torstai 21. toukokuuta 2020

Kinuski (mokka)palat


Meidän perhe rakastaa mokkapaloja kuten varmaan moni muukin ja vaihteeksi
ajattelin kokeilla kinuskimokkapaloja, koska näyttivät herkullisilta ja kinuski on mun suurta herkkua.

Tässä ohje ♥

Kinuskimokkapalat


200g voita /margariinia
4 kananmunaa
3 dl sokeria
1 rkl leivinjauhetta
0,5 dl kaakaojauhetta
4,5 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 dl maitoa

Kuumenna uuni 200 asteeseen ja laita leivinpaperiarkki uunipellille.
Vatkaa kananmuna ja sokeria kuohkeaksi vaahdoksi.
Sulata voi ja sekoita kuivat aineet keskenään.
Kääntele voisula kevesti vaahtoon.
Siivilöi kuivat aineet joukoon vuorotellen maidon kanssa.
Älä vatkaa, vaan kääntele ainekset joukkoon kevyesti.
Levitä taikina uunipellille ja paista n 15 minuuttia.

Kuorrute

100g voita
2dl fariinisokeria
1 dl kuohukermaa
4 dl tomusokeria
ripaus (sormi)suolaa

Mittaa voi, fariinisokeria ja kuohukerma kattilaan ja kuumenna kunnes sokeri on sulanut.
Ota kattila liedeltä ja sekoita joukoon tomusokeri, mausta suolalla.
Kaada kuorrute hieman jäähtyneen kakkupohjan päälle.
Ripottele päälle koristerakeita.
Anna jäähtyä jääkaapissa n 30 min ennen herkuttelua.








Ihan perinteisille mokkapaloille nämä eivät vertojaan vedä, mutta hyviä olivat silti.
Vaikka päällinen kinuskia, se ei ole ollenkaan niin makea päällysteenä kuin keitetty
kinuski on.
Mä voisin tehdä näitä toistekin, mutta jos teineiltä kysyy niin he haluavat tavallisia :)
Tulipa kokeiltua.

Ootko sä jo maistanut näitä? Tai tehnyt jotain muita mokkapala versioita?

Maikku

8 kommenttia:

  1. Oi miten hyvältä nää näyttää! Perinteiset mokkapalat on aina varma valinta, mutta näitä kinuskiversioita pitää ehdottomasti joku kerta testata :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos ohjeesta, näitä pitää kokeilla.
    Mokkapaloja tulee joskus tehtyä, mutten ole löytänyt sitä versiota, jossa on runsaasti kuorrutetta. Versioita on tosi paljon.

    VastaaPoista
  3. Tämä menee niin testiin. Olen tehnyt vain perinteisiä mokkapaloja, joten vaihtelu virkistää ja minähän vielä tykkään tuosta kinuskistakin ihan tosi paljon.
    Mukavaa iltaa sinulle Maikku <3

    VastaaPoista
  4. Nam :) tää onkin kokeiltava :) Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  5. Slurps, näitä on pakko kokeilla, vaikka ovat takuulla niin makeita, että ikinet vetäytyy, mut sellaista joskus kaipaan. :D

    VastaaPoista
  6. Hyvät hyssykät, haluaakohan meidän ensi viikolla 16v täyttävä sittenkin näitä mokkapalojen sijaan. Rakastaa vielä kinuskia kaikissa muodoissaan. Ihana resepti, kiitos Maikku tästä ja kivaa viikonloppua. <3

    VastaaPoista
  7. Näyttääpä herkulliselle! Nam!
    Mokkapaloja on tullut tehtyä ihan tavis versiona.
    Tätä voisikin joskus testata!

    Lämpöistä viikonloppua! <3

    VastaaPoista
  8. Mokkapalat ovat meillä poikien suosikkeja! Varmaan heille maistuisi kinuskipalatkin.

    Minä teen välillä super-mokkapaloja. Ne ovat ihan tavallisia mokkapaloja, mutta päälle tulee daim rakeita ja/tai minivaahtokarkkeja todella reilusti.

    Kivaa sunnuntaita!

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥

Kukkafocaccia

Nyt on Instagramissa pyörinyt toinen toistaan upeampien focassioiden kuvia,  joten pitihän se koristella ja paistaa pellillinen tätä h...