tiistai 10. elokuuta 2021

Elokuun kosmetiikkasuosikit

Koko kesä on mennyt blogissa ilman kuukauden suosikkeja, pahoitteluni siitä mutta yksinkertaisesti ei ole ollut aikaa eikä energiaa. Koko kesän tuntui siltä että on jotenkin takki aivan tyhjä ja kaikki blogi-ja somejutut ovat jääneet vähän taka-alalle. Irtiotto on tehnyt hyvää, joskus tarvii mennä kauas nähdäkseen lähelle. Kun on paljon muuta ajateltavaa, niin kaikki kiva hömpöttely kärsii ja nyt kun tavarat alkaneet löytämään paikalleen, sormet suorastaan syyhyävät päästä testailemaan kaikkea uutta ja ennenkaikkea päästä jakamaan kokemuksia teille. Eli jatkossa kuukauden suosikit tulevat taas kuukausittain.

Elokuun suosikkeihin valitsin tuotteet joita käyttänyt viime aikoina, tähän olisin voinut lisätä monta muutakin mutta kerrotaan niistä sitten erillisissä postauksissa.

Elokuun suosikit ovat

♥ Benecosin käsirasva

♥ Catricen huulipuna sävyssä

♥ Joe Blascon poskipuna

♥ Flow kosmetiikan probioottinen kasvovesi

♥ Korento Soft Velvet primer



Joe Blascon poskipuna sävyssä Puff

Ostin tän poskipunan Meikkipojat.fi alesta ja olin tästä (ja muistakin) ostoksesta tosi happy, koska Joe Blanco ei ole niitä halvempia mutta pigmenttiä on kuin pienessä kylässä. Tää sävy on ihanan karkki ja sopii täydellisesti pinkin huulipunan kaveriksi.




Catricen Power Plumping Gel huulipuna
Sävyssä 020

Suloisen hempeä vaaleanpunainen puna, jossa kiva kermainen koostumus ja tää tuntuu huulilla ihan kuin olis huulirasvaa. Sopii mulle, koska ei tykkää aina huulipunien tuntumasta huulilla, mutta tässä se on mieluisa.



Flow Kosmetiikan Kamomilla kasvovesi probiooteilla

Tämä on rauhoittanut mun rasvaisen, näppyläisen kesäihon aivan täysin ja ollut suorastaan pelastus. Oon kesällä muutamassa eri yhteydessä maininnut, kuinka mun iho erityisesti tänä kuumana kesänä, on reagoinut todella voimakkaasti ja oon suorastaan kärsinyt näppylöistä, kuin teini-aikoina.

Tuoksu tässä on probiooteista johtuen hieman erikoinen, mutta siihen tottuu nopeasti ja tuoksu haihtuu hetkessä.

Tässä kukkaisvedessä on antimikrobista kamomillaa, joka rauhoittaa tulehtunuttakin ihoa, lievittää punoitusta ja kosteuttaa, korjaa ihoa pintaa syvemmältä ja sen olen saanut itsekin huomata.
Jatkossa otan tämän käyttöön aina heti, jos iho yhtään oireilee.



Korento soft velvet Primer

Super ohut primer, joka tasoittaa ihanasti ihon sävyä ja peittääkin pikkuisen. Niinku tiiätte, tykkään hyvin ohuista kuulaista meikkipohjista ja näin kesällä mulle riittää arkeen ihan primeri.

Tässä on jänskä koostumus, se muuttuu iholla voidemaisesta puuteriseksi ja tekee ihosta kauniin tasaisen ja pehmeän.
 


Benecos käsi ja kynsinauhavoide, tuoksussa tyrni & appelsiini

Jostain syystä oon tykästynyt raikkaisiin tuoksuihin käsivoiteissa ja siksi kai tämä onkin koukuttanut. Tuoksu on raikas mutta mieto ja voide hellii käsiä.


Näitä kaikkia on tullut käytettyä viime aikoina ahkerasti, mutta on myös muita ihanuuksia joista tuun kertomaan teille pian. Oon koittanut olla ostamatta mitään uutta, sillä muuton myötä inventoin kosmevarastoja ja sieltä löytyi monenmoista tuotetta joita en ole vielä kokeillut.

Tosin sieltä Meikkipoikien alesta löytyi yhtä sun toista, mutta niitä ostoksia ei lasketa koska ne oli lähes järkiostos kun vertaa hinta-laatusuhdetta :)

Millaisia kesäsuosikkeja sä oot löytänyt kosmetiikasta? Oliko nämä tuttuja?

Maikku










8 kommenttia:

  1. Ei pelkästään kesäsuosikkeja vaan ihan uusia suosikkeja. Essencen aurinkopuuteri on hyvä ja Max Factorin primeri ripsille on ihan ykkönen. Aika vähillä tuotteilla on tämä kesä kyllä menty ja sehän on ihan hyväkin, iho on saanut hengittää.
    Ihanaa viikkoa sinulle ihana Maikku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään myös Essencen aurinkopuuterista :) Ja ihan sama juttu, aika vähän oon meikkaillut. Ihanaa päivää ♥

      Poista
  2. Hyvin kuvatut tuotteet!💗💭

    Joko odotat syksyn saapumista ja pimeneviä iltoja? Fiilistelyä kynttilöiden & tunnelmavalojen kanssa? 🤍

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Odotan kyllä, sillä mä tykkään syksystä, pimenevistä illoista, kynttilöistä ja sienimetsässä kulkemisesta.

      Poista
  3. Ei olleet tuttuja tuotteita. Esittelit tuotteet hienosti. Minä olen elänyt kuin possu pellossa ja käyttänyt vain perusihonhoitotuotteita. En ole auringonottaja, mutta työkaveri sanoi minun olevan ruskettunut. Ja juu, rusketusraitaa löytyy - aktiivirannekkeen jättämä jälki ranteessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne riittävät vallan mainiosti, riittää kun kesällä on aurinkosuoja ja ihonpuhdistaa ja kosteuttaa hyvin. Tänä kesänä on ollut ihme, jos ei ole jossakin rusketusraitaa :)

      Poista
  4. Ihania kuvia ja värejä. Kosmetiikassa itse pitäydyn tutuissa ja turvallsissa, koska ihoni on kovin herkkä.
    Mutta vähän samanlaisissa tunnelmissa olen ollut itsekin tämä kesänä; takki on ollut, ja on vähän vieläkin, aika tyhjä. Ja somejutut jääneet vähemmälle. Ehkä tässä pikkuhiljaa näihinkin aktivoituu :) Mukavia elokuisia päiviä sinulle 🤍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin hyvä, en itsekään uskaltaisin tälläinen testaaja olla, ellei ihoni olisi näin "suvaitsevainen". Elämähän on somen ulkopuolella, on ihan hyvä ottaakin välillä somelomaa.

      Mukavaa elokuuta myös sinulle ♥

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥