perjantai 13. tammikuuta 2023

Goodiebox Tammikuu 2023

Hiphei, se olisi vuoden ensimmäinen Goodiebox ja olen aika hämilläni - yllättynytkin siitä, että boxi saapui näin hyvissäajoin sillä viime vuonna toimituksessa oli ongelmia ja boxit saapuivat loppukuusta.

Tänä vuonna olen ajatellut tilata boxia kuukausi kerrallaan ja saatan lopettaa koko tilauksen, eli fiiliksellä mennään. Boxissa oli samanlainen kortti kun joulukuussa, eli saatekortti löytyy sähköisenä Goodieboxin sivuilta, mikä on hyvä juttu. Värinä oli raikas minttu, mikä sopii hyvin talviseen kauneusboxiin. Saatetekstinä tammikuussa on: "The Let`s Face It" Box.

Täytyy myöntää että tammikuu on joulun odotuksen, tunnelmoinnin ja monien odotuksien ja tapahtumien jälkeen vaisu kuukausi ja itse olen koittanut keksiä uusia tapoja nauttia tylsästä tammikuusta, liikkua enemmän, keskittyä omaan hyvinvointiin ja esimerkiksi piristänyt päivääni meikkaamalla värikkäämmin.

Boxin saatteessakin vihjattiin että boxissa on jotakin tammikuun bluesia piristämään.

Mutta pidemmittä puheitta, kurkataan mitä vuoden ekaan boxiin on kätketty.



EVOLUDERM

Nourishing vartalokuorinta 50ml/4€

On aika kuurata huonot fiilikset pois tällä Evoludermin ravitsevalla vartalokuorinnalla. Se kuorii ihoa hellävaraisesti palauttaen kuivalle iholle säteilyn ja kauneuden. Ja mainitsimmeko jo tuoksun? Matkustamme itään tämän huumaavan tuoksun myötä. Levitä tätä kuorintaa kerran tai kahdesti viikossa koko vartalolle kostutuksen jälkeen. Hiero pyörivin liikkein ja painota karheimpia alueita (kyynärpäät, polvet, kantapäät jne.) ja huuhtele sitten. Ihannetapauksessa käytä tätä kuorintahoitoa ennen vartalovoiteen tai -öljyn levittämistä, jotta aktiiviset ainesosat pääsevät paremmin imeytymään.

Mulla on muutama vartalokuorinta odottamassa käyttöä ja pari käytössäkin, joten tämä saa jäädä hetkeksi odottamaan vuoroaan. Mulla tulee kuorittua vartaloa talvikautena ehkä paristi kuussa, kesällä viikottain.

Arganöljy on ihana raaka-aine, joten tämän täytyy olla hyvä.

Sarja on nimeltä tuttu, mutta nyt just en muista olenko käyttänyt sarjan tuotteita aiemmin.



HUYGENS

Elixir yövoide 50ml/36€, boxissa 20ml/20€

Okei, olimme mukana jo Élixirin kohdalla. Sen nimessä nyt vain on jotain ylellistä ja maagista. Ja tämä yövoide näyttää taikuutensa yöllä, kun iho uudistuu. Voide stimuloi tätä luonnollista prosessia hoidolla, jossa on runsaasti luonnollisia aktiivisia ainesosia: kollageenia, resveratrolia, hyaluronihappoa ja argania. Sen koostumus on vegaaninen, puhdas, cruelty free, se on valmistettu Ranskassa ja sisältää 99 % luonnollista alkuperää olevia ainesosia ja 21 % luomuviljelyllä tuotettuja ainesosia. Levitä sitä yöllä kevyin pyörivin liikkein vastapestyille kasvoille ja kaulalle. Vältä silmänympärysihoa.

Sarja on ennestään hyväksihavaittu ja kokeilen kunhan kerkiän. Mua ei haittaa vaikka boxissa tulee minikokoja, varsinkin voiteissa koska ne kestää käytössä pitkään pienenäkin. 


MASQUE ME UP

Foot Peeling Hemp Ovh 13€

Tuo takaisin pehmeät jalat, jotka sinulla oli vauvana, näillä kuorintasukilla. Niihin on lisätty kannabissativaöljyä, jolla on ihoa kosteuttava ja pehmentävä vaikutus. Ota sukat pois 30 minuutin kuluttua, ja 3-7 päivän kuluessa kuollut iho kuoriutuu pois. Sukkien aminohapot auttavat uudistamaan uutta ja pehmeää ihoa.

Kohta onkin aika taas kuoria jalat, joten sopivaan aikaan nämä tulivat. Olen koko talven rasvannut jalkoja ettei ne olisi ihan korput mutta kuorinnan jälkeen ne todennäköisesti pysyvät entistäkin pehmeämpinä.


RABENS SALONER

Kuoriva pyyhe Ovh 10,60€

Talvisen kylpylähoitosi lisäherkkuna voit käyttää tätä Rabens Salonerin kuorivaa pyyhettä. Se on valmistettu hienosta viskoosin ja puuvillan sekoituksesta, ja se kuorii ihoa luonnollisella tavalla rauhoittaen kehoa ja sielua. Kuori hellävaraisesti poistaaksesi epäpuhtaudet, kuollut iho ja stimuloidaksesi verenkiertoa saadaksesi pehmeän, sileän ja hehkuvan ihon. Käytä sitä suihkussa - koko vartalollesi, jotta voit pestä kaikki haastavat joulun odotukset viemäristä alas.

Jaahas, että se kuorintavoideko ei sitten riitä kun vielä pyyhekin ;) Tämä on varsin mielenkiintoinen vaikkakaan en ole varma tulenko tätä käyttämään sillä tykkään kyllä enemmän ajatuksena kuorintavoiteesta kuin pyyhkeestä vaikka tämä varmasti onkin kätevä.


SYMBIOSIS

(Rose & AHA)In Depth Detoxifying & Oxygenatig mask Ovh 107€

Toiveemme uudelle vuodelle? Miten olisi pehmeä, raikas ja nuorekas iho? Rejuvenating Gentle Face Exfoliator pyrkii poistamaan epäpuhtaudet ja hankaamaan pois kuolleet ihosolut. Samalla huippuluokan aktiiviset ainesosat auttavat nopeuttamaan ihon luonnollista uusiutumisprosessia ja torjumaan ikääntymisen merkkejä. Glykolihappo pyrkii tunkeutumaan syvälle ihoon ja lisäämään sen kiinteyttä samalla kun se tasoittaa juonteita ja ryppyjä, hoitaa mustapäitä, sameutta ja rasvoittuneisuutta nuorekkaan ulkonäön saavuttamiseksi. Ruusu poistaa kuolleita ihosoluja ja epäpuhtauksia ja tuo esiin pehmeän, raikkaan ja nuorekkaan ihon. Sen valoa heijastavat ominaisuudet valaisevat ihoa, pehmentävät virheitä ja lisäävät sen säteilevyyttä. Aloita pesemällä kasvot: tee kuorinta aina juuri puhdistetulle iholle. Levitä ja kuori hellävaraisesti ylöspäin pyörivin liikkein. Hiero kevyesti kasvoille ja kaulalle pyörivin liikkein keskittyen otsaan, nenään, leukaan ja leukalinjaan välttäen silmänympärysihoa. Pese kasvot lämpimällä vedellä ja taputtele sitten varovasti kuivaksi pyyhkeellä.

Mulla onkin naamiot vähissä, joten tämä tuli ihan tilauksesta. Tämä on arvokas tuote, toivottavasti hintansa arvoinen - ainakin tuotetietojen ja esittelyn perusteella vaikuttaa siltä. Tämän minä otankin heti käyttöön.



GOSH COPEENHAGEN

Crazy Blue Matte eyeliner Ovh 13€

Mikset ottaisi inspiraatiota kylmästä ulkoilmasta ja sovittaisi siihen hieman sinistä luomiväriä? Voidemainen koostumus tekee tästä eyelinerista helposti häivytettävän, antaa intensiivisen värin ja tarkan levityksen vain yhdellä vedolla. Ja se on vedenkestävä! Luonnollisen arkilookin saat piirtämällä viivan ylempään ripsirajaan ja noudattamalla silmän luonnollista muotoa. Viimeistele pienellä "siivellä" silmän ulkonurkan jatkeena. Jos haluat häivyttää eyelinerin, tee se heti, jotta se ei ehdi kiinnittyä.

Tälläisiä lisää!! Tässä on upea sininen sävy ja sormet jo syyhyää päästä tekemään sininen meikki :)





Jälleen Goodiebox onnistui yllättämään. Ensinnäkin boxin arvo oli 167,60€ ja ottaen huomion että maksan siitä 
n 25€ niin voin vain olla tyytyväinen. Tosin, en i k i n ä maksaisi 50ml naamiotuubista yli satasta mutta on kiva päästä tutustumaan millainen niin arvokas tuote on ihonhoidossa. Vain kuorintapyyhe lähtee kiertoon, mutta muut tuotteet pääsevät käyttöön.

Oli kiva myös saada tuo sininen eyeliner, toivoisin värikosmetiikkaa boxiin paljon enempi. Tuotteista voisi 2/5 olla meikkituote vaikka joka kuukausi.

Jos haluat tilata oman boxisi, voit tilata ekan boxin puoleen hintaan tästä linkistä.

Oliko boxissa sun suosikkeja?

Maikku
 

16 kommenttia:

  1. Kuorintapyyhe oli kyllä ihan uppo-outo minullekin, en ole ikinä kuullutkaan ;) Ihan ok kokonaisuus mutta ei herättänyt haluja tilata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama, kasvoille kuorintapyyhe oiskin ehkä ihan jees mutta koko kropalle ei niin kiinnostava.

      Poista
  2. Kiva boksi! Kuorintapyyhe ei ehkä ihan käyttöön asti päätyisi minullakaan. Kaikki muut varmasti tulisi käytettyä ja yövoide ehkä se kiinnostavin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, oli kyllä kivan monipuolinen kattaus ja yövoide vaikuttaa kyllä kivalta!

      Poista
  3. Boksi on ihan ok, mutta mielestäni ei erityinen - en itse juuri tämän perusteella tilaisi välttämättä laatikkoa. Mulla on semmonen kuoriva käsisäämiskä ja sillä saa suihkussa just hierottua - voisiko tuo olla nyt sama mutta pyyhkeen muodossa. Se käsijuttu on tosi helppokäyttöinen kun toimii kuin hanska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, mullakin on muuten sellainen kuorintahanska, miten en edes muistanut! Hyvä kun muistutit :)

      Poista
  4. Naamio on kiinnostava ja mulle ihan tuntematon brändi. Boxi oli ok, mut ei sellainen wau. Reilusti hintansa arvoinen kuitenkin. 👍 Kivaa viikonloppua. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, ei näin arvokkaita tuotteita uskaltaisi koskaan ostaa ilman kokeilua joten on kiva päästä tutustumaan niihin näin :) Kivaa sunnuntaita Jonna❤️

      Poista
  5. Tää ei olisi ollut ehkä ihan mun boksi, kun kuorintasukat, eyeliner ja todennäköisesi toi kuoriva pyyhekin olisi lähteneet eteenpäin :) Symbiosis Londonilta oon saanut just hiljattain jonkun sy-voiteen, joka myös oli todella arvokas. Toivottavasti noi on molemmat hintansa arvoisia tuotteita!

    VastaaPoista
  6. Tosta Symbiosis Londonin maskista! Tuos luki tosiaan boxin ohjeissa et se huuhdotaan pois, mut purkin takana lukkee ettei huuhdella vaan annetaan imeytyä.🤔 Koitin etsiä netistä tietoa tästä enempi ja ei missään muualla kuin tuolla goodieboxilla ohjata huuhtelemaan sen jälkeen.🤔 Eli tarkkana tän kans, että saat parhaan hyödyn 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huomio, monesti naamiot on sellaisia jotka voi jättää vaikka yöksi iholle. Täytyy katsoa millainen tuo koostumus on :)

      Poista
  7. Olipa kivan oloinen boxi näin vuoden aluksi. Kuoriva pyyhe kuulostaa mielenkiintoiselta.
    Ihanaa viikkoa sinulle Maikku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä veikeä :) Tykkään kyllä perinteisistä kuorinnoista eniten! Ihanaa viikkoa myös Outi <3

      Poista
  8. Symbiosis on mulle tuttu merkki aiemmin erään toisen kauneusboxin mukana kun tuli semmoinen saman sarjan kuorinta, saman hintainen. Voin sanoa, että on kyllä tosi hyvä tuote!! Joten pakko tämänkin olla. Mä symbiosis ja Avant mun lemppari merkit 🥰

    VastaaPoista
  9. Näitä kaiken maailman rättejä ja härpäkkeitä jaksavat lähettää. Muutenkin paljon saman tyyppistä tavaraa mitä on tullut aiemmin. Viime vuonna toimitukset alkoi tökkimässä Ihsn huolella ja joulukuun boxinkin sain vasta helmikuussa. Pyysin apuja jo kuluttajasuojalautakunnaltakin. Viesteihin ei vastailtu kovin ripeästi. Lopetin tilauksen siihen paikkaan. Olin tilaaja varmasti yli 10 vuotta Betteboxin ajoilta jo, mutta tämä sekoilu meni jo mielipahan puolelle. Instasta huomasin että sama ralli jatkuu ja ihmiset on pettyneitä. Olisin halunnut jatkaa, koska pääosin kivoja ja uusia tuotteita. Paitsi härpäkkeet.

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥