torstai 11. maaliskuuta 2021

Goodiebox maaliskuu 2021

                                     The 'Putting Myself First' Box

"Olemme jo yli vuoden keskittyneet pitämään huolta toisistamme. Keskittyneet yhteisöömme ja tarvittavien etäisyyksien pitämiseen. Samalla kun tiedostamme kuinka hurjan tärkeitä edellä mainitut asiat ovat, uskomme, että kaiken keskellä meidän pitää muistaa keskittyä myös omaan itseemme. Näin löydämme taas voimia olla muiden tukena."

The ‘Putting Myself First’ -boxi on tästä syystä pieni julistus rakkaudelle, itsesi huolenpidolle, elämän pienille nautinnoille ja sinulle itsellesi. Tässä kuussa viemme sinut aidolle aistien elämysmatkalle. Aiomme puhdistaa, palauttaa, silottaa, uudistaa ja hemmotella sinua ravitsevilla tuotteilla, jotka elävöittävät jokaisella kosketuksella.
On aika ottaa aikaa itsellesi.

Näillä saate sanoilla availin maaliskuun Goodieboxin joka oli väriltään raikkaan vihreä ja lupaili jo aavistusta keväästä. Joten koko viimeinen vuosi on ollut ihan epätodellinen. Vaikka olen ollut paljon kotona, yhdestä asiasta en ole tinkinut ja se on ihonhoito. Aamuin illoin olen hellinyt ihoani ja lisäksi pari kertaa viikossa tehnyt jonkin hoidon.
Siksi nämä kauneusboksit ovat ihania, koska niiden sisältämät yllätykset inspiroivat milloin mihinkin ♥



MOSHI MOSHI MIND
Hand Sanitizer
Ovh n 11€ 

moshi moshi mindin ylellinen käsidesi ei ole vain ja ainoastaan desinfiointiaine. Kyseessä on innovatiivinen tuote, joka muuttuu käsirasvaksi parin sekunnin jälkeen, lisäten ihollesi kosteutta ja suojaa. Se sisältää Sheavoita, joka uudistaa ja rauhoittaa ihoa sekä makeaa manteliöljyä, joka tunnetusti pehmentää ja kosteuttaa ihoa. Yhdessä ne tekevät ihmeitä ihollesi ja estävät käsiäsi kuivumasta. Annostele noin 1-2 tippaa ja varmista, että tuotetta on riittävästi molemmille käsille.

OHO-oli ensimmäinen ajatus, sillä tuote vaikuttaa ihan superkiinnostavalta! Kädet kuivuvat talvisin hurjan paljon, puhumattakaan käsidesin ja käsienpesun aiheuttamasta kuivattavuudesta. Tämä täytyy korkata heti!



                                             BIODERMA                                       Sensibio Foaming Gel
Ovh. 20,50 € / 200 ml(boksissa 100ml)

Onko mitään parempaa kuin huuhdella pois päivän aikan kertynyt lika iholta ja käydä nukkumaan puhtailla ja raikkailla kasvoilla? Mielestämme ei. Bioderman Sensibio-vaahtoava geeli puhdistaa, rauhoittaa ja kosteuttaa ihoa hellävaraisesti sen sisältämien rauhoittavien ja ravitsevien aktiivisia ainesosien ansiosta, jotka antavat välittömän helpotuksen ihoärsytyksille. Levitä kostealle iholle ja työstä tuotetta kunnes se vaahtoutuu. Huuhtele sitten huolellisesti ja kuivaa hellästi. Käytä aamuin illoin. Tuotetta voi käyttää myös meikinpoistoaineena. Koska se on niin lempeä ja mieto, ja se sopii hyvin kaikille ihotyypeille.

Puhdistusvaahdot ovat usein aika puhdistavia=kuivattavia ja vähän koitan välttää niiden käyttöä mutta eiköhän tämä 100ml tuubi tule tuhlattua.  


NIRE
Slanted Tweezers
Ovh. 16 €

Suorat, kaarevat, paksut, ohuet - kulmia löytyy moneen makuun. Riippumatta siitä, mikä muoto on sinun mieleesi, hyvät pinsetit ovat kaiken A ja O kun kulmakarvoista on kyse. Niré Beauty:n pinsetit on suunniteltu nyppimään pienimmätkin karvat tarkasti iholta. Nämä näykkivät jopa ne ärsyttävät karvat, jotka jatkuvasti ilmestyvät leulle tervehtimään. Kaiken lisäksi nämä pinsetit ovat tyylikkään ruusukullan väriset.

Ompa kauniit pinsetit ♥ Näille on aina käyttöä, jos ei nyt niin myöhemmin sillä ainakin mulla pinsetit menettävät ajan kanssa tehoa ja on hyvä, että on yhdet jemmassa.





MARIE-STELLA-MARIS
LipBalm
Ovh. 12 €

100% luonnollinen kosteuttava huulirasva, joka sisältää sheavoita, manteliöljyä ja jojobaöljyä, jotka yhdessä hoitavat kuivat huulet kuntoon, pitäen ne pehmeinä ja kosteutettuina. Tämä huulirasva imeytyy nopeasti, ei tahmaa ja omaa ihanan eukalyptuksen ja mentholin tuoksun. Täydellinen niille kuiville huulille, jotka kaipaavat hieman minttuista boostia kevättä varten.

Huulirasvat ovat kovasti käytössä ja mä olen niiden suhteen varsinainen friikki, sillä en voi mennä edes nukkumaan ilman huulirasvaa. Tämä vaikutti kivalle, kokeilin jo ja kosteuttaa kivasti ja pysyy hyvin huulilla.


THE BEAUTY CROP
Wing Woman Liquid Eyeliner
Ovh. 15 €

Meidän uusi wing woman, luottoystävä, rikoskumppani. Kyllä voisimme jatkaa tätä vielä pitkään. Beauty Cropin nestemäinen eyeliner on se tuote, jolla saat täydellisen rajauksen riippumatta siitä, haluatko dramaattisen, flirttailevan vai klassisen ilmeen. Tämä eyeliner sisältää arganöljyä, joka kosteuttaa silmäluomiasi, sekä lakritsia, joka vähentää punoitusta, turvotusta ja ärsytystä silmäluomien ympärillä. Aloita silmäluomen sisäkulmasta tai keskipisteestä ja vedä eyeliner lähelle ripsiä. Lisäämällä hiukan painetta, saat luotua paksumman viivan.

Tämä on ehdottomasti yksi boksin kiinnostavimmista tuotteista, sillä käytän eyelineria lähes päivittäin, Tämä brändi on uusi ja uteliaana siihen tutustun. Kuulistaa kivalle, että tuotteessa käytetty myös hoitavia aineita.




RABENS SALONER
Makeup bag
Ovh. 30 €

100% RPET mittatilaustyönä valmistettu meikkilaukku. RPET viittaa kierrätettyyn polyesteriin, joka tarkoittaa sitä, että tämä kyseinen laukku on valmistettu kokonaan polyesteriksi sulatetuista muovipulloista. Aika hienoa, eikö? Laukun on suunnitellut Rabens Saloner ja se löytyy raikkaan vaaleanpunaisen ja keltaisen värisenä.

Boksin pohjalla oli ihan yllätys, nimittäin meikkipussi ja millainen? Sievä kuin mikä, hyvänkokoinen ja tykkään kierrätysideasta.Meikkipussit on muuten usein yllättävän kalliita ja mulla tulee uusittua sitä turhan harvoin.




Maaliskuun Goodiebox oli minusta varsin onnistunut, monipuolinen ja yllättävä.
Oikeastaan kaikki tuotteet oli mieluisia, mutta ehdottomat lempparit ovat alustavasti meikkipussi, 
eyeliner ja huulikiilto.Tosin kaikki tulevat omaan käyttöön, eli siinäkin mielessä onnistunut kattaus.

Boxin hinta 24,90€ suhteessa boksin arvoon oli n 94€!

Jos haluat tilata oman Goodieboxin, saat ensimmäisen boxin puoleen hintaan 12,50€ tilaamalla Goodieboxin TÄSTÄ linkistä. Tilaus sisältää toimistukulut.
Itse en hyödy mainoslinkin klikkauksesta, mutta tilatessasi linkin kautta, saan ns Goodiepointseja.

Mitä sä tykkäsit boxin sisällöstä? Kuinka usein muuten vaihdatte meikkipussia tai uusitte pinsettejä?

Maikku





 

4 kommenttia:

  1. Vaikuttaapa ihanalta tuo bosi 🤍 Turhan harvoin tulee vaihdettua meikkipussia tai pinsettejä. Pesen niitä toki :)

    VastaaPoista
  2. Minusta oli vähän tylsä sisältö tässä. Oikeastaan huulirasva ja käsidesi koko boksin kiinnostavimmat tuotteet :D Sen sijaan meikkipussi itselle täysin hyödytön ja aika halvan oloinen. En ymmärrä miten tuo voi olla 30 euron arvoinen :O
    Aina ei osu nappiin ja tämä ei ollut nyt mun kuukausi.

    VastaaPoista
  3. Boxi oli vaatimaton. Paras osa oli Bioderma, jee sitä saa vihdoin Suomesta! <3

    VastaaPoista
  4. Jotenkin ei ollut mun makuun, mutta pääasia onkin että kaikki tuotteet tulisi oikeasti käyttöön eikä olisi niitä huteja :) Loistava juttu sulle, että tuotteet oli mieluiset.

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥