perjantai 26. helmikuuta 2021

BRUNS Hiustenhoitotuotteet -luonnollisesti hyvää hiuksille

*tuotteet saatu

Musta on ihanaa päästä kertomaan teille uusista hiustuotteista, etenkin kun ne ovat laadukkaista raaka-aineista tehtyä luonnonkosmetiikkaa. Silloin kun saan kosmetiikkaa PR-näytteinä, testaan tuotteet aina ajan kanssa ja kerron teille rehellisesti - oman kokemukseni. Jos kerron. Kyllä, sillä jos tuotteet eivät ole toimineet mulla, oli sitten kyse ihon tai hiustenhoidossa tai en ole ole jostain muusta syystä lainkaan pitänyt niistä, ne eivät koskaan päädy blogiin tai someen. Kaikille tuotteille annan kuitenkin mahdollisuuden, mutta joskus tiedän jo ensi kokeilulla ettei tuote ole mulle hyvä tai sitten todellakin tiedän että on.

Mutta mennään asiaan, eli tällä kertaa tutustutaan uuteen BRUNS-sarjaa, joka on ruotsalainen kampaamoammatilaisten kehittämä hiustenhoitosarja.BRUNS luonnonkosmetiikkamerkin takana on kaksi parturi-kampaaja naista, jotka kyllätyivät työssään käytettävien tuotteiden aiheuttamiin ihon herkkyysreaktioihin, kemikaaleihin ja allrgioihin.

BRUNS hiustenhoitotuotteet sisältävät VAIN luonnollisia ainesosia.


Bruns Nr01 Shampoo


"Shampoo on käsintehty mieto, joka tuoksuu hentoisesti kardemummalle ja kookokselle.
Tuotteessa myös luomo guarkumia, josta hiukset saavat tuuheutta. Luomu jojobaöljy suojaa hiuspohjaa ja ehkäisee hilsettä."

Tässä shampoossa on ihanan kevyt tuoksu ja se vaahtoaa hyvin. Hiukset tuntuvat tulevan hyvin pestyiksi ja halutessa shampoota voi hieroa hiuksiin uudestaan ekan huuhtelun jälkeen ja silloin shampoo vaahtoaakin enemmän.

Shampoota on saatavilla myös tuoksuttomana Bruns Nr03 hajusteeton shampoo



Bruns Nro01 Hoitoaine


"Käsintehty hoitoaine jossa myös kardemummaa ja kookosta.Hiuksia hoitavana ja kosteuttavana ainesosina luomuavokodoöljyä. Luomu aloe vera sekä E-vitamiini suojaavat hiuksia ja tuovat kiiltoa."

Hoitoaine tuntuu todella täyteläiseltä ja kermaiselta, hiukset suorastaan imaisevat sen ja kuitenkin ne ovat pyyhekuivana jo helposti harjattavissa. Olen yllättänyt siitä kuinka kiva tämä luonnonkosmetiikka  hoitis on, sillä tähän astiaika harvat hoitikset riittävät kosteuttamaan mun hiuksia.

Tykkään myös miedosta tuoksusta josta haistan kyllä paremmin kookoksen kuin kardemumman.
Tämä sopii hyvin myös Curly Girl-metodiin.




Bruns Nro19 Hoitoainesuihke


"Hajusteeton, kosteuttava ja ravitseva hoitoainesuihke kaikille hiustyypeille. Tuote valmistetaan luonnollisista tarkoin harkituista raaka-aineista, jojobaöljystä, avokadoöljystä ja sheavoista, jotka kosteuttavat hiuksia ja antavat upeasti kiiltoa."

Mä olen testannut lukuisia hoitissuihkeita ja tiedän jo ekalla käyttökerralla, sopiiko tuote mun hiuksille vaiko ei. Tässä on hyvä pumppupullo, jossa tasaisesti levittyvä suihke ja se todella kosteuttaa hiuksia.
Harjaaminen on helppoa ja tämä tuntuu siloittavan hiuksia ja tuo niihin kiiltoa. Tykkään!





Bruns-sarja on oikein loistava ja voin lämpimästi näitä suositella, jos kaipaat
hoitavaa ja luonnollisista raaka-aineista tehtyä luonnonkosmetiikkaa hiuksillesi.

Sarjasta löytyy myös hiusvahaa, hiusnaamio, muotoilutuote, suolasuihke ja tuotteita on saatavilla monessa eri tuoksussa.

Millaisia hiustenhoitotuotteita sä käytät? Ootko kokeillut hiustenhoitotuotteita luonnonkosmetiikan saralta?

Maikku

3 kommenttia:

  1. Kuulostaa todella hyvältä. Ja mukava aina kuulla uutuuksista! Olen nyt itse käyttänyt jo kolmen pullon verran XZ Kanerva-shampoota. Ekan kerran ostin tämän shampoon sen enempää miettimättä, äkkiä vain valitsin jotain Prismasta. Mutta tykästyin niin kovasti, että olen pyytänyt äitiäni lähettämään uuden. Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  2. Olen minä joitakin luonnonkosmetiikan shampoita käyttänyt, mutta ei ole vielä sopivaa minun hiuksilleni löytynyt.
    Itselläni on käytössä Ida Warg shampoo ja hoitoaine, tuntuvat sopivan hyvin herkälle päänahalleni.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Maikku <3

    VastaaPoista
  3. Näistä pakkauksista tulee mieleen apteekkilääkeet, vanhan ajan yskänlääke :D Ovatko pullot lasia vai muovia, saako noita puristettua ulos sitten kun loppu lähenee?

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥

FIINI:n ihanuuksia talvi-iholle

                                                                                             *Kaupallinen yhteistyö @FIINI Naturally Ihanaa ...