maanantai 11. marraskuuta 2019

Rommisuklaakakkua ja pieniä varpaita


Meidän elämä on ihanasti mullistunut lapsenlapsen syntymän jälkeen.
Siihen on tullut lisää rakkautta, hempeitä sävyjä, iloa, toivoa ja oman itsemme
merkitys on noussut ihan uudelleen tärkeäksi.

Toki me ollaan vanhempinakin tärkeitä, mutta se että meistä on iloa isovanhempina
vielä kymmenien vuosienkin päästä nykyiselle ja ehkä tuleville lastenlapsille,
lisää vastuuta ja toisaalta tuo toiveikkuutta ja jatkumoa elämälle.

Siksi tämä isänpäivä oli ihan erilainen ja se sai pikku prinsessan myötä ihan
uuden merkityksen. Mies sai uuden tärkeän tittelin - pappa- ja olen äärettömän
onnellinen siitä, sillä tälläiset asiat eivät ole uusperheessä ihan itsestäänselviä.

Kuvissa vähän tunnelmia meidän viikonlopulta. Kortissa pikkuisen varpailla,
tyttäreni kanssa taiteilemat kukkaset ♥

Kotona isänpäivän aamuna hemmoteltiin miestä tuhdilla aamupalalla ja
lahjottiin herkuilla ja kosmetiikalla.

Toiveesta tein rommisuklaakakun, kuten pari vuotta sitten ja laitan tähän linkin
ohjeeseen. Kakku on todella suklainen ja aivan taivaallinen herkku suklaanrakastajalle.

Linkki rommisuklaakakkuun 🍰









Millainen isänpäivä teillä oli? Miten sitä juhlittiin?
Maistuisko rommisuklaakakku?

Maikku

17 kommenttia:

  1. Ihana isänpäivä on sielläkin ollut! Me oltiin kotosalla, tehtiin hyvää ruokaa ja minä leivoin mokkapalakakun, joka oli älyttömän hyvää. Rento isänpäivä täällä siis!
    Ihanaa viikkoa sinulle Maikku <3

    VastaaPoista
  2. Ihana, kun on pieni käärö jota helliä ja tuoksutella. :) Meillä oli rauhallinen isänpäivä ulkoilua pariin otteeseen ja kotiruokaa yms. Rommisuklaakakku kyllä maistuisi...pari palaa vaikka. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ♥ Tuollainen isänpäivä on ihan parhautta, se yhdessäolo!

      Poista
  3. Ihanalta kuulostaa ja voi tuo jakku ja suloinen vauva. Elämä on välillä niin ihanaa. 💖Pus uuteen viikkoon.💖

    VastaaPoista
  4. Suloinen vauva ja meilläkin kyllä on elämään tullut juurikin lisää rakkautta yms.
    ihanaa aikaa <3

    Ja kyllä rommikakku maistuis!
    Ihanaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, rakkautta ei voi olla elämässä ikinä liikaa.
      Mukavaa illan jatkoa ♥

      Poista
  5. Vietettiin laatuaikaa parisuhteessa olemalla pärekoppakurssilla! =D Tyttären perhe oli tullut sillä välin meille. Mummun ja papan kullanmuru viihdytti meitä lopun iltaan. Isovanhemmuus on kyllä ihan parasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, teittekö pärekopan yhdessä? Ihanalta kuulosti teidän isänpäivä.

      Poista
  6. Kirjoitit kauniisti isovanhemmuuden merkityksestä! Mahtavan näköinen kakku.

    VastaaPoista
  7. Ihanaa, parasta, olla mummu ja pappa! Ja saada noita ihania varpaankuvakortteja ja myöhemmin pieniä sormenjälkiä ikkunoihin ja peileihin. <3 Se on parasta nuorelle perheelle, kun on rinnalla rakastavat, läheiset isovanhemmat lähellä. Apuna ja tukena. Paikalla tarvittaessa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ♥ Juuri näin olen ajatellut, ei tupata mutta ollaan paikalla silloin kun pyydetään!

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥