perjantai 26. maaliskuuta 2021

20 Kysymystä- näitä et ehkä tiennyt minusta

Löysin tämän haasteen KosmetiikkaKatrin kivasta blogista ja koska tykkään haasteista, otin tämän tännekin. 


MITÄ TEET TYÖKSESI NYT JA MITÄ TÖITÄ OLET ENNEN TEHNYT?

Tähän ikään olen tehnyt valtavasti kaikenlaista kuten myyntiä, myynninedistämistä, asiakaspalvelua ja ollut vuosia  kiinteistösihteerinä. Tein toissavuonna loikan ihan uudelle alueelle ja nykyisin olen kampanjamanagerina vaikuttajamarkkinoinnissa.

MIKÄ OLET KOULUTUKSELTASI?

Asiakaspalvelu ja markkinointi merkonomi, vuokravalvoja ja kiinteistösihteeri. Lisäksi olen opiskellut digimarkkinointia ja suorittanut erilaisia valmennuksia, jotka tukevat osaamistani eri osa-alueilla.

MITÄ HARRASTAT JA TEET VAPAA-AJALLASI?

Kirjoitan tätä blogia, valokuvaan, leivon, kokkaan, touhuan koirien kanssa ja käyn erilaisia verkkovalmennuksia. Viimeisimpänä Uusi alku ihollesi-valmennus ja lisäksi olen käynyt Driimin erilaisia itsensäkehittämis valmennuksia.


MITÄ KATSOT TELEVISIOSTA?

Tykkään erityisesti Pohjoismaisista rikossarjoista, mutta tällä hetkellä esim Selviytyjät Suomi, Master Chef, Karkurit ja Voice tulee katsottua.

MISTÄ INPIROIDUT?

Valokuvista, Instagram inspiroi valtavasti mutta myös valo, pidentyneet päivät ja oma mökki, sillä siellä pääsee puuhailemaan kaikkea sellaista jota täällä kaupungissa ei tule tehtyä.

MILLAINEN ON UNELMIESI TYÖPAIKKA?

No mä koen kyllä olevani siellä juuri nyt. Mulla on ihana työyhteisö, kiinnostava ja alati muuttuva ala sekä vastuullinen ja kokoajan haastava työ.

MITKÄ OVAT SEURAAVAN VIIDEN VUODEN TAVOITTEESI?

Tää pysäytti, sillä meitä odottaa tähän astisesti ehkä isoin muutos seuraavan 5 v sisään koska todennäköisesti ainakin toinen, ellei molemmat teinit ole muuttaneet siihen mennessä pois kotoa. Meidän tavoite on sitten muuttaa vähän pienempään ja toisaalta myös eri alueelle, eli muutoksia on luvassa muttei ihan vielä. Toisaalta tavoitteena on myös mökin laittaminen eli silloin meilä on jo erillinen sauna, oma makuuhuone, terassi ja aitta toivouttavasti ainakin rakenteilla.

MISTÄ NAUTIT ERITYISEN PALJON?

Perheestä, kodista, koirista, ystävistä ja kivasta työstä. Tietty myös luonnosta ja mökkeilystä. matkustelukin on ihanaa  ja kaikki mikä irrottaa arjesta.


MISSÄ OLET HYVÄ?

Ruoanlaitossa ja leipomisessa ainakin :)

MISSÄ TAPASIT KUMPPANISI?

Netissä, niinkun nykyään aika moni taitaa tavata.

MITÄ TEET, KUN KUKAAN EI NÄE?

Kaivan nenää? Syön herkkuja? Heh, en itseasiassa tiedä koska oon niin umpirehellinen etten mielestäni tee mitään salaa.

VIIMEISIN OSTOKSESI?

Mökille säilytysrahi, sellainen jonka päällä voi istua.

MIKÄ ON TÄLLÄ HETKELLÄ SUURIN HAASTEESI?

Saada aktivoiduttua liikkumaan enemmän ja toisaalta pitäisi syödä herkkuja vähemmän. Koronakiloista ei meinaa päästä millään eroon ja esivaihtarit pitää huolen siitä että sokerikoukku on tullut jäädäkseen mutta jokaisen kilon eteen on tehtävä kaksinkertaisesti töitä.


MITÄ BLOGEJA TAI SOME-TILEJÄ SEURAAT?

Kauneus-ja lifestyle-tilejä pääasiassa kuten Tiia, Katri, Linda, Jonna, Outi  ja IG:ssä seuraan paljon kauneus-ja meikkitilejä, ruoka-ja lifestyletilejä.

MIKÄ ON SUURIN UNELMASI TÄLLÄ HETKELLÄ?

Tietty se, että tää tilanne maailmanlaajuisesti helpottaisi. Pysyä terveenä sekä päästä aloittamaan mökkikesä.

JOS SINUN OLISI PAKKO VALITA UUSI AMMATTI, NIIN MIKÄ SE OLISI?

Se voisi olla jokin kosmetiikkaan liittyvä, kosmetiikkaneuvoja tai kosmetologi mutta onneksi ei tarvitse enää valita.

ELÄMÄSI TÄHÄN MENNESSÄ UPEIN KOKEMUS?

Jos ei omien lasten syntymää lasketa niin Fridan syntymä -tulla mummiksi ♥

MITÄ PELKÄÄT?

Käärmeitä ihan yli paljon, ehkä mökillä vähän karhuja ja susiakin (ja ihan turhaan) mutta muutoin ehkä vakavaa sairastumista. Mutta en silti elä peläten, se tulee mikä tulee ja siitä sitten vain koitetaan selvitä.

MITÄ AIOT TEHDÄ, KUN OLET VASTANNUT NÄIHIN KAIKKIIN KYSYMYKSIIN?

Jatkaa blogipostausten kirjoittamista, kuten usein sunnuntai-iltaisin. Arkena en enää työpäivän päätteeksi jaksa, kun tulee oltua niin paljon koneella, koitan sitten lauantaisin viettää päivän ilman koneella oloa ja kirjoittelen blogipostauksia sunnuntaisin, Siksi tahti onkin vähentynyt,

****

Oliko vastauksissa samaistumispintaa?

Maikku



12 kommenttia:

  1. Kiva tutustua tällaisen postauksen kautta. Kyllä oli vastauksissa samaistumiskohtia monessakin kohti :) Kyllä olen tällä(kin) viikolla kovasti unelmoinut tämän korona-ajan helpottuvan. Herkkujen syöminen on minulla lipsunut välillä liiallisuuksiin :D Että terveisiä vaan tältä karkkikipon ääreltä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä soisin tämän tilanteen jo helpottavan, huokaus. Onneksi edes kevät on saapunut ja sen myötä tulee liikuttua enempi, joten herkkukilotkin ehkä hiljalleen sulavat :)

      Poista
  2. Olipa kiva postaus. Kiitos blogimaininnasta. Minä tykkään sinun blogistasi, juurikin siksi, että se on niin kuin sinä, avoin ja siitä huokuu ystävällisyys.
    Ihanaa viikkistä Maikku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Outi, samoin....se ystävällisyys, sydämellisyys, aitous ja välittömyys mikä sinusta huokuu on kullanarvoista ♥ Ihanaa pääsiäisen aikaa!

      Poista
  3. Tämä oli kiva haaste! :D Täälläkin on vuoden aikana herkuteltu normaalia enemmän. Ehkä se suklaapala on tuonut lohtua tämän kaiken keskelle. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Käärmepelkoon samaistun täysin. Se on oikeasti asia jota pelkään ihan hulluna. Voisi varmaan sanoa, että pelkoni on fobian tasolla. Kaikki karmeimmat painajaisetkin mitä olen nähnyt, niin niissä on aina käärmeitä.

    Ihanaa sunnuntaita. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sama....käärmeunienhan sanotaan liittyvän seksuaalisuuteen, mutta mun mielestä niillä ei ole mitään tekeistä toistensa kanssa :D Ne on pelottavia ja ahdistavia, aina!

      Mukavaa iltaa ♥

      Poista
  5. Kiva kun vastasit tähän, oli monta juttua mihin samaistuin :) Sokerikoukku, käärmepelko!! Ja vastauksissa inspiroivina juttuina just vähän eri asioita kun itse olen sysi synkän talven aikaan tämän kirjoittanut :) Auringonvalo inspiroi ehdottomasti myös tähän aikaan minuakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko saa suorastaan ihmeitä aikaan, se on niin tervetullut :) Ihanan haasteen laitoit kiertämään ♥

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥