maanantai 7. tammikuuta 2019

My Day 006


Oli ihana huomata kuinka innokkaasti otitte tammikuun ekan  My Dayn vastaan.
Omasta mielestä kaikki päivät ovat vähän sellaista höttöä, josta vaikea ammentaa
mitään erityistä, siksi koitan valita tähän päivän jolloin tapahtuu edes vähän.

Tämä My Day lauantailta.

Olen ryhdistäytynyt ja tehnyt tuorepuuroja aina edellisenä iltana valmiiksi,
Tänäkin aamuna herkuttelin tuorepuurolla, jossa oli chiavanukasta (ohje löytyy täältä)
ja marjoja, ihan tajuttoman hyvää ja täyttävää,

Lunta oli satanut yön aikana niin, että maa oli ihan puhtaan valkoinen, kaunista.
Pieni lenkki koirien kanssa ja sitten kotia suihkun kautta kaunistautumaan.

Käytiin Ikeassa anopin ja teinin kanssa. Tarkoitus oli löytää anopille sisustusjuttuja ja
niitä löydettiinkin. Omaan kotiin löytyi kukkia, maljakko ja pari ruukkua.
Maltillisia ostoksia mutta kivoja. Kun joulujutut on siivottu, sitä kaipaa jotakin piristystä
ja vaikka rakastan aitoja, oikeita kukkia, tykkään myös Ikean tekokukista.
Niitä on myös kiva käyttää täällä blogien kuvissa, aina ei tarvitse olla tuoreita leikkokukkia







Haukattiin Ikeassa hodarit (muutos alkaa virallisesti vasta 14.1 - seliseli) ja poikettiin vielä Jyskissä.
Sitten vietiin anoppi kotia ja koukattiin teinille ja juniorille Hesestä sapuskat.

Meidän lounas löytyi jääkaapista, edellispäivänä tehtiin reilusti salaattia ja siihen kulkeen savulohta, maistui.Mies jäi touhuamaan kotihommia kun vein tytöt ulos.

Kotona piti tietty heti vähän sisustaa, ostokset löysivät hyvin paikkansa.
Laitettiin myös makkarin pieni työpiste kuntoon. Tietokonepöytähän periytyi teinin huoneesta kun hän sai isomman pöydän ja vähän kuluneeseen pintaan mies laittoi suojakalvon ja pöytä on lähes uudenveroinen

Pöydän yläpuolelle löytyi ihana peili Prismasta ja kun ei ollut hopeisena, se suihkutettiin sellaiseksi ja sopii työpöydän päälle täydellisesti.
Satulatuolikin löytyi tori.fistä parillakympillä. kun laitoin oman ostetaan ilmoituksen.
Nyt mun oma pieni "työpiste" on valmis ♥
Tykkään ihan mielettömästi, saan omassa rauhassa nyt kirjoitella.

Illansuussa lähdettiin harjistreffeille ja voi mikä yllätys siellä odottikaan.
Paljon harjisihmisiä koirineen ja pentuja.
Saatiin niitä vähän sylitellä ja onneksi vapaana oli vain puuteripoikia, muuten olis saattanut joku eksyä takin sisään:)
Dana on yhtä arka kuin ennenkin, mutta pärjäsi rotukavereiden kanssa ilman rähinöitä.

Illalla saunottiin ja katseltiin House on cardsia joka on muuten ihan superhyvä Netlix-ssarja. Tuotantokausia on 6 joten siinä riittää katseltavaa pitkäksi aikaa.









Päivän paras tunne ♥ Voitiin olla avuksi

Päivän fiilis ♥ Onnellinen

Päivän ahaa-elämys ♥  Ikeassa on nykyään lemmikkitarvikkeita

Päivän biisi ♥ Ihanaa suomi iskelmää Antti Ketonen ja Olisitpa sylissäni



Päivän haave ♥ Pieni harjisvauva

Päivän herkuttelu ♥ Hodari ja irtokarkit illalla

Päivän pysäyttävä lyhyt elokuva ♥ Yle Areena  Star shaped scar

Oikein ihana ja poikkeuksellisen puuhakas lauantai ♥

Koruarvonnan voittaja on nyt arvottu ja onnekas voittaja on: TARU ♥
"Hopea olisi mun juttu"

Tarulle laitettu sähköpostia ja iso kiitos kaikille osallistujille, kohta starttaa uusi arvonta!


Millainen viikonloppu siellä on ollut?
Mikä on sun viimeisin löytö Ikeasta?

Maikku

13 kommenttia:

  1. On herkullisen näköinen tuorepuuro. Tänään ei vielä oikein ekan työpäivän jälkeen tuntunut hyvälle, olisin kyllä vielä voinut lomailla. Joulutarvikkeita olen kerännyt pois kotoa ja kuusi vielä on, se vain on niin hieno eikä yhtään varistanut neulasia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiios ♥ Mä oon niihin ihan koukussa! Loman jälkeen paluu arkeen ottaa aina aikaa, jospa se siitä pikkuhiljaa. Teillä on hyvä kuusi kun ei yhtään varissut!

      Poista
  2. Vaiherikas päivä!
    Söpöjä koiranpentuja!

    VastaaPoista
  3. Kivan kuuloinen päivä. Ihania nuo hauvavauvat <3

    VastaaPoista
  4. Toi aamiaispuurojuttu oli kyllä tosi herkullisen näköinen. Minullakin terveellisyysvimma on menossa :). Olen joskus jo illalla laittanut juotavaan jugurttiin kauraryynejä (puuro sellaisia) ja aamulla on kiva jugurttipuuro valmiina. Hauskoja päiviä lisää roppakaupalla!

    VastaaPoista
  5. Olipa sulla kiva päivä! Harmi kun ikea on meiltä katsottuna niin kaukana... Ihanaa viikon alkua ❤️

    VastaaPoista
  6. Söpöjä koiranpentuja!😍
    Siellä on ollut kiva lauantai päivä.
    Hyvää uutta viikkoa!❤️

    VastaaPoista
  7. Voihan havvavavvat! <3 Miten voi pennut olla niin suloisia. Ja hei, ihanaa että sanoit Ikean tekokukista. Minunkin mielestäni ne menee ihan aidoista (ainakin useimmat niistä), mutta tuovat saman ilon kuin leikkokukat kuihtumatta ollenkaan. Yksi kesä meillä oli tekokukat takapihan terassilla, koska en voi sietää ampiaisia. No, tulipa todettua, että ampiainen ei ole pölyttäjä, vaan tulee ruan hajun perässä. Joka tapauksessa. :D

    VastaaPoista
  8. Niin suloisia hauvoja, en kestä! Herkullinen salaatti, alkoi tekemään mieli tonnikalasalaattia just nyt. Tuorepuuroja pitäisi alkaa valmistamaan, olen ollut laiska ja se vissiin ole suuri vaiva ja aamulla kiittää, kun on valmis aamupala odottamassa.

    ihanaa viikonloppua Maikku. <3

    VastaaPoista
  9. Ihanaa ihanaa, mä en koskaan voita mitään, pakko visiin nyt lotota :D!!

    VastaaPoista
  10. Kivan kuulloinen päivä!
    Ikeassa pitäisikin lähteä joku päivä käymään.
    Muutama Ikean kukkanen löytyy meiltäkin.
    Oi,nuo koira vauvelit! <3

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥