tiistai 31. tammikuuta 2023

Kaikki huulikiiltoni-ja punani

Mä olen aina ollut kova kosteuttamaan huulia, toki huulirasvoillakin mutta pääasiassa huulikiilloilla ja  niitä löytyykin joka paikasta, koska inhoan sitä tunnetta kun huulet kuivuvat. Nyt kun olen enimmäkseen kotona, huulikiiltoja on kylppärissä, meikkipussissa, eteisen sekatavaralaatikossa ja autossa - ainakin. Ennen niitä oli joka laukussa ja taskussa mutta nykyään laukkuja tulee harvakseltaan käytettyä, niin niihin niitä ei enää jää jemmaan. Mutta autas, jos otan jonkin laukkuni käyttöön, sieltä löytyy takuulla vähintäänkin yksi huulipuna tai kiilto.

Huulipunia olen oikeastaan opetellut käyttämään viime vuosina ja pyrin aina löytämään ne kosteuttavimmat punat. 

Tein taannoin Lipstick Love-blogin Lindan innoittamana huulituote-inventaarion ja luovuin lukuisista itselleni sopimattomista tuotteista tai jo vanhentuneista. Siitä lähti myös ajatus käydä läpi jollaintapaa käytössä olevia tuotteita.

Huulituotteita oli toista sataa ja nyt inventaarion jälkeen rapiat 80 eli aivan liikaa, vai onko? No on toki, myönnän mutta etenkin huulipunat kuluvat  t o d e l l a hitaasti. Huulikiillot taasen kuluvat mutta niitä on  käytössä samanaikaisesti niin monta, ettei nekään meinaa kulua.

Aloitetaampa tutustuminen kätköihini huulipunista. En käy kaikki omistamiani tuotteita tässä läpi, vaan lähinnä helmiä  ja siinä sivussa muitakin käytössä olevia.

Ihan ekaksi - miksi mun huulipunat näyttää tältä?  Epämääräisen pyöreiltä ja vähän sotkuisilta. Apua.
Johtuuko se huulipunan koostumuksesta (rasvaisuudesta), sillä nämä Wet`n Wildin huulipunat on järjestäen sotkuisia mutta aivan ihania, sekä huulilla että sävyinä.


byRailin punat on upeat pigmenttisiä ja sävyt todella kauniita ja kestäviä. Näissä muuten muoto on säilynyt hyvänä, vaikka olen näilläkin huulia punannut jo kauan. Nämä eivät ole kovin rasvaisia, siksi varmaan kestävätkin niin hyvin mutta ovat silti kosteuttavia.


Nämä in Love huulipunat ovat suht edullisia ja niissä on makeita sävyjä. Mulla on (ainakin ollut) näitä useissa sävyissä mutta nyt löysin vain tämän yhden. Nämä eivät ole niitä pigmenttisimpiä, mutta sävyt ovat niin makeita että ne vievät voiton.


Paesella on myös pigmenttisiä ja kosteuttavia punia. Tykkään.


Tämä on ehkä kaunein huulipunani. Viva La Divan pinkki puna, jossa on superkaunis hylsykin.



HUULIKIILLOT- JA NESTEMÄISET HUULIPUNAT

Tykkään eniten huulikiilloista, nestemäisiä huulipunia käytän satunnaisesti mutta vaikka olisi kuinka ihana sävy niin ei ole kiiltojen voittanutta.


Lilylolon huulikiilloissa on kaunis luonnollinen sävy ja upea kiilto. Nämä ovat vähän unohtuneet meikkipussiin, mutta nytpä ne löysin ja ehkä muistan enemmän käyttää.


Tämä PAESE:n huulikiilto on yksi parhaita mitä koskaan olen käyttänyt. Niin hoitava, kosteuttava ja mikä kiilto. Tämä on siitäkin poikkeava, että olen käyttänyt näitä useamman.


Mutta Paesen huulikiillot ovat yleisestikin mieluisia ja tässä pinkissä on syötävän suloinen pinkki sävy.


Jos tykkää luonnonkosmetiikasta, Laveralta löytyy myös kivoja huulikiiltoja. Näissä on hyvä pigmentti ja etenkin tämä punainen on upea sävy.


Catrice Cosmetics on yllättänyt monta kertaa kivoilla uutuuksilla ja tämä prisma lip glaze on upea huulilla. Näihin ei tosin kannata liikaa rakastua, koska kyseessä kausituote.



Tämä Wet`n Wildin huulikiilto on uusimpia ostoksia ja ihana sävy onkin. Sellainen helmiäishohtoinen babypinkki.


Nämä henkkamaukan kiillot ostin joskus siellä käydessäni, mutta ovat jääneet aika käyttämättömäksi. Ehkä syynä on nämä sävyt.


NYX: n huulipuniakin olen omistanut mutta minne lie matkan varrella niitä hukannut, sillä nyt löysin vain nämä huuliöljyt. Huuliöljyt eivät ole nousseet suosikeiksi, on ollut kiva kokeilla mutta öljy katoaa huulilta paljon nopeammin kuin kiilto, ehkä ne ei siksi niin innosta.



Kuten kuvasta näkyy, kaikenkirjava valikoima näitä on enkä tarkoituksellakaan lähtenyt kaikkia esittelemään, vaan lähinnä erityyppisiä huulituotteita ja lemppareitani.

Sävyissä suosin ehdottomasti eniten pinkin ja ruskean eri sävyjä, sekä nudea.

Ootko sä enempi huulipuna vai kiiltojen rakastaja? Entä ootko koskaan laskenut monta huulituotetta omistat?

Maikku

12 kommenttia:

  1. En uskalla laskea, saattaisi olla siellä lähempänä 300. Huulipunia on ihan hulluna siihen nähden, että arjessa käytän joko kiiltoa tai öljyä. Mulla kulkee aina mukana taskussa, joten tulee tehokäytettyä loppuun aika nopeasti kun en jaksa/muista vaihtaa muutoin kuin reissuun lähtiessä tarkistaa, että onko jotain vielä jäljellä.

    VastaaPoista
  2. Onhan noita mutta on niitä mullakin ;) yritän pitää niin että käytössä on kerrallaan tietty määrä, enkä avaa uusia. Enkä tekisi hirveästi heräteostoksia kun olen vähän heikkona kaikkiin kivoihin huulijuttuihin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on hyvä, ettei avaa uusia! Mä taas en muka pysty odottamaan vaan kaikki on enempi tai vähempi käytössä tai hukassa :D

      Poista
  3. Helposti voin laskea :D Minulla on huulipunia 2 kpl ja huulikiiltoja 3 kpl. Pitäisi ostaa uusi huulipuna, kun se on jo ihan loppu. On vaan mun lemppari ja jo toinen samanlainen, mutta enää sitä ei saa.

    VastaaPoista
  4. Mä olin ennen täysin huulipunatyyppi, mut viimeisen parin vuoden ajan olen käyttänyt kiiltoja paljon enemmän. Huulituotteita on liikaa edelleen käyttöön nähden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle on käynyt vähän päinvastoin, huulikiillot kuluukin vähän mutta huulipunat ei ikinä :)

      Poista
  5. Huulipunaa käytän kun lähden jonnekin, vaikka syömään ulos tms, mutta arkisessa käytössä on huulikiillot.
    Hyvä varasto sinulla siellä ja taitaa vaaleanpunaisen sävyt olla sinun suosikkejasi?
    Ihanaa tiistai-iltaa Maikku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monella on varmaankin juuri noin ja itsekin käytän huulipunaa pääasiassa kun lähden jonnekin. Mulla on kyllä varastoa enemmän kuin tarpeeksi ja olet oikeassa, vaaleanpunaiset ja pinkki on lempparisävyjä :)
      Iloa iltaan Outi <3

      Poista
  6. Upea keräilykokoelma. Tuota Lumenen Moisture Lip Coloria haluaisin testata/ostaa seuraavaksi kun joku ehkä ensiksi loppuisi. Mulla on nyt monta kiiltoa, mutta ei yhtään sellaista jossa olisi väriä myös mukana niin, että se peittäisi oman huultenvärin. Ja nuo näyttäisi olevan hieman peittävämpiä siinä mielessä kuin normaalit huulikiillot Lumenelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuossa...enemmän kuin yksi ihminen ennättää käyttämään. Nuo Lumenen huulivoiteet on hyviä mutta mulla tulee nudesävyjä käytettyä aika vähän. Nämä on peittäviä kyllä, eli siinä mielessä vaihtelua huulikiilloille :)

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥