perjantai 7. elokuuta 2020

Kesä -ja heinäkuun loppuneet kosmetiikkatuotteet

Kesä on aina sellaista aikaa, että kosmetiikkaa kuluu keskimääräistä vähemmän tai tuotteiden käyttö jakautuu kun käyttöön tulee kesätuotteet ja siksi päätin nytkin yhdistää kesä ja heinäkuun loppuneet kosmetiikkatuotteet tähän yhteen ja samaan postaukseen.


KASVOJEN PUHDISTUS


BeeVenom voidemainen puhdistusaine joka sulaa käsissä ihanan öljyiseksi ja puhdisti meikin tosi hyvin. Harmi, että koko oli näin pieni, olisin voinut käyttää pidempäänkin 5/5.
 
          Cien kasvopyyhkeet ovat Lidlin yksi suosikkituotteista. Hintalaatusuhde on täydellinen, mulla on näitä aina kotona ja mökillä. Käytän näitä myös ihan käsien putsaamiseen mökillä,  mutta niillä puhdistuu kasvotkin 5/5.

           Ecooking geelipuhdistusaine oli ihan toimiva tuote ja kirjoitinkin tuotteista jonkin aikaa sitten täällä. Putsariksi oikein hyvä ja toimii puhdistukseen muuallakin kun kasvoilla 4/5.

Lumene silmämeikinpuhdistusaine on ties kuinka mones pullo, tällä lähtee vedenkestävä meikki helposti ilman että tarvitsee hieroa silmiä eikä kuivata 5/5.

Puhdistuspyyhkeet tuli jokin aika sitten kauneusboksissa ja ovat hyväksi havaittuja mökillä ollessa. Helppo puhdistaa meikki ja iho jää hyvin kosteutetuksi. Miinusta yksittäinpakatuiden tuotteiden roskista 4/5.

KICKS kasvovesi on pyörinyt kaapissa pitkään, sillä se tuoksui vähän liikaa mun nenään ja siksi tuli käytettyä hyvin satunnaisesti 2/5.
 

KASVOT // IHONHOITO


                           Anumatinaturals Sarjaa testasin viime vuoden lopulla ja tarkempaa tietoa 
luettavissa täällä
Ihan loistavia tuotteita, mutta koska kyseessä luomukosmetiikka, johon ei ole lisätty mitään ylimääräistä- säilyvyys tuli vastaan. Näitä ei todellakaan kannata säästellä kun korkin avaa, vaan käyttää yksistään jotta päiväykset eivät tule vastaan.

AnumatiNaturals naamio oli tuhtia tavaraa ja toimi oikein hyvin yötä vasten käytettynä 5/5.
 
AnumatiNaturals kosteuttava voide oli mulle aivan liian paksua, mutta koska en näin laadukasta tuotetta halunnu heittää hukkaan, niin käytin sitä vartalovoiteena 5/5.

AnumatiNaturals puhdistusvaahto oli todella kevyt puhdistaja ja käytin sitä pääasiassa kaksoispuhdistuksessa toisena vaiheena 5/5.


KASVOT//IHONHOITO


LUÈ by Jean Seo seerumi oli todella kevyt seerumi, jopa ehkä liian sillä se tuntui haihtuvan aika nopeasti laiton jälkeen ja käytinkin tätä kerrostaen 3/5.

Balance Me hyaluronihappoa sisältävä kosteuttava suihke tuli tiensä päähän ihan hetkessä. 
Kyseessä siis kosteuttava suihke joka ihan kiva tuote ja tuo pieni pumppupullo oli näppärä 4/5.

Oriflame teepuuöljy oli lojunut mun meikkien seassa aivan liian kauan, koska sisältö oli haihtunut, heh. Hämärä mielikuva on, että ihan on täyttä tavaraa joskus ollut 4/5.

Herbina kasvovoide oli kevyt voide, joka imeytyi jopa mun iholle mutta tuo tuubi kestäisi ikuisuuden joten sitäkin tuli sitten käytettyä vartalovoiteena jotta sain putilon tyhjenemään. Tuoksumaailma oli mieto ja sanoisin että ihan ookoo tuote 3/5.
 



VARTALONHOITO//SUIHKUTUOTTEET


Palmolive suihkusaippuat kuuluu perus suihkutuotteisiin ja tämäkin oli ihan asiansa ajava. 
Ehkei kuitenkaan tuoksultaan paras mutta sopii koko perheelle 3/5.

Bilou donitsintuoksuinen suihkuvaahto tuli jostain kauneusboksista ja tykkäsin kyllä. 
Suihkuvaahdot on käteviä kun niitä voi käyttää myös sheivauksessa ja vaikka tän tuoksu donitsi, 
niin ei silti mitenkään ällö 5/5.

Rexona Aloe Fresh on myös koko perheelle sopiva suihkusaippua ja näitä meillä kuluu 4/5.


                                                    VARTALONHOITO//VOITEET

 
Dove itsestään ruskettava voide on mun luottotuote kesät talvet, näistä höpissyt täällä niin monesti ettei muuta kuin vahva suositus 5/5.
 
RITUALS vartalovoide oli ihan uusi tuoksultaan ja olihan tää ihan kiva, vaikkei nyt lemppatiksi nousekaan. Voiteeksi koostumus on just hyvä, enemmän ohut kuin paksu 4/5.

Love beauty and planet geelivoide on ihan huippu ja oon tätä ostanut jo monta
kertaa lisää. Imeytyy hyvin ja jättää huumaavan tuoksun 5/5.

 Manna Kadarin kosteuttava vartalovoide oli kevyttä kermaista voidetta ja purkki hujahti hetkessä. Tykkäsin tästäkin 5/5.



MEIKIT


Essence Berry On highliter on yksi putoamisen kautta hajonnut ja siten myös yllättävän nopeasti tyhjnetynyt purkki. Tuotteessa ei mitään vikaa, kiva, kevyt vaaleanpunainen highliter 3/5.
 
Physical Formulan bronzeri oli ihan paras ikinä. Sekin putosi ja aikani pärjäilin rikkinäisen kannen anssa, pudottelin uudestaan ja lopulta oli aika laittaa tämäkin poistoon mutta uusi on harkinnassa 5/5.

Comme Deux huulikiilto oli aluksi tosi hyvä ja se taisi jopa päästä jonku kuukauden suokiksi mutta sitten korkki alkoi falskaamaan ja joka paikka oli tahmeana. Harmi 2/5.

Essence huulikiilto on vakiotuote ja mulla on näitä monessa eri sävyssä. Ei haittaa vaikka tätä pitää lisäillä useasti, sillä hinta n halpa ja sävyt on tosi kivoja 4/5.


HIUKSET// shampoot &hoitikset


Herbal Essences argan oilia sisältävä shampoo tuoksui taivalliselta kummassakin tuotteessa. Mun hiukset rakasti näitä tuotteita, ihan hitsin hyviä markettituotteita 5/5.

Herbal Essences argan oilia sisältävä hoitoaine, täysin samat sanat kuin yllä 5/5.

Garnier fructis banaanihoitoainetta teki mieli maistaa, niin hyvältä se tuoksui ja pullo oli varsin riittoisa. Tähän tulen palaamaan uudestaan. 5/5.
 
Skin`s hiuksia korjaava banaanismoothie oli löytö Tallinnasta ja jos Garnierin hoitis oli hyvä, tämä ei sille hävinnyt.
Ostaisin uudestaan. 5/5.



HIUKSET//hiusten hoito & laitto


Schwarzkopf hiuksiin jätettävä hoitoainesuihke on kulkenut mukanani jo vuosia aina vaihdellen muiden kanssa. Peruskiva tuote, jolla saa takut helposti harjattua 3/5.
 
 Schwarzkopf  On my nude hiuslakka oli varmaan ihan jees, kun ei tule mitään erityistä mieleen 4/5.



SEKALAISET


Lavera käsivoide tuoksui aika voimakkaasti, joten sitä tuli lopulta käytettyä enempi jalkoihin mutta tuotteen koostumus oikein hyvä 3/5.
 
Nivea silk vaahto karvojen poistoon oli kätevä minipullo ja vaahto oikein loistavaa sheivaukseen 5/5.

Elizabeth Arden white tea deo, tätä jäi himpun verran ikävä sillä tuoksu on niin.....awww...ainoa miinus oli alussa saada deo tulemaan purkista pois roiskumatta mutta sen kun oppi niin avot 4/5.

Naturette deodorantti tuoksussa sitruunaruoho, tätä käytin satunnaisesti varmaan 1/2v ja koska kyseessä luonnondeo, taisi aika tulla vastaan sillä koostumus muuttui vähän rakeiseksi ja tuoksussakin tapahtui jotain muutosta. Olisi pitänyt käyttää heti kokonaan, 3/5.

Ecodenta hammastahna on seikkaillut Pepsodentin rinnalla pitttkään ja tätä oli vaikea saada loppumaan.
Mä kuitenkin kaipaan enemmän raikkauden tunnetta, kun mitä tämä jätti 3/5.

 


NAAMIOT


Naturel hyaluronihappoa sisältävä kangasnaamio, ihan perusnaamio. Nämä ovat edullisia ja hyvin kosteuttavia mutta kaipaisin kangasnaamion paketointiin muutosta sillä se on aika pieneksi taiteltu 3/5.
 
7th kookos-savinaamio oli aika jännä, sillä se sisälsi savea mutta oli kuitenkin revittävä naamio 4/5.

Eyenlip snail kangasnaamio sisältää etanaseerumia ja sen kosteutusteho oli erinomainen 5/5.

Vitamasques hydrogel naamio silmänalusille olikin täyttä glitteriä ja pettymykseksi kuivahko.
Naamioon toi lisäarvoa kimaltelevat glitterit mutta sen itseistarkoitus jäi tosi laimeaksi 1/5.

Naturel hydrogel naamio aseuttui hyvin kasvoille ja kosteutti 3/5.



NÄYTTEET


Nivea Q10 power hoitava öljy tuntui todella hyvältä ja voisin hyvin ostaakin tätä joskus 4/5.

Lavera silmänympärysvoidetta riitti pienestä pakkauksesta huolimatta usemapaan kertaan ja tykkäsin. Imeytyi hyvin ja jätti vähän hehkua iholle 4/5.

Maybeuaty naamio eksyi vahingossa tähän näyteosioon mutta kuten vakkarilukijat tiedätte, tykkään tästä todella paljon. Yksi puhdistavimpia naamioita ever 5/5.


Yllättävän paljon kertyi loppuneita, vaikka muuta luulin.
Toisaalta kesllähän just on syytäkin läträillä kosmetiikan kanssa kun ollaan paljon
ulkona, ehkä auringossakin ja iho kuivuu. 
Vartalovoiteita mulla kuluu kesäisin aina paljon.

Osuiko silmään tuttuja tuotteita?

Maikku


11 kommenttia:

  1. Tässä postauksessa oli paljon tuttuja ja minullakin käytössä olevia tuotteita!
    Kaunista viikonloppua sinulle Maikku, nyt pitäisikin taas kelit helliä meitä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva kuulla että välillä tuttujakin:) Samoin Outi, ihan huippukelit kyllä!♥

      Poista
  2. Ihania tuotteita,osa noista tuttuja 😍 Iloista sunnuntaita ❤️

    VastaaPoista
  3. Mietin jo löytyykö tuttuja tuotteita, mutta sitten bongasin Garnierin sampoon ihan koukussa niihin ja naamioihin ja Phycisians Formulan aurinkopuuteri:paras!

    Mukavaa sunnuntai illan jatkoa Maikku. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Garnierin hiustuotteet on ihan kultaa ja tuo aurinkopuuteri heittämällä paras. Ihanaa päivää ♥

      Poista
  4. Olipa hyvä määrä loppuneita. ecookingin tuotteista tykkään, tuo putsari on tosi kiva.

    VastaaPoista
  5. Arviosi perusteella aion kokeilla noita Herbal Essencen shampoota ja hoitoainetta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että luotat mun arvioon ja toivottavasti itsekin ihastut tuotteisiin ♥

      Poista
  6. Toi vitamasquen naamio oli semmonen geelimäinen jos en väärin muista, onko tarkoitus sitten viilentää ja vähentää turvotusta. Ei kuitenkaan ollut mitenkään hintansa värtti jos oikein muistan!

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥