sunnuntai 6. syyskuuta 2020

Uutta Suomessa - Patchology

*tuotteet saatu

Sunnuntai-iltaisin mulla on vakiorutiinina tehdä itselleni astetta huolellisempi kasvohoito ja
siihen kuuluu aina syväpuhdistuksen ja/tai kuorinnan lisäksi jokin ihana hellivä naamio.

Viime aikoina olen testaillut näitä vasta Suomeen saapuneen uuden brändin Patchologyn
yksittäspakattuja naamioita jotka ovatkin olleet todella ihania.  
Patchology on maailmalla tunnettu, suosittu ihonhoitomerkki joka tunnetaan erityisesti nopeasti vaikuttavista Patc-teknologiaan perustuvista naamioista. Patch-teknologian avulla vaikuttavat ainesosat pääsevät vaikuttamaan ihossa syvemmälle ja tehokkaammin.

Sain testiin jalka, kangas, huuli-ja silmänympärysnaamioita joista olen testannut vasta yhden parin silmänympärysnaamioita ja kostettavan kangasnaamion. Niiden perusteella sain miellyttävän ensikosketuksen sarjaan ja kerron muista naamioista käyttökokemuksia tulevina kuukausina kuukauden loppuneet kosmetiikkatuotteet-sarjassa, sitä mukaa kun niitä käytän.


Tänään ajattelin testata saunan jälkeen myös jalkanaamiosukat, sillä nyt sukkakauden alettua huomasin että jalat ovat taas kuivuneet ja naamio voi tehdä niille hyvää.

                                                                             











Sain myös tämän Patchology Lip Service Gloss to Balm Treatment - Huulivoiteen, johon
jäin koukkuun ihan ensi kokeilulla. Huulivoiteessa on 2-in-1, huulikiillon ja balmin yhdistelmä 
joka kosteuttaa ja antaa upean kiillon. Se sisältää hyaluronihappoa, B3 vitamiinia, antioksidantteja kuten gojimarjaa ja pehmentäviä ainesosia kuten aloeta ja hunajaa.

Huulivoide on ihanan täyteläinen ja tuoksussa aavistus raikasta minttua, jopa mun mies kehui tätä kun sai testiannoksen suukotellessaan mua:) 
Huulivoiteessa on Patchologyn FelxMasque-yhdiste joka muuntaa kiillon huulilla täyteläiseksi balmiksi.

Applikaattori on myös kivasti muotoiltu ja huulivoitta on helppo levittää.

En ole juuri päivisin muuta käyttänytkään sen jälkeen kun sain tämän, tuubi ei todellakaan jää ainoaksi. Vahva suositus!



Patchologya myy ainakin Sokos ja OletKaunis jos haluat käydä
tutustamassa tuotteisiin tarkemmin.

Oletko jo kuullut Patcologystä aiemmin tai kenties tutustunutkin sarjaan?
Onko siellä hoitavien huulivoiteiden ystäviä?

Vietetäänkö siellä tiettyjä kauneudenhoitopäiviä vai hemmotteletko itseäsi 
arjen ohessa?

Maikku

14 kommenttia:

  1. Mulla itseasiassa on kans sunnuntai usein sellainen kunnon ihon hemmottelupäivä, ihan sen vuoksi, että silloin osuu harvemmin töitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti sama mulla ja on jotenkin ihanaa päättää viikko, tai aloittaa uusi juuri näin :)

      Poista
  2. Jalkanaamiosukat tulis niin tarpeeseen. Lauantaisin oma hemmottelupäivä saunan yhteydessä. Just eilen totesin, että jalat kaipais enemmän huolenpitoa. Mukavaa syyskuun uutta viikkoa Maikku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä oli kyllä hyvät! Oon samaa mieletä, jalat saa ihan liian vähän huolenpitoa, olisivat ansainneet paljon enemmän. Mukavaa että vierailit blogissa, raikkaita syyspäiviä ♥

      Poista
  3. Minä kiinnostuin kanssa noista jalkanaamiosukista. Kasvonaamioita aina silloin tällöin hankin, mutta mun ei tule niitä ensi huuman haihduttua käytettyä, kuten ei useimpia muitakaan ns. hoitotuotteita.
    Oikein ihanaa syyskuun jatkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tälläiset on oiva tapa hieman hemmotella väsyneitä jalkoja ♥ Ihanaa syyskuuta!

      Poista
  4. Kiva uusi brändi ja meillä etenkin teinit hulluna kaikkiin kangasnaamioihin. Näitä täälläkin ilolla testaillaan. <3 Kivaa uutta viikkoa Maikku. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä uskon :) Tää on tosi hyvä sarja, oon tykännyt kaikista mitä kokeillut!
      Muksaa tiistaita :) ♥

      Poista
  5. Uusi ihanan kuuloinen sarja kyllä! Rakastan kangasnaamioita ja kerran viikossa aina hemmottelen itseäni naamioilla <3
    Ihanaa viikkoa sinulle Maikku!

    VastaaPoista
  6. Sunnuntai on kangasmaskipäivä :)

    VastaaPoista
  7. Mielenkiintoisia tuotteita. Täytyykö käydä tutustumassa.
    Leppoisaa syksyn jatkoa!

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥