maanantai 28. tammikuuta 2019

Maikun muutos tammikuu I 2019

*kaupallinen yhteistyö Muutos.net kanssa

Joko ehdit odottaa tätä päivitystä?

Ensimmäiset kaksi viikko alkaa olla taputeltu ja millä fiiliksillä.
Se selviää tässä matkan varrella kun kerron, mitä kaikkea viimeiseen kahteen viikkooni on mahtunut.
Jos et ole vielä lukenut mistä kaikki alkoi, voit palata niihin ajatuksiin tästä.



Viikko 1


Valmennuksen uusi materiaali julkaistaan aina maanantaisin.
Sunnuntai-iltana mutustelin irtareita Netlixiä katsellessa ajatellen, etten ehkä saa karkkia kuin seuraavan kerran joskus vuoden päästä!

Tämä kuvaa hyvin mun sokeririippuvuutta, on niin vaikea kuvitella elämää ilman sokeria,
mutta silti tiedostan että se on suuri(n) syy mun kertyneisiin kiloihin
Olen tosin napsinut pullaa, keksejä, jätskiä, ruissipsejä (lista on loputon) muun syömisen ohessa, joten saattaahan nekin olla osana pyöristymiseen.

Kun ensimmäinen maanantai valkeni,  kuuntelin valmennuksen ensimmäisen osion ja mitä ihmettä?! En saanutkaan muuttaa vielä mitään ruokailuun liittyvää!!!

Olin koko viikonlopun valmistautunut henkisesti luopumaan kaikesta rasvaisesta ja sokerisesta,
mutta nyt ei pidäkään tehdä mitään muutosta. Vielä.
Sen sijaan tehtäväksi tuli tarkkailla ruokailujani ja pohtia syömisen taustalla olevia tunneperäisiä syitä.

Mielenkiintoista, sillä todellakin minut ohjaa karkkipussin rapisteluun sekä tunne että tapa.
Olen tottunut hemmottelemaan itseäni iltaisin, kuin palkiten kaikista päivän suorituksista.
Mulle ei ole ollenkaan ongelma olla syömättä karkkia päivällä, vain ilta on se pahin ajankohta eikä karkkia korvaa taatelit, marjat, hedelmät, kaikki on kokeiltu.

Vaan tässä kohtaa on ryhdistäydyttävä ja muistettava että olen osannut elää ennenkin ilman arkikarkittelua kun olen niin päättänyt, joten uskon että vaikkapa vain yksi karkkipäivä viikossa
on mulle jatkossakin hyväksi.

Omien ruokailujen pohtiminen saa aikaan paljon ajatuksia.
Tykkään syödä säännöllisesti, 3-4h välein, koska silloin ei tule nälkäkiukkua ja herkkuja on helpompi vastustaa.
Aloin jo vuoden vaihteesta kiinnittää huomiota ateriaryhmiin, kun joulun tekosyy oli käytetty.

Aamupala mulla on aina aika sama, lounas jää kotona ollessa joskus välistä syön sen sijaan banaanin tai  rahkan ja iltapäivällä saman toistepäin ennekuin on ruoka.
Syön joko samaa kotiruokaa kuin muu perhe tai teen itselleni kasvispainotteisen ruoan.
Joskus syön kasviskeiton tai salaatin.

Nyt olen kuitenkin yrittänyt syödä kevyen lounaan ja päivällisen samaan aikaan kun muu perhe,
näin ei tule nälkä.Tämä siis vuoden alusta.

Tässä mun päivän ruokarytmi:


AAMUPALA klo 8-9


-kaurapuuro (kaurahiutaleet marjoilla)
tai
-tuorepuuro (mantelimaito, kaurahiutaleet, jugurtti/rahka, marjat/hedelmät)
tai
-100 % kauraleipä, ohuelti margariinia, 6% sulatejuustoviipale tai kaksi, kalkkunasiivu, kurkkua

LOUNAS klo 11-13


-kevyt salaatti(kana, lohi, feta)
tai
-keitto (jos kasvis lisään raejuustoa) ja syön
samalla 1-2 ohuelti margariinilla voideltua näkkäriä


VÄLIPALA klo 15


-rahka
tai
-jugurtti myslillä
tai
-hedelmä
tai
-välipalapatukka


PÄIVÄLLINEN klo 17


-kotiruokaa vaihdellen

ILTAPALA klo 20


-3-4 hapankorppuja ,maksamakkaraa/kevyt tuorejuustoa/kalkkunaa ja 2 siivua 6% sulatejuustoviipaletta + teetä
tai
- soijajugurttia, hedelmä/marjasosetta, mysliä, marjoja/hedelmiä

Jos on nälkä, syön molemmat.

Näin nopeasti vilkaistuna näyttää rytmitys olevan kunnossa ja jokseenkin hyvin myös
syömiset.

Ehkäpä määrissä on varaa vähentää ja jättää pois ne kaikki napostelut noiden syömisten välissä tai lisäksi.




AIKAA VALMENNUKSELLE


Merkkasin kalenteriin jo valmiiksi seuraavan kuukauden ajat valmennukselle.
Siis ne, jolloin kuuntelen tai katson luennot ja teen tarvittavat tehtävät.
Kun ne on merkattu kalenteriin, sille ajalle ei tule keksittyä mitään muuta.

Maanantai-aamu on ensimmäinen ja toinen perjantain alkuilta.
Se tosin saattaa joskus siirtyä

Tämä oli myös yksi viikon tehtävistä, varata riittävästi aikaa valmennuksella.
Voin kertoa, että vaikka mun motivaatioon kova ja kiinnostus valmennuksen sisältöön myös,
tämä ajankirjaaminen kalenteriin on silti välttämätöntä.

Kuva viime kesältä

LIIKKUMINEN


Yksi tehtävä oli miettiä, mikä on minulle mieluisin tapa liikkua?

Se on aika helppo, sillä se on ehdottomasti lenkkeily.
Lenkille voin lähteä periaatteessa (säävarauksella)
milloin vain ja koirien kanssa lenkkeilen jonkinverran jokatapauksessa..

Toinen on salilla käynti, tekeminen siellä toki vaihtelee ja tavoite on päästä jumppailemaan ihan kunnolla, kunhan selkä kuntoutuu. Nyt lupa kävellä juoksumatolla, crossailla tai tehdä yläkroppaa, jalkoja kevyesti tai vain venytellä.

Valmennuksessa pyritään löytämään pitkällä tähtäimellä kestävä tasapaino ruoan terveellisyyden, maun ja sopivien painonpudotusta tukevien annoskokojen suhteen.

Musta tuo lause on niin hyvä, se kuvaa samalla sitä mitä itsekin tältä valmennukselta haluan!

Laihdutusta tiukalla kuurilla kuvataan hauskasti rantapallon pinnan alla pitämiseen:
Hetkellisesti se onnistuu, mutta lopulta pallo ponnahtaa pinnalle tai sen yli.
Samalla lailla käy rajussa laihdutuskuurissa, sillä jokaista laihdutettua kiloa kohden
ihminen lihoo takaisi puolitoista kiloa kuurin jälkeen.

Totta ja näin on käynyt juuri mulle.

Perjantaina olikin sitten itsearvioinnin paikka. Pitäisi oppia sisäistämään valmennuksen ideologiaa ja havainnoida päivittäisiä tekoja ja valintoja.

Pinnan alta löytyy vähän rapsuttamalla paljonkin syitä syömiseen ja useimmiten se on yksinkertaisesti se että vaikkapa makeaan syöminen tuntuu hyvälle.
Illalla sohvalla telkkaria katsellessa on mukava mutustaa jotakin ja mieluiten hyvää, eli karkkia.
Tämä toistuisi joka ilta, jos en itse sitä jotenkin rajoittaisi.
Joko syömällä vähemmän tai olemalla syömättä.

Ruoka ei ole kohdallani se ongelma, söin viikonloppua lukuunottamatta salaatteja ja keittoja, jotka olivat hyvinkin terveellisiä.

Tehtävänä olisi myös etsiä liikuntalaji josta tykkään ja sanoisin että se on zumba, mutta en voi vielä aloittaa sitä. Asetin sen silti jo tavoitteeksi, huhtikuussa aion pystyä jo zumbaamaan.
Siihen asti se olkoon salilla juoksumatto, koska sinne voin mennä säällä kuin säällä ja milloin vain kelloon katsomatta ja siitä tykkään.

Kuva viime keväältä, tähän pyritään






VIIKKO 2

Odotin jo maanantaina innokkaasti jaa sitä mitä tuleva viikko tulee pitämään sisällään!
Nyt on aika kiinnittää huomioita riittävään nesteytykseen ja nälän erilaisiin tyyppeihin.

Mielenkiintoisia aiheita, sillä etenkin veden juonti tuntuu olevan monelle haastavaa.
Itse olen tottunut jo puhetyöläisenä pitämään vesipulloa aina työpöydällä ja olenkin työpäivinä juonut helposti reilu litran ihan työpisteen ääressä.

Nyt kotona ollessa pidän vesikannua aina tiskipöydällä ja täytän sen yleensä illalla valmiiksi, koska tykkään juoda huoneenlämpöistä vettä.
Tämäkin on makuasia.

Tykkäisin juoda sitruunalla maustettua vettä, mutta se aiheuttaa mulle migreeniä joten sitä juon harvakseltaan. Sen sijaan laitan monesti mintunlehtiä, ei ne juuri makua tuo mutta aavistuksen ehkä kuitenkin.

Nälän eri tyypit taas on aihe, jota en ole koskaan aiemmin ajatellutkaan. Onko nälkää erityyppisiä?
Kyllä vain. Tunnistan näistä helposti:

- Jano
- Alhainen verensokeri
- Tyhjän vatsan nälkä
- Emotionaalinen nälkä

Vaihtelu ja  ravinnonpuutos on varmasti vaikein tunnistettava.
Janoon on helppo napostella jotain pientä, kun on sellainen olo ettei tiedä onko oikeastaan pikku nälkä vaiko jano?!

Alhaisen verensokerin tunnistan siitä, että pinna kiristyy ja muutun kiukkuiseksi ja sitten alkaa särkemään päätä.

Tyhjän vatsan nälkä taas on se, kun vatsaa kurnii ja vääntää ja päällä on jo kiukku ja parhaassa tapauksessa päänsärkykin.

Emotionaalinen nälkä on mulla se itse ongelma. Syön täyttääkseni jonkin tyhjiön ilmeisesti tunnetasolla, mutten oikein itsekään tiedä minkä. Kaipaanko oikeasti vaikka vain hellyyttä ja päänsilitystä, mutta haen sen hyvänolon tunteen irtokarkeista tai jäätelöstä?

Vai haluanko palkita itseni kaikesta vaikka viime aikoina kokemastani?
Veikkaan jälkimmäistä koska mikään muu kuin makea, ei tyydytä makeanhimoa.
Koitan joka kerta herkkuja himoitessani kysyä itseltäni, haluanko pysyvän muutoksen
vai lisää läskiä?

No tiedätte varmaan mitä sisäinen ääneni vastaa, mutta silti vaikka haluan muutoksen,
joudun taistelemaan mielitekoja vastaan. Kuulostaako tutulta?

VESI


Vedenjuonnin lisääntyminen tällä toisella viikolla oli hyvä!

Huomasin että olen juonut keskimäärin vain litran puhdasta vettä päivässä ja nyt kun lisännyt sen kahteen, en kärsi samalla lailla siitä pikku nälästä ja kun juon lasillisen ennen ruokailua, tulen helpommin täyteenkin.

Veden juonnin hyödyt ovat siis merkittäviä,eikä vähiten painonpudotuksen kannalta vaan ylipäätään.

Näin ollen pelkällä veden juomisella olen kokenut että tämä toinen viikko sujui ruokailun osalta helpommin, kuin edellinen. Lisäksi oloon vähän kevyempi ja uskaltauduin vaa'alle ja olikin
pari kiloa lähtenyt. Nestettä juomalla poistuu nesteitä:)

Tämä muutosten tekeminen pikkuhiljaa, viikko kerrallaan on takuulla se salaisuus hyvään, onnistuneeseen painonpudotukseen sekä aikanaan siinä pysymiseen.

Ihan super iloisena ja innokkaana aloitan kolmannen viikon!
Jos yhtään mietin oisko tämä sun juttu, lähde ihmeessä mukaan - sillä hinta ei päätä huimaa ja valmennus luentoineen on tosi mielenkiintoinen.

Muutos-valmennus muuten valittiin vasta Suomen kolmanneksi tärkeimmäksi
terveysvaikuttajaksi KLIK.

Jos taas vielä mietit, käy lukemassa yhden onnistujan Sisko Päivikön ajatuksia täältä.
(itse en hyödy linkkien klikkaamisesta millään tavoin)



SEURAAVA VALMENNUS ALKAA 4.2.2019



Jos vaatteet kiristää ja ajatus elämäntapamuutoksesta piristää:
tutustu ja liity: tästä

Sellaisen asian halusin vielä kertoa, että sain vanhalta tuttavalta viestin, että
hän oli sisarensa kanssa lukenut blogistani tästä Muutos-valmennuksesta ja
sen perusteella he kumpainenkin ovat lähteneet tähän valmennukseen mukaan.
Mä olen siitä ihan Super Iloinen ♥

Viesti tuli aivan puun takaa ja kun kuulin että oma elämäntapamuutokseni on innostanut myös muita, se on paras palkinto minkä sekä bloggaamisesta että tässä Muutos-valmennuksessa mukana olemisesta voin saada.

Tilen jatkossakin kertomaan Muutos-valmennus kokemuksia  kuukauden välein,
mutta instagramissa voitte seurata matkaani lähes reaaliajassa.

Tuleeko siellä juotua tarpeeksi vettä?
Heräsikö sinulle kysymyksiä valmennuksesta tai ajatuksia jostain muusta aiheeseen liittyen?

Mulle voi laittaa viestiä joko blogin/FB:n tai Instagramin kautta :)

Ihanaa, energistä uutta viikkoa ja muistakaa juoda riittävästi vettä!

Maikku

17 kommenttia:

  1. Tätä oli oikein kiinnostava lukea ja monet jutut ovat kipupisteitä itsellenkin, kuten tunnesyöminen. Ja laihduttaminenhan on ollut mulle suunnilleen elämäntapa jo vuosikymmeniä eli nimimerkki. Jojottelun mestari;) Onneksi nyt on vuosikymmenien "harjoittelun" jälkeen paino normilukemissa, mutta helppoa se ei ole ollut, eikä tule olemaan ylläpitokaan. Tsemppiä Maikku tähän koitokseen<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla:) Sulla on samanlainen tausta sitten kun mullakin!
      Mullakin tosiaan oli jo paino normaalina 10 v mutta selän takia liikunta jäi ja lopun tiedätkin :)
      Kiitos tsempeistä, niitä tulen varmasti monta kertaa tarvitsemaan ♥

      Poista
  2. Tsemppiä Maikku! ❤️ Uskon, että suurin osa taistelee nimenomaan tunnesyömisen kanssa, minä mukaanlukien. Matkaasi on mielenkiintoista seurata ja ehkä siitä saisi itsekin kipinän. Miten sokeri voikin olla niin koukuttavaa ja rasittavaa on se, että elintarviketeollisuus tunkee sokeria joka paikkaan. -Pia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla sinusta ♥ Oot ihan oikeassa, mä uskon myös että nimenmaan siitä on usein kyse ja eroon pääseminen on haasteellista.
      Kiva kun pysyt mun matkassa mukana, tähän on matala kynnys lähteä mukaan kun hinta on edukas. Mennään ihan asioiden alkulähteille ja toiston kautta käytäntöön ja sillai se muutos sitten pikkuhiljaa tapahtuu :)

      Sokeri tai glukoosisiirappi on kyllä pahoja, sitähän sanotaan että jos sokeri keksittäis vasta nyt, se luokiteltaisi varmaan huumeeksi eik ihme. Niin koukuttavaa se on.

      Poista
    2. Matkassa on oltu ja pysytään. �� Kommentointi on jäänyt, kun koin kirjautumisen ”työlääksi”. Huomasin vähän aikaa sitten, että vastaus vaihtoehtoja oli tullut lisää. Elämä on myös vaatinut veronsa, joka osa syy hiljaisuuteen. Kaiken olen kuitenkin lukenut ja hengessä ollut mukana. ❤️ -Pia

      Poista
  3. Tunnesyöjä täälläkin. Itselleni sopivin liikuntamuoto on pyöräily, rakastan sitä!
    Ihanaa viikkoa sinulle Maikku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitä on paljon ♥ Pyöräily on kyllä kivaa, toivottavasti ens kesänä pääsisin itsekin pyörän selkään.
      Ihanaa viikkoa sinullekin Outi ♥

      Poista
  4. Mukava postaus! Mulla on juuri tuo sama ateriarytmi ja se pitää nälän pois. Sun nuo välipalat näyttää herkullisilta. Olen niitä ihastellut instassa. Eilen mulla oli poikkeusilta, kun miehen kans pidettiin romanttinen leffailta lasin punaviiniä ja suklaan kera. Tätä ei ole tapahtunut moneen vuoteen arkisin :D Tsemppiä ja ihanaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeesti, kiva kuulla! Tällä rytmillä tosiaan ei näe nälkä eikä tule kiukkuja :)
      Must on kiva "leikkiä ruoalla", silmän ruokaa sitten kai ;)

      Teillä oli ihana romskuilta, joskus pitää vähän saada luksusta arkeen ♥

      Ihanaa viikkoa myös ♥

      Poista
  5. Jee hienoa Maiccu <3 Kun tekemisestä tulee omannäköistä ja mieleistä niin taivas rajana:) Keep up the good work! Ja tekemisestä tulee ajan kanssa rutiinia... elämäntapa... Mahtavaa viikkoa mahtavuus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, se on just näin. Täytyy omaksua kaikki tavat niin että ne tuntuvat omilta ♥ Kiitos Ihanuus ja sinulle myös ♥

      Poista
  6. Hyvä Maikku! Ihanaa että koet jo nyt saaneesi valmennuksesta paljon irti. Jatka samaa rataa :)

    VastaaPoista
  7. Kiva, että valmennus tuntuu hyvältä!
    Tuo ateriarytmi on kyllä hyvä. Säännöllinen syöminen täälläkin pitää nälän loitolla ja tuo vesi sitä yritän myös kanssa muistaa juoda tarpeeksi päivittäin. Kannu pöydällä täälläkin! ;)
    Ja tuo irtokarkkipussi (kuullostaa niin tutulta)se oli telkkari seuralaisena iltaisin täälläkin ihan liian usein. Makeanhimo on kyllä niin koukuttavaa. Nyt onneksi voin jo kauppareissulla vaan vilkutella irtarihyllylle, että ähäkutti enpäs tulekkaan!
    Tsemppiä valmennukseen ja mukavaa viikkoa! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, se onkin tärkeintä.
      Vedenjuonti tuppaa välillä unohtua, nyt koitan muistaa tulevaisuudessakin.
      Se on parempi ettei katso irtishyllylle päinkään, siis mulla koska sieltä ne muuten huutelevat ;)

      Kiitos tsempeistä ja mukavaa viikkoa myös Sari ♥

      Poista
  8. Veden juominen on ollut mulle aiemmin vaikea muistaa. Vaikka se on mielijuomani, olen juonut ihan liian vähän, melkeinpä vain ruuan kanssa ja treenatessa. Pari kuukautta sitten veden juominen lisääntyi rutkasti ja nyt siitä on jo tullut tapa: kiitos uuden työpaikan :) Siellä sai ensimmäisenä vesipullon käteensä ja talon tapa on, että vesipullo on työpöydällä ja sitä myös käytetään. Otin tavoitteeksi juoda yhden pullollisen ennen lounasta ja yhden sen jälkeen. Hyvin olen muistanut nyt kun pullo on koko ajan näkösällä :) Pienillä asioilla voi olla suuria vaikutuksia!

    Kuulostat niin innostuneelta tästä valmennuksesta, että varmasti onnistut tavoitteessasi. Onnea matkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna :) Kommentti oli jäänyt ihan huomaamatta, sori..ei ollut tarkoitus!
      Ihan mahtava tyyli, kun työpaikalla huolehditaan riittävästä vedenjuonnista, sitä ei tule ajatelleeksikaan kuinka tärkeää sen juominen on.
      Mulla on aina kanssa vesipullo työpöydällä ja kotona tiskipöydällä, ettei unohdu juoda.

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥