sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

Cattierin lumoissa

*Tuotteet saatu blogiin

CATTIER:n olen tutustunut pari vuotta sitten ja käyttänyt merkin 
savea sisältäviä naamioita sekä vartalotuotteita.
Savi on ainutlaatuinen ja monipuolinen raaka-aine, 
johon koko CATTIER:n alkuperä pohjautuu.

Sain testiin muutamia merkin tuotteita ja ajattelin esitellä tuotteita teille.

Mä käytän lähes poikkeuksetta loppuun kaikki saamani pr-tuotteet, 
paitsi jos ne eivät jostain syystä sovi iholleni. 

Tähän asti suurin osa on sopinut ja olen saanut
testata tuotteet loppuun asti ja monet todennut niin miellyttäviksi, 
että ne jääneetkin 
vakkarikäyttöön myös testauksen jälkeen.

En pidä ollenkaan itsestäänselvyytenä, että saan tuotteita blogiin, 
joten arvostan niitä sitäkin enemmän ja koen, että kaikki niihin liittyvä on
jaettava teidän kanssa - sekä hyvät että huonot kokemukset.

Näistä ihanuuksista olen saanut vasta esimakua, mutta esittelen ne teille nyt ja aikanaan
ne päätyvät kuukauden roskakori postaukseen, jossa lisää käyttökokemuksia.

 Tiesitkö, että CATTIER on yksi luonnonkosmetiikan edelläkävijöistä?
Vuonna 1968 Pierre Cartier käsitti saven hyödyt ja päätti antaa muidenkin ihmisten hyötyä saven ominaisuuksista.

CATTIER:n tuotteissa yhdistyy korkea laatu, tehokkuus, käyttömukavuus ja 
useat tuotteet pvat saaneet tunnustusta luomukosmetiikan asiantuntijoilta.

♥Ei parafiinia, silikonia tai PEG-yhdisteitä
♥Ei alumiinisuoloja
♥Ei synteettisia hajusteita
♥Ei synteettisiä säilöntäaineita
♥ Pakkaukset pääosin kierrätysmateriaalia
♥74%tuotteista ilman ulkopakkausta
♥Ulkopakkauksien muste kasvipohjaista


CATTIER BODY BALM ja BODY SCRUB

Body Balm on hentoisen persikan ja Ylang-Ylangin tuoksuinen vartalovoide, joka sopii hyvin kuivalle tai erittäin kuivalle iholle.

Koostumus on kermaisen täyteläinen ja sisältää mm cupuacu-voita ja violettia savea jotka
kumpainen rauhoittaa ihoa.

Mä tykkään, että voiteet imeytyvät iholle nopeasti ja tämä oli sellainen.
Tosin, imeytyminen riippuu tietenkin siitä kuinka kuiva iho on.
Mä rasvaan 1-2 krt päivässä ja tuhdimmat voiteet imeytyy hitaasti.


♥ ♥ ♥

Body scrub on saman tuoksuinen vartalonkuorinta, joka on hellävarainen ja 
kuorii hellästi kuolleen ihosolukon.

Jos kuorit tällä suihkussa kosteaa ihoa, kuorintavoide muuttuu maitomaiseksi veden kanssa.
Iho jää todella pehmeäksi ja kosteutetun tuntuiseksi.




Cattier Biphase makeup remover on kaksifaasinen silmämeikinpoistoaine, 
joka poistaa myös vedenkestävän meikin.

Nyt täytyy tunnustaa, etten ole pelkkää silmänmeikinpoistoainetta käyttänyt aikoihin, 
mutta tällä silmämeikki oli helppo puhdistaa. 
Vain hieman puhdistusainetta vanulapulle, lappu hetkeksi silmän päälle ja 
kevyt pyyhkäisy riitti puhdistamaan silmämeikin.

Puhdistusaine sisältää ruiskaunokki-ja ruusu-uutteita, 
jotka poistuvat turvotusta ja rauhoittavat silmänympärysihoa.

Mikä plussaa, tämä sopii myös meille piilolinssien käyttäjille ja 
on myöskin testattu silmälääkärien valvonnassa.


Cattier Rosèe Florale rauhoittava alkoholiton kasvovesi viimeistelee puhdistuksen.
Kasvovedessä on luomu ruusu ja kamomillavettä sekä kehäkukkauutetta.

Tässäkin on lempeän miellyttävä tuoksu ja iho jää miellyttävän  tuntuiseksi.

Cattier Pulpe Fondante miselligeeli puhdistaa sekä meikin että ihon.
geelissä on pellavauutetta joka rauhoittaa ihoa.
Mineraalipitoinen vaaleanpunainen savi ja luomu ruusuvesi kosteuttavat ihoa ja
antavat sille hehkua.

Tämä on ensimmäinen miselligeeli jota olen kokeillut ja
ihan positiivinen kokemus.
Iho jäi pehmeäksi ja puhtaan tuntuiseksi, joskin totesin että meikit
puhdistettava jollakin tujummalla tuotteella ja tällä pyyhittävä lopuksi.
Muutoin geeliä menisi suhteellisen paljon per kerta.




Cattier absolu de beautè seerumiöljy on tarkoitettu aikuiselle iholle.
Se kosteuttaa,  tasoittaa ja kiinteyttää ihoa eikä jätä rasvaista tunnetta.
Seerumi sisältää mm:

Vadelmansiemen, jojoba, avokado ja makadamiaöljyä.
Luomuöljyt ravitsevat ja elvyttävät ihoa ja tukevat kollageenin tuotantoa, 
mikä tässä iässä onkin ensiarvoisen tärkeää. 
Unohtamatta juonteiden ja ryppyjen tasoitusta.

Tykkäsin tästä tosi paljon. Ensinnäkin pipettipullosta
on helppo annostella, seerumin tuoksu on hentoinen eikä
se tosiaan jätä ihoa olleenkaan niin rasvaiseksi kuin monet
muut öljyt.





Kaikenkaikkiaan Cattier on kyllä aivan ihana sarja, tuotteet
ovat todella riittoisia ja hintakaan ei päätä huimaa.
Tulen jatkossakin käyttämään näitä tuotteita ♥

Onko sulla Cattierista suosikkituotetta?
Tai kokemusta näistä esittelemistäni tuotteita?


Maikku

18 kommenttia:

  1. Tämä on minulle ihan uusi merkki. Olen tosi kiinnostunut vähän uudistamaan mun käytössä olevaa tuotevalikoimaa, mutta tosi huono ostamaan uusia tuotteita. Siksi on aina kiva lukea toisten kokemuksia😊 Mukavaa pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö:) Niin minustakin ja siksi on kiva jakaa omia kokemuksia!
      Mukavaa viikon jatkoa ♥

      Poista
  2. En ollut aiemmin kuullutkaan tällaisesta sarjasta. Kuulostaapa kyllä hyvältä. Itseäni kävi kiinnostamaan silmämeikin poistoaine ja öljyseerumi.
    Ihanaa pääsiäisen jatkoa sinulle Maikku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tutustua, jos tulee tilaisuus ♥
      Ihanaa keskiviikkoa Outi ♥

      Poista
  3. Mä rakastan niitä pumppupulloissa olevia vartaloemulsioita ja savinaamioita. Ehdottomat lempparit Cattierilta. :)

    VastaaPoista
  4. Hmm...uusi tuttavuus on. Kuullut nimen mutta siinä se! Kiva lukea kokemuksia, kun tuo oma koklailu on ollut vähän vähemmällä viime aikoina..vaatekauppaan raahannut rahani.. :D mä oon toivoton. Pitänee laittaa korvan taakse nimi, jos vaikka koklailisikin!

    Mahtavaa pääsiäisen jatkoa ihanuus- pakkaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, vaihtelu virkistää. Joskus enempi kosmetiikkaa, joskun jotain muuta!
      Tämä on kyllä kiinnostava luonnonkosmetiikka-sarja ja tuotteissa todella hyvä hinta-laatusuhde.

      Sullekin Ihanuus ihanaa viikkistä ♥

      Poista
  5. Tota silmämeikinpoistoainetta haluaisin testata! Mä oon aika vaativa silmämeikinpoistoaineeni suhteen, kun sen tosiaan pitäisi poistaa tehokkaasti myös vedenkestävä meikki, mutta olla tarpeeksi hellävarainen että mun herkkä iho kestää sen :D Toistaiseksi kriteerit on täyttänyt vain yksi putsari, joten tää Cattier lähtee varmasti jossain vaiheessa testiin<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää vois olla just sulle hyvä, sillä puhdistaa todella hyvin ja on herkkä, ei kuivata. Tälle kannattaa antaa mahdollisuus ♥

      Poista
  6. Savinaamiot ovat olleet on off käytössä ja tykkään kovasti.
    Pitääpä ostaa niitä taas uudestaan.
    Mahtavaa pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on tehokkaita, iho on kuin vauvan peppu naamion jälkeen ♥
      Kivaa keskiviikkoa :)

      Poista
  7. Komppaan Jonnnaa, pumppupullossa oleva kroppavoide on jotain mieletöntä omalle atooppiselle iholle. <3

    Ihanaa uutta viikkoa Maikku. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti on, lisäksi riittoisa tuote ja pumppupullo on kätsy!
      Samoin Tiia ♥

      Poista
  8. Cattier on myös mun lemppareita!Kivaa uutta viikkoa

    VastaaPoista
  9. Mä tykkään tuosta silmämeikinpoistoaineesta, miselligeelistä ja kasvovedestä joka etenkin on tosi ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä merkillä on kyllä ihania tuotteita, mä oon nyt käyttänyt miselligeeliä ja oon itseasiassa lämmennyt sille hitaasti mutta tykästynyt täysin ♥

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥