Siirry pääsisältöön

Mansikkajuustokakku

Leipominen on ihanaa, puhumattakaan herkkujen syömisestä, heh.
Monesti vain tulee tehtyä niin isoja kakkuja, että niitä syö sitten ihan liikaa.
Oivalsin että mullahan on myös pieni irtopohjavuoka joten tein mökille pienen
mansikkajuustokakun josta riitti hyvin muttei jäänyt yli.

Tämä oli ihanan raikas, mansikkainen muttei liian makea ja sain Instagramissa useita reseptipyyntöjä, joten jaetaanpa ohje vielä tännekin.

MANSIKKAJUUSTOKAKKU


200g keksejä
100g margariinia

7 liivatelehteä
500g mansikoita
1,5 dl sokeria
4 dl kuohukermaa
1prk (250g) mascarponejuustoa
1 rasia 200g) maustamatonta tuorejuustoa
1 limen mehu

OHJE:

Murskaa keksit. Sulata rasva ja sekoita keksimurskan kanssa. Painele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle.

Liota liivatelehtiä n 5min kylmässä vedessä. Perkaa ja soseuta mansikat sokerin kanssa.
Vaahdota kerma ja lisää juustot, sekoita kevyesti..
kiehauta limen mehu ja purista vesi pois liivatelehdistä ja liota mehuu, anna jäähtyä.

Valuta lime-liivate tasaisena nauhana samalla sekoittaen mansikkaseokseen  ja kääntele joukkoon kerma-juustoseos. Kaada täyte keksipohjan päälle ja annan hyytyä jääkaapissa mieluiten yön yli.

Koristele mansikoilla.
 



Tämä on kyllä herkullinen vaihtoehto perinteiselle kermakakulle ja
sanoisin, että jopa maukkaampi.

Tykätäänkö siellä juustokakuista?

Maikku 

Kommentit

  1. OI, juustokakut on niin ihania! Mä tykkään kans tehdä näitä juhliin ja tilaisuuksiin, kun valmistuu aika nopsaa ja helposti. Oma suosikkimaku on valkosuklaa-lime joka on ihanan raikas mutta myös mansikka ja mango on tosi hyviä!

    VastaaPoista
  2. Miten herkullisen näköinen juustokakku! Juustokakku + mansikat....ei voi mennä pieleen. :)

    VastaaPoista
  3. Minä tykkään noista hyydytetyistä juustokakuista. Olen tehnyt niitä vuosien varrella aika paljon, mutta nyt en olekaan pitkään aikaan tehnyt. Kyllä maistuisi nyt mansikkajuustokakku :)

    VastaaPoista
  4. Juustokakut ovat minun suosikkejani ja juurikin tällaiset, joita ei tarvitse paistaa!
    Ihanan näköinen ja varmasti raikkaan makuinen kakku <3 Kaunista viikkoa sinulle Maikku <3

    VastaaPoista
  5. Juustokakut täälläkin kestolemppareita! :) Valkosuklaakakun ja mariannekakun olen tehnyt viimeksi.

    VastaaPoista
  6. Juustokakut on niin kivoja, ja hyviä!

    VastaaPoista
  7. Tykkään!! Tosin, rakastan kyllä kaikkia leivonnaisia. Mussun mussun. 😋🥰

    VastaaPoista
  8. Vaikuttaa kyllä herkulliselle. Pitääkö se vielä yksi mansikkakakku tälle kesää yrittää tehdä! ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mustikka-puhdistusöljyvoide- Flow Kosmetiikka

 *Tuote saatu Ruohonjuuri Kamppi Ette usko, kuinka mä olen odottanut että pääsen testaamaan tätä Flow Cosmeticsin Balm to milk cleanseria eli mustikka-puhdistusöljyvoidetta. Tätä on kovasti kehuttu ympäri somea ja odotukset oli itsellänikin korkeat. En ole balmia käyttänyt ennen puhdistuksessa, joten kokemus on sisänsäkin uusi ja näitä ei kovin montaa markkinoilla näyttänyt nopealla silmäyksellä edes olevan. Oikaiskaa, jos olen väärässä. Ihon puhdistus on tärkein ihonhoidon vaihe. Vaikket mitenkään muuten hoitaisi ihoa, niin tee puhdistus huolellisesti. Iho tulisi puhdistaa aamuin illoin, sillä vaikka ei uskoisi, niin yöllä iho aktivoituu eniten ja siitä irtoaa epäpuhtauksia  jotka kertyvät sitten ihohuokosiin odottelemaan aamupuhdistusta. Ihon puhdistukseen riittää hellävaraiset, mutta tehokkaat tuotteet ja tärkeintä onkin löytää juuri omalle iholle sopiva puhdistustuote tai tuotteet. Olet löytänyt oikeat tuotteet kun iho ei kiristele pesun jälkeen. Mustikka-puhdistusöljyvoid...

Lumene Valo hiustuotteet testissä

Lumenelta ilmestyi taannoin marketteihin hiustenhoitotuotteita ja olen tähän hetkeen malttanut mieleni niihin tutustumisen kanssa, mutta paikallisella Tokmannilla asioidessa päädyin ostamaan Valo-linjan hoitoaineen. Olin aiemmin saanut shampoo & hoitisnäytteet, joten saisin samalla kuvaa shampoon hoitavuudesta kun sarjaan tutustun. Kummassakin tuotteessa on samanlainen raikas sitruunaisen hedelmäinen tuoksu kuin Valo-linjan ihonhoitotuotteissa, tykkään.  Lumene Valo- shampoo ja hoitoaine lupaavat vahvistaa hiuksia ja tuoda kiiltoa. Testerishampoolla pesin hiukset kaksi kertaa. Shampoo vaahtosi todella hyvin ja pesutulos oli varsin onnistunut. Shampoo on kehitetty korjaamaan ja ehkäisemään hiusten katkeilua, samalla se hoitaa hiuksia ja hiuspohjaa. Taikoja tuotteissa tekevät pohjoisen lakka, C-vitamiini ja kasvipohjainen proteiini. Lumene Valo-hoitoaine lupaa myös vahvistaa hiuksia ja tuoda kiiltoa, hoitaa hiuksia ja hiuspohjaa tuoden hiuksille elinvoimaa. Samalla hoitis korj...

Vanhanajan lihapiirakka

Tein Uudeksi Vuodeksi pellillisen vanhanajan lihapiirakkaa ja koska siitä tuli aivan taivaallisen hyvää, jaan ohjeen teillekin. Valmistukseen kannattaa varata tovi, mutta takaan että lihapiirakka on kaiken vaivan arvoinen. Halutessasi voit tehdä pieniäkin piirakoita, jotka voi vaikka uppopaistaa mutta itse tein pellillisen, sillä se oli helpointa. VANHANAJAN LIHAPIIRAKKA Kuori 2,5dl maitoa 25g hiivaa 1 tl suolaa 1 rkl fariinisokeria 7 dl  vehnäjauhoja 100g margariinia Täyte: 500g jauhelihaa sipuli hienonnettuna 5 dl puuroriisiä keitettynä 1 dl kermaa 2 rkl persiljasippua (Tavallinen tai lehtipersilja) 3 keitettyä ja pilkottua kananmunaa  2 tl Maustepippuria Oman maun mukaan voit lisätä muitakin mausteita, itse lisäsin:  Jauhelihaan jauhelihamaustetta 1 rkl, paprikajauhetta 1 tl, sipulijauhetta 1tl Täytteeseen lisäsin vielä: 1 tl sipulijauhetta, 1tl suolaa   OHJE: Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon.  Lisää suola ja fariinisokeri. Alusta jauhot taikinaan. Lisää ...