Siirry pääsisältöön

Maaliskuun kosmetiikkasuosikit

 Keväisissä kosmetiikkasuosikeissa ja tällä kertaa pääasiassa uusia tuotteita, joihin olen tutustunut vasta ja koska en osannut valita niin otin tähän kaikki kuusi tuotetta, joihin ihastunut.

Mukaan pääsi niin ihonhoitoa, meikkituotteita kuin hiustuotekin, käydäänpä kimppuun.


Sensain Glowing base primerista luin kehuja ennen risteilyä ja ostin tämän tarkoituksella testiin.
Primer on sitä mitä luvattiin ja enemmänkin, tulen kertomaan tästä omassa postauksessa lähiaikoina.


Morejoyn EcoPadsit eli kestovanulaput ovat ihan loistavia tuotteita ihonpuhdistuksessa päivittäin. Olen kestovanulappuja käyttänyt ennenkin, mulla on froteisia mutta nämä ovat osoittautuneet hitusen paremmiksi esimerkiksi meikin puhdistuksessa. Näistäkin ajattelin kertoa teille jossain kohtaa enemmän.


Ekopharman mustikka kuivashampoo on aivan ihanaa, se sopii vaaleille hiuksille loistavasti, poistaa rasvaisuutta ja antaa voluumia. Tuoksu on taivaallinen.


Sothys Essence depolluante protective eli ihoa suojaava hoitoneste on ihoa hellivä, hyvin kosteuttava ja se on oivallinen meikin alle.


Isadora glossy lip treat on tahmaamaton ja kosteuttava huulikiilto, juuri sellainen jota huulet rakastaa.
Jojoba ja manteliöljy toimivat tässä kosteuttajina.  


Viimeisenä muttei vähäisenä Some by me:n ihana seerumi, josta kerroinkin vasta täällä.


On kyllä ihan huippua päästä tutustumaan kuukaudesta toiseen, toistaan kiehtovampiin uutuuksiin tai vanhoihin tuttuihin. Välillä suosikit löytyy omien kaappien kätköistä, vanhoina tuttuina, toisinaan taas yhteistöiden tai omien shoppailujen myötä ja se on ollut menoa kertakosketuksella.

Mikä on sun viimeisin kosmetiikkasuosikki?

Maikku

Kommentit

  1. Mulla on ollut joku Sensain ohut meikkivoide, purkki näytti täysin samalta kuin tuo. Varmasti tosi hyvää, Sensai ei ikinä petä :) Mun mielestä tuo Isadoran huulivoide tuo mieleen Clarinsin hoitavan huulikiillon, purkki on todella samanmoinen. Ehkä tuon voisi ostaa testiin joskus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, mä taidan tietää mitä tarkoitat koska meinasin ostaa eka vahingossa sen ennenku tajusin kysyä myyjältä apua. Tuo IsaDoran kiilto on ehkä vähän paksumpaa kiiltoa kuin Clarins, mutta tuntuu huulilla ihanalta kuten Clarinsikin.

      Poista
  2. Kestovanulappuja pitäisi itsellenikin hankkia. Vanulappusia kun kuluu viikossa jo ihan kiitettävä määrä.
    Mukavaa viikonloppua sinulle Maikku ❤️

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mustikka-puhdistusöljyvoide- Flow Kosmetiikka

 *Tuote saatu Ruohonjuuri Kamppi Ette usko, kuinka mä olen odottanut että pääsen testaamaan tätä Flow Cosmeticsin Balm to milk cleanseria eli mustikka-puhdistusöljyvoidetta. Tätä on kovasti kehuttu ympäri somea ja odotukset oli itsellänikin korkeat. En ole balmia käyttänyt ennen puhdistuksessa, joten kokemus on sisänsäkin uusi ja näitä ei kovin montaa markkinoilla näyttänyt nopealla silmäyksellä edes olevan. Oikaiskaa, jos olen väärässä. Ihon puhdistus on tärkein ihonhoidon vaihe. Vaikket mitenkään muuten hoitaisi ihoa, niin tee puhdistus huolellisesti. Iho tulisi puhdistaa aamuin illoin, sillä vaikka ei uskoisi, niin yöllä iho aktivoituu eniten ja siitä irtoaa epäpuhtauksia  jotka kertyvät sitten ihohuokosiin odottelemaan aamupuhdistusta. Ihon puhdistukseen riittää hellävaraiset, mutta tehokkaat tuotteet ja tärkeintä onkin löytää juuri omalle iholle sopiva puhdistustuote tai tuotteet. Olet löytänyt oikeat tuotteet kun iho ei kiristele pesun jälkeen. Mustikka-puhdistusöljyvoid...

Lumene Valo hiustuotteet testissä

Lumenelta ilmestyi taannoin marketteihin hiustenhoitotuotteita ja olen tähän hetkeen malttanut mieleni niihin tutustumisen kanssa, mutta paikallisella Tokmannilla asioidessa päädyin ostamaan Valo-linjan hoitoaineen. Olin aiemmin saanut shampoo & hoitisnäytteet, joten saisin samalla kuvaa shampoon hoitavuudesta kun sarjaan tutustun. Kummassakin tuotteessa on samanlainen raikas sitruunaisen hedelmäinen tuoksu kuin Valo-linjan ihonhoitotuotteissa, tykkään.  Lumene Valo- shampoo ja hoitoaine lupaavat vahvistaa hiuksia ja tuoda kiiltoa. Testerishampoolla pesin hiukset kaksi kertaa. Shampoo vaahtosi todella hyvin ja pesutulos oli varsin onnistunut. Shampoo on kehitetty korjaamaan ja ehkäisemään hiusten katkeilua, samalla se hoitaa hiuksia ja hiuspohjaa. Taikoja tuotteissa tekevät pohjoisen lakka, C-vitamiini ja kasvipohjainen proteiini. Lumene Valo-hoitoaine lupaa myös vahvistaa hiuksia ja tuoda kiiltoa, hoitaa hiuksia ja hiuspohjaa tuoden hiuksille elinvoimaa. Samalla hoitis korj...

Blogi 2-vuotis synttäriarvonta

Kiitos just sulle♥ Mansikoita ja vaahtokarkkeja blogini täyttää tänään KAKSI-vuotta🎉 Oon ihan liikuttunut, kun mietin blogin kaksivuotista taivalta. Empä olisi arvannut kaksi vuotta sitten, että blogilla on tänään näin paljon lukijoita, facebook-tykkääjiä  ja instaseuraajia. Ihan mahtavaa. Olen niin kiitollinen jokaiselle teistä, että ootte jaksaneet viihtyä blogini seurassa ♥ Tämä "harrastus" on poikinut paljon hyvää. On ilo viettää hetkiä teidän ihastuttavien blogien äärellä, olen päässyt tekemään yhteistyötä useankin tahon kanssa ja päässyt jakamaan pieniä arkisia hetkiä omasta elämästäni teille kaikille. Siispä tahdon ilahduttaa teitä vaihteeksi arvonnalla, jonka olen kustantanut ihan itse. Synttäriarvonnassa voit voittaa suloisen Eccencen käsivoidesetin, jossa kolme eri tuoksuista käsivoidetta, geelilaput silmänalusille ja luomu maitosuklaata ♥ ♥Synttäriarvonta on kaikille blogini lukijoilleni, eli olemalla blogin kirjautunut lukija voit saada yhd...