sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Syyskuun kosmetiikkasuosikit

Syksyn myötä on aika palata vähän normaalimpaan postaustahtiin ja vakkaripostauksien
pariin, kuten kuukauden kosmetiikkasuosikkeihin.
Olen jälleen tutustunut toinen toistansa kiinnostavampiin tuotteisiin ja tässä käyn läpi muutaman niistä.


LAVERA mineraali poskipuna
Sävy Columbien pink 07

Kerroin tästä jo Instagramissakin, sillä sen jälkeen kun tätä mineraali poskipunaa eka kertaa kokeilin, olen käyttänyt lähes päivittäin. Poskipunassa on kahta eri sävyä joita sekoittamalla syntyy ihanan hohtava puna poskille.
Jos kaipaisit poskipäille hieman hohtoa, mutta koet että hihgliterit ovat liikaa, tämä voi olla ratkaisu.

Mä olen ihan ihastunut ♥



LOREAL ELVITAL purple mask ei ole mulla mikään uusi löytö, mutten ole tainnut muistaa
tästä teille kertoa. Tämä taittaa upeasti keltaisuutta hiuksissa ja onkin yksi marketeista ostettavista hopeatuotteista ihan parhaimmistoa.

Mulla taittaa vaalennuksen hiukset jälkeen aina keltaisuuteen ja näiden hopeatuotteiden käyttö on välttämätöntä jottei mun hiukset ole ihan keltaiset.


SKINFOOD Riisiä sisältävä kasvonaamio on aivan ihana, kuten kaikki tähän asti testaamani Beautykon tuotteet. Ostin muutaman tuotteen testiin sen jälkeen kun olin testannut hunajaista  
Black suger-sarjaa ja tää oli ihan yhtä laadukas linja - joskin tuoksultaa mieto mutta sehän tarkoittaa sitä että sopii todella monelle-myös tuoksuherkille.

Naamio levitellään kasvoille, annetaan vaikuttaa 10min ja estään pois - niin hellä ja hoitava ♥




Tästä Patchologin  Lip Service Gloss to Balm Treatment- huulivoiteesta kerroin vasta erillisessä postauksessa ja se oli pakko nostaa tähänkin, koska se vain on ihan huipputuote.

Mähän en voi elää ilman huulirasvaa ja kiiltoa, tässäpä yhdistyy molemmat on on sellainen käsilaukku tuote joka must have ♥ Tällä saa upean kiillon sekä kosteutuksen huulille.


CATRICE:n Calligraph Pro eyeliner on yksi parhaista linereista ever!! Olen aikas monta elämäni varrella kokeillut, mutta tällä tulee upea tarkka rajaus ja kestäväkin vielä. Oon joutunut silmämeikissä siirtymään ihan täysin vedenkestäviin linereihin ja ripsareihin, siksi oli huippua löytää ihan sattumalta tämä kokeiluun ja todeta että tämä menee heittämällä jatkoon,







Semmoinen setti oli syyskuun suosikkeja tällä kertaa. Oliko tuttuja tuotteita=?
Onko siellä muita joiden silmät tuppaa vuotamaan ja vedenkestävät meikit rules?

Maikku

20 kommenttia:

  1. Ei olleet tuttuja, merkit toki. Poskipuna on nyt ollut itsellä suosikki arkimeikissä, sillä saa kivasti ilmettä kasvoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin saa, mä tykkään kanssa. Joskus riittääkin kevyt meikkipohja ja sipaisu punaa poskille:

      Poista
  2. Kivoja tuotteita! Noissa ei ollut minulle ennestään tuttuja tuotteita:) Kaunista ja mukavaa syyspäivää♥

    VastaaPoista
  3. Tällä kertaa ei ollut mukana yhtäkään tuttua tuotetta :) Skinfoodin riisinaamio kuulostaa tosi kivalta!

    VastaaPoista
  4. Laveran poskipunat on ihania! :)

    Täällä kans silmät vuotaa helposti. Tuulinen ilma on ihan kamalaa ulkona ollessa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totesin saman ♥ Nyt on ollut ihan mahdottoman tuulisia päiviä ja silmät tosiaan olleet koetuksella!

      Poista
  5. Mä olen erittäin huono kosmetiikan kanssa, joten on kiva kun joku muu kokeilee ja suosittelee :) Tuo eyeliner kuulostaa upealta tuotteelta. Ja riisiä kasvoille.

    Kivaa syyskuista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö, ihan olla juuri sinunlaisiasi lukijoita varten ♥ Koska mä taas rakastan testailla kaikkea. Eyelinet on kyllä huipputuote :)
      MMukavaa syyskuun jatkoa ♥

      Poista
  6. Laveran poskipuna näyttää niin ihanalta! Toi täytyy kyllä hankkia itsekin, jos sen jostain sartun löytämään<3

    VastaaPoista
  7. Laveran poskipunat ja luomivärit on todella ihania!
    Täällä aina vedenkestävät silmämeikit käytössä, ei muuten kuule pysy paikollaan meikit ollenkaan.
    Ihanaa sunnuntaita sinulle Maikku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, luomiväriäkin juuri testannut ja siitäkin tykkään! Onneks on vedenkestävät meikit! Ihanaa iltaa Outi ♥

      Poista
  8. Tuo riisinaamio on aivan huikean hyvä, miten hellävarainen ja jättää ihon todella pehmeäksi. Tykkään valtavasti.

    Mukavaa uutta viikkoa Maikku. <3

    VastaaPoista
  9. Olipa kiva lukea sinun syksyn suosikeistasi! Olen myös tykästynyt tuohon keltaisuutta taittavaan hiusnaamioon. Itse olen viime aikoina kokeillut RVB LAB-sarjan tuotteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä tosi hyvä! Tuosta mainitsemastasi sarjasta en ole kuullutkaan :)

      Poista
  10. Tuo elvitalin purple sarjan shampoo oli ainakin täällä mieleen!

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥