suolaiseksi teinit toivoi pizzaa ja perinteisesti askartelin fetakasvis-rullan, joka on meidän perheen kesken ollut supersuosittu herkku.Nytkään sitä ei jäänyt.








Voitin Kevätmessuilta Ravintola Spoonin tosi suklaiseen suklaakakun ja voiton lunastaminen onnistui sopia niin, että haettiin kakku vasta eilen. 
Niimpä säästyin synttärikakun leipomiselta ja saatiin herkutella tällä tooooooodella suklaisella kaakulla, jota kerrankin riitti ihan pieni siivu, suklaahimon tyydyttämiseen. 
Kakku oli painunut aikalailla keskeltä, mutta makua se ei haitannut ja olihan se upea siitä huolimatta kun koristeltu kauniisti yrtein ja luonnonkukin.

Keräsin muuten meidän pihan omenapuista talviomenoita ison kassillisen ja mietin mitä niistä voisi tehdä, muutakin kuin omenahilloa. Hyviä vinkkejä???

Tälläisiä tunnelmia täällä. Mitä sinne kuuluu?



Maiccu

19 kommenttia:

  1. Oijoi mitä herkkuja! Ei pitäisi lukea nälkäisenä tällaisia postauksia ;D

    VastaaPoista
  2. Uulalaa, mitä herkkuja <3 Tännekkin kuuluu ihan hyvää. Sadon korjuuta ja säilöntää. Välillä töitä ja sitten taas kotipuuhailuita. Ihanaa sunnuntaita Sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivalta kuulostaa, sulla riittääkin sadonkorjussa puuhasteltavaa! Muksaa viikon jatkoa ♥

      Poista
  3. Suklaakakku ❤ Ai miten alkoikin tehdä mieli, onneksi tänään ei ole aikaa leipoa, hih.

    Rentoa sunnuntaita ja leppoisaa alkavaa viikkoa ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli niin suklainen kun kakku voi olla :) Mies vei töihin liki puoli kakkua :) Mukavaa viiikon jatkoa ♥

      Poista
  4. Herkullisen näköisiä leipomuksia 😊
    Hyvää sunnuntaita❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei tarvi ihmtellä miks vaatteet kiristää kun näin herkuteltu :) Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  5. Oijoi mahtavuutta mikä arvontavoitto, mitkä herkut ja just nyt on niin kova nälkä, että miltei pyörryn näiden herkkujen edessä. Hassu sattuma, kun mies toi työhommeleiden kesäpäiviltä lauantaina lahjana saadun Spoonin kahvin. :)

    Ihquisaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika sattuma kyllä tuo Spoon :) Oli todella ihana voitto, nyt on ollut arvonnoissa tuuria. Ihanaa viikon jatkoa ♥

      Poista
  6. Oih, tuo suklaakakku on ihanan nänäköinen!
    Ihanaa viikkoa sinullekin!

    VastaaPoista
  7. Ihania herkkuja!
    Mukavaa viikkoa Maiccu! <3

    VastaaPoista
  8. Oih..nam ja nam....:) Täällä on sellainen kiristyskausi alkanut tällä viikolla pienen massakauden jälkeen,kun uutta treeniohjelmaa aloitellaan ja lihaksia taasen pullistelemaan. Mutta, aina mahtuu pala suklaakakkua vaikka kuinka kiristellään! :D Meillä viedään loput omput peuroille, kun hillot ja mehut ja piirakat on jo tehty niin moneen kertaan. Ei vaan jaksa! Peurat tykkää ja muutama pupu, maalaiselämää :) Mahtavaa viikkoa ihanuus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisitko välittää vähän tuota itsekuria tännekin :) Koitan kyllä liikkua mutta kun näin herkuttelen niin eipä paino laske:DPeurat ovat varmasti onnellisia ompuista ♥ Ihana ele! Mahtavaa viikon jatkoa myös sinulle ♥

      Poista
  9. Oih mitä herkkuja teillä taas! Omenaa voi muuten säilöä myös ihan lohkoina tai kuutioina pakkaseen, ja ottaa sieltä sitten leipomuksia varten kun alkaa omenapiirakkahammasta kolottaa ;) Talviomenathan kyllä säilyvät viileässä pitkälle talveen, kun vaan käärii jokaisen yksittäin sanomalehteen ja vie viileään, esimerkiksi kellariin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin ei olla ihan hetkeen herkuteltukaan...ei tee ihan vähään aikaan mieli suklaakakkua :D Mahtava vinkki tuo pakastaminen, kiitos. Sen mä teenkin niin ei tarvii pois heittää. Meillä kun ei ole kellaria missä niitä säilyttää, mutta pakastimia on :)

      Poista
  10. Ihania herkkuja ja feta-kasvisrulla kuulostaa mielenkiintoiselta, mikä se on ?

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥