tiistai 19. marraskuuta 2019

Jouluksi Himokselle?


Ne lukijoista, jotka seuraavat mun instaa - saattoivat seuratakin meidän viikonloppua Himoksella
aika reaaliajassa. Koska reissu oli täysi kymppi ja kokemuksia vaikka muille jakaa, niin tässäpä
tulee vielä tivistettynä kaikki highlitet viikonlopulta.

Tehtiin tosiaan yhteistyössä Himoslomien ja Somessa.com kanssa reissu Jämsän Himokselle.
Teemana joulu, sillä Himos on loistava lomailukohde koko perheelle, vaikka ei olisi edes laskettelusta innostunut. Mä olen Himoksella käynyt vain kerran aikasemmin ja silloinkin vain laskettelemassa, joten muista palveluista ei ollut kokemusta.

Tämä tosiaan ei ole kaupallinen postaus, se osuus on nähtävillä Instagramissa.
Mutta halusin jakaa kokemuksemme tänne blogiinkin, koska reissu oli niin onnistunut
ja jos teistä joku miettii kenties joulua jossain muualla, kuin kotona - tämä vaihtoehto on siihen enemmän kuin loistava.

Itse ainakin tykkään lukea muiden kokemuksista, niin lomakohteista täällä Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Etenkin silloin, jos olen varaamassa matkaa.

Mukaan viikonloppu reissuun lähti lisäkseni mies, teinit, R (nuorempi aikuisista lapsistani) sekä koirulit.









Perjantaina lähdettiin kotoa ajelemaan hyvissä ajoin, jotta oltiin perillä heti neljän jälkeen kun avaimet huvilaan luovutettiin. Meille oli varattu Luonteis-Himokselta huvilaksi Karhunkämmen
jonne mahtuu 12 henkilöä. Eikä ihan mikä tahansa huvila vaan valtava lukaali, jonka pinta-ala
oli 240m kolmessa kerroksessa, joten hyvin mahduttiin.
Me majoituttiin miehen kanssa alas, jossa oli myös saunaosasto, teinit valtasi yläkerran ja
R keskikerroksen.

Huvila oli tosi kiva, ei tosin enää uuden karhea mutta ei sellaista odotettukaan kun oltiin
lemmikkien kanssa liikenteessä. Puitteet oli silti kohdillaan, eikä vähiten ihastusta herättänyt
ulkona oleva jacuzzi.
Niin ja joulukuusi, jonka teinit saivat ensitöikseen koristella.

Keittiössä oli kaikki tarpeellinen  leivänpaahtimesta lähtien ja ainoa mikä puuttui oli kananmunaleikkuri, mutta ilmankin selvittiin :)

Perjantai ilta kului leppoisasti,  paistettiin pizzaa, lämmitettiin takka, saunottiin, fiilisteltiin poreammeessa ja syötiin suklaata,  juustoja ja suolakeksejä. Nam. Jopa minä, vaikka olen
hiilareita vältellyt jo 3kk.
Nyt tuli koettua myös totaalinen hiilariähky sokerin aiheuttamilla rytmihäiriöillä. En suosittele.






Aamu valkeni pikku pakkasessa ja koirilla riitti uusissa maisemissa nuuskittavaa.
Yö oltiin nukuttiin hyvin pehmeissä sängyissä ja lauantai aamuna nautittiin kiireetön aamiainen pitkän kaavan mukaan ennen liikkeelle lähtöä. Paistelin croisanttien lisäksi joulutorttuja, koska
tarkoitus oli viettää viikonloppu jouluisissa tunnelmissa.

Ikkunasta aukeni upeat maisemat joen yli ja kyllä kelpasi nauttia laiskasta aamusta.




Puolilta päivin lähdettiin oppaiden johdossa fatbikeilla retkeilemään. En oo koskaan aiemmin lajia kokeillut, enkä itseasiassa vuoteen edes pyöräillyt mutta niinhän sitä sanotaan että kun sen kerran oppii, osaa aina. En osannut moista edes jännittää vaan avoimin mielin lähdin mukaan.
Pyörät oli sähköavusteisia ja se helpotti matkan tekoa. Teinit sotki ihan huolella etunenässä, olivat ihan mukavuusalueellaan. Reissun jälkeen mopotoiveetkin vaihtui ainakin hetkellisesti haaveiksi fatbikeista;)

Alkumatkasta metsässä hiihtolatua ylösnoustessa, onnistuin ensin nousemaan liian isolla vaihteella liian jyrkkää mäkeä ja pyllähdin pyörän kanssa, mutta ei muuta kuin takas satulaan, kunnes kohta onnistuin taas ajamaan mutavelliin enkä uskaltanut polkaista tarpeeksi lujaa ja kaaduin siihen.
Ei onneks sattunut siinä hetkessä, vaikka mojovat mustelmat sainkin. Nyt näyttää reidet siltä, kun olisin rajumminkin itseni satuttanut.

Samaan aikaan miehen pyörästä katkes ketjut ja toinen oppaista lähti vaihtamaan pyörää.
Me jatkettiin pienien alkukankeuksien kautta Himoksen huipulle ja ihailtiin siellä maisemia.
Sen jälkeen alkoi läskipyöräily multakin sujua.

Jatkettiin siitä sitten matkaa Yläinen Liesjärvelle. Matkalla alkoi sataa lunta  ja vaikka toisaalta oli hitokseen kylmä, eikä kasvoille satanut lumi pyöräillessä ihastuttanut, niin jotain makeeta siinä menossa oli.
Ylämäkiä oli useita ja muutaman kerran oli pakko pysähtyä, juomaan tai niistämään nenää.

Mutta lopussa kiitos seisoo, niinku sanotaan. Laavupaikka kirkasvetisen järven rannalla oli upea.
Meille oli varattu eväät ja siinä eväitä syödessä, makkaraa paistessa, lumihiutaleiden leijaillessa ja peittäessä maan - oli jotain sellaista ainutlaatuista, jota ei rahalla saa.
Ihan vain sen hetken takia kannatti polkea.









Takaisin tulo oli leikkiä verrattuna menomatkaan, kun oli niin paljon alamäkeä.
Sanoisin, että fatbikeilu on aivan loistavaa kun on riittävä varustus. Villahanskat ei suojanneet tuulelta, mutta sain lainata lämpimämpiä hanskoja.
Retkelle olisi voinut etukäteen painottaa enemmän tuulenkestävää varustelua päästä varpaisiin,
mutta vältyttiin paleltumisilta. Sitä ei osannut etukäteen ajatella että vauhti hipoo hetkittäin 30km/h
ja se tuntuu pienessä lumisateessa ja nollakelissä kyllä iholla.

Oppaat olivat loistavia ja näitä fatbikeja on muuten saatavilla myös perheen pienimmille, joten retkelle voi lähteä lähes millä kokoonpanolla tahansa. Reittejäkin on useampia, aina haastaviin maastopolkuihin asti.

Haluaisin kyllä ehdottomasti lähteä ottamaan läskipyöräilyn uusiksi joskus kesällä!

Huvilalla olikin retken jälkeen ihana mennä saunomaan ja ottamaan iisiä ennen jouluillallista.
Niin ja pestä retkellä kuraantuneet vaatteet. Meillä oli huvilassa pesukoneen lisäksi kuivarumpu ja kuivauskaappi, joten Himos Centerin puodista ostetulla pesuaineella puhdistui reissussa kuraantuneet vaatteet aina takkeja myöten ja saatiin ne puhtaina ja kuivina illaksi jo taas päälle. Todella kätevää.



Illallinen nautittiin Tilausravintola Liiterissä joka oli parin kilsan päässä huvilalta.
Paikalla oli pari muutakin seuruetta, ilmeisesti pikkujouluja viettämässä mutta päästiin korkkaamaan buffee ensimmäisinä.
R:n kasvisruokavalio oli kauniisti huomioitu ja hän sai valmiin, monipuolisen ja herkullisen annoksen alkuun sekä pääruoankin erikseen.

Buffa oli jouluinen modernilla twistillä.  Sienisalaatin, sillien, kalkkunan ja kinkun rinnalla oli mm ceasarsalaattia ja viinikaalia. Ihanaa vaihtelua ihan perinteiseen raskaaseen joulupöytään ja tykättiin kaikki ruoasta, ihan teinejä myöten. Jälkkäriksi oli pannacottaa, pipareita ja marmeladeja.









Koska pikkujouluseurueilla oli jo hilpeä menoa päällä ja me liikkeellä lasten kanssa, poistuttiin ruokailun jälkeen vähin äänin takaisin huvilalle huilimaan ja sulattelemaan herkkuja.
Teinit halusi heti poreisiin ja me muut muututtiin sohvaperunoiksi. Mä tosin piipahdin poreissa vielä illallakin, kun oli tiedossa että enää sunnuntaina ei ehditä.

Kello herättikin sunnuntaina jo hyvissä ajoin, sillä aamupalan jälkeen lähdettiin Hirvikartanolle katsomaan kesyjä hirviä, poroja ja täpläkauriita.
Meistä kukaan ei ole koskaan nähnyt hirviä niin läheltä, joten odotimme tapaamista kovasti.

Hirvikartanolle ajoi mökiltä 10 minuutissa ja jo pihapiiri itsessäänkin oli viehättävä.
Hirvikartanolla toimii myös tilausravintola ja upea isännän itsetekemä kotakin ihastuttaa pihapiirissa. Siellä sisällä tuikkii kymmenen eri tähtikuviota linnunradalta.



 





Paikan omistaja kutsui hirviä aitauksessa ja oli ihan liikuttavaa, kun ne  juoksivat kutsusta
aitauksen eteen odottamaan.
Lapset pääsivätkin ehti töihin, kantamaan vettä, heinää ja pellettejä eläimille.

Sauli-hirvi antoi pojille suukkoja ja lipaisi karheella kielellään miehenkin poskea oikein sydämellisesti. Jenni ja vasat olivat eri aitauksessa. Jenni oli vasojen takia vähän suojeleva,
mutta vasat olivat ihanan uteliaita ja turpaakin sai silitellä.

Malla-poro ja täpläkauriit elelevät omassa aitauksessaan ja keskittyivät lähinnä syömiseen, kun sattui olemaan ruoka-aika.










Tälläistä käytännönläheistä tutustumista arvostan suuresti ja vaikutuin suuresti siitä kuinka eläimet selvästi olivat lähes perheenjäseniä vaikka ulkosalla asustavatkin.
Empä olisi tiennyt että hirvi nukkuu aina toinen silmä auki ja että se vaistoaa ihmisen jopa 3 km päästä.

Oltaisiin viihdytty pidempäänkin, mutta aika riensi ja oli vielä ennätettävä pakkaamaan ennen avainten luovutusta.
Mökin ovella oli jo koirat odottamassa, mutta yllätykseksi mies oli vahingossa ottanut väärät avaimet ja jouduttiin käydä respassa hakemassa vara-avain. No tulihan sekin koettua ja sujuvasti hoitui.

Täytyy sanoa, että palvelu oli jokapuolella äärettömän ystävällistä, ihmiset helposti lähestyttäviä ja huomaavaisia. Meitä kohdeltiin hyvin ja tunsimme itsemme hyvin tervetulleiksi kaikkialle, missä vierailimmekaan.

Mä olen meidän perheessä se, joka tykkää jouluna laittaa ja touhuta joulua muille mutta olen kieltämättä joinain vuosina haaveillut helposta ja huolettomasta joulusta ihan jossain muualla.

Tälläisissä puitteissa voisimme viettää joulua isommallakin porukalla, sillä näin isoon mökkiin mahtuu isompikin perhe, aikuiset lapset ja mummitkin sekä vaaritkin mukaan.
Silti kellään ei tulisi liian ahdistava olo, sillä huoneita on jokaiselle ja telkkaakin voi katsella kahdessa eri kerroksessa.
Harrastusmahdollisuudet ovat rajattomat ja ulkoilumaastot hyvät, vaikkei sen kummempaa aktiviteettia kaipaisikaan.

Me oltaisiin voitu viettää Himoksella pidempikin loma. Tästä sai hyvin esimakua paikasta ja puitteista.Meidän perhe kiittää vielä kaikkia osallisia, jotka mahdollistivat tähän upean kokemuksen.

Ootko käynyt koskaan Himoksella?
Entä viettänyt joulua muualla kuin kotoisissa maisemissa?

Maikku




12 kommenttia:

  1. Tiian blogissa ehdinkin jo ihmettelemään tuota Sauli-hirveä. En lainkaan osannut arvata, että hirvi kesyyntyisi noin ja olisi noin innokkaasti ihmisten kanssa. Mahtava Sauli!

    VastaaPoista
  2. Hauska tuo hirvi :)
    En ole koskaan käynyt Himoksella, hienon näköinen paikka.
    Joulukin on aina vietetty kotona.

    Ihanat kuvat, mukavaa viikkoa Maikku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sauli oli ♥
      Kyllä oli hienot puitteet kaikin puolin.
      Joulu on kyllä sellainen, jolloin voisin kuvitella hyvin rentoutuvani tälläisissä puitteissa ihan vain vaihtelun vuoksi.

      Mukavaa torstaita ♥

      Poista
  3. Ihanat puitteet loman viettoon.
    Joskus on käynyt mielessä, että vuokrattaisi iso mökki joulun ajaksi minne mahtuisi isompikin porukka joulun viettoon. Jonnekkin missä taatusti olisi lunta.
    Hauska tuo hirvi! :D

    Kivaa tiistaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin oli, ihan hulppeat!
      Sama on meillä käynyt mielessä eikä vähiten siksi että täällä etelässä on aina riskinä musta joulu.
      Kivaa päivää ♥

      Poista
  4. Ihana miniloma teillä on ollut ja kiva kun pääsitte ikään kuin joulun etkoille! Kivaa Tiistai-ilta sinulle Maikku <3

    VastaaPoista
  5. Ihana ollut seurata tätä teidänkin matkaa ja voi Sauli hirvi.

    Kivaa viikkoa Maikku❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sauli oli kyllä komia ♥ Oli kyllä odotettu ja mieluinen loma.
      Kivaa päivää Tiia ♥

      Poista
  6. Voi miten mukava matka teillä ollut perheen kesken. ❤ En ole itse koskaan käynyt Himoksella. Monta hienoa paikkaa Suomessa jotka pitää vielä kokea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa mieltä olen. Olis kiva joskus ajaa Suomi päästä päähän, ensin itään ja sitten lähteen, näin tulisi nähtyä mahdollisimman paljon :)

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥