lauantai 15. helmikuuta 2020

Helmikuun kosmetiikkasuosikit

*merkityt tuotteet saatu

Tammikuussa taisin pohtia voiko vuosi paremmin alkaakaan näiden kosmetiikkasuosikkien
osalta, kun sattui super ihania tuotteita heti alkuvuoteen ja voin kertoa, sama suuntaus vain jatkuu.

Osaan näistä olen vasta tutustunut ja joistain olen kertonut/tulen kertomaan erillisissä postauksissa,
mutta nyt lyhyt katsaus.


The Body Shop:n päärynän tuoksuinen Body Yogurt eli vartalojugurtti on ihan taivaallinen voide.
Se on kermaisen voiteen ja geelin cocktai, eli geelimäinen ja todella hyvin imeytyvä. Tuoksu oli joulun ajan kausi tuoksu ja ihan harmittaa kun en hankkinut näitä useampia, on meinaan niin ihana päärynän tuoksu.


*Physicians Formula Spotlight Iiluminating Primer Glow pohjustusvoide, jota luulin ensin highliteriksi. Tosin, voihan sitä sellaisenakin käyttää tai juhlalookissa primerina.
Yhtä kaikki, sävy on todella ihanan hohtava ♥


Meikkivoiteiden suhteen olen aika nirso, mutta tähän tykästyin samantien ja kyseessä on siis
*Wet`n Wildin meikkivoidepuikko. Tätä ole levittänyt siveltimellä ja lopputulos on pehmeän tasainen.


Tämä Phase Zeron pikku luomiväripaletti tuli Goodieboxissa ja onkin aivan ihana luomilla.


Olen kuullut tästä *Wet`n Wildin luomivärin pohjustajasta paljon hyvää ja vihdoin pääsin sen itse testaamaan ja totta, meni heittämällä ohi mun vanhasta ja voi lämpimästi suositella.


Ja viimeisenä tämä sametttisen kermainen Figs&Ruoge hydra pore kasvovoide joka on mattapintainen ja levittyy kivasti iholle. Voide sisältää mm hyaluromihappoa mikä selittää
tän ihanuuden, tämä muuten tasoittaa ihohuokosia samalla.


Sellainen kuusikko nousi suosikeiksi ja kun parhaillaan on tuotetestauksessa vaikka mitä ihanuuksia, epäilemättä maaliskuussakaan ei ole vaikea löytää suosikkeja.

Mitkä on sun suosikkeja meikeissä tai ihonhoidossa just nyt?

Maikku

8 kommenttia:

  1. Jaa-a, uusi suosikki huulikiilto on Clarinsin milk shake mansukkaiselta tuoksuva huuliväri. Se vois olla nyt mun suosikki :)
    Ihanaa viikonloppua Maikku <3

    VastaaPoista
  2. Kivoja suosikkeja! Figs & Rougen primer on kyllä hyvää, vaikka nyt oon taas vähäksi aikaa unohtanut sen olemassaolon :D Se jättää kivan pinnan iholle ja meikkivoide levittyy tosi hyvin sen päälle. TBS:n vartalojogurtit on myös ihania ja toi Juicy Pear aivan ihanan tuoksuinen<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta toi ei ole varsinainen primer vaan ihohuokosia silottava samettinen mattavoide joka siis toimii kuin primer mutta kuiteski voide :) Mutta joo, toimii kuin unelma!

      Poista
  3. Maybelline uusi ripsari kolahti helmikuussa. 💚

    Kivaa iltaa Maikku. 🤗

    VastaaPoista
  4. TBS:n vartalojogurtit on ihana, kesää odotellessa pitää ottaa ne käyttöön. :)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥