torstai 7. syyskuuta 2017

Syyskuun alussa

Tervehdys täältä teekupin ääreltä. 
Juniori oli toissa viikolla kipeä ja ehti jo toipua ja olla koulussakin, 
kunnes tällä viikolla lämpö nousi taas. 
Tällä kertaa se koittaa  tarttua minuunkin, sillä heräsin keskiviikkona siihen että kaktus kurkussa.
Onneksi on inkivääriä, sitruunaa ja hunajaa ♥ 
Tätä juomaa kannattaa kokeilla heti jos tulee flunssan oireet, on tehokasta ja lievittää oloa.



Inkiväärijuoma


2 dl kiehuvaa vettä
2 tl raastettua inkivääriä mehuineen
sitruunan siivu
hunajaa maun mukaan

Saattaahan se olla että sairastuin nyt kun stressi vähän helpotti, 
sillä irtisanouduin vakkariduunista ja se oli Iso päätös, mutta tarkkaan harkittu.
Olen sitä mieltä että kun kuuntelee sydäntään, se vie oikeaan suuntaan. 
Takana on pitkä prosessi enkä tässä availe syitä, mutta joskus täytyy tehdä niinkuin Täytyy tehdä. 
Nyt olo on kuitenkin huojentunut ja mieli pitkästä aikaa positiivinen ja avoin tulevaisuudelle.


Löysin muuten vihdoin kaupasta uusia vihreä kuula jaffakeksejä, olin niitä jo hetken etsinytkin. 
Oon aikoinaan ollut ihan  fiilareissa vihreisiin kuuliin ja oon vähän tietty vähän vieläkin mutten niin kovin. Silti tää keksiyhdistelmä kuulosti hyvälle ja maistui myös. 
Ostin heti kolme pakettia, säilyyhän ne (ehkä).



Alkuviikosta tein porkkanapannaria, ohjeen löysin Hannan blogista ja 
suosittelen tekemään jos pannarista ja porkkanasta tykkäät. 
Maistui ihan porkkanakakulle, mutta pikkuisen terveellisempää.
 Itse jätin inkiväärin tästä pois, kun sitä ei silloin ollut  ja
sokerin sijaan laitoin kookossokeria.
Seuraksi vaahdotin puoli tölkkiä Vanillaa ja löysimpä vielä jääkaapista 
viime syksyistä omenahilloa, oli muuten hyvää!.



Tää viikko on ollut jo todella syksyinen ja on saanut huiviakin laittaa.

Mä lähden tästä taas vaihteeksi magneettiin, 
tällä hetkellä kuvataankin laajemmin koko ruoto. 

Onko siellä kaiveltu jo syyskamppeita esiin tai herkuteltu tällä viikolla?

Mukavaa torstaita ♥

12 kommenttia:

  1. Nyt tuntuu olevan paljon flunssaa liikkeellä. Paranemisia sinne <3
    Ihanaa kuulla että olet tehnyt niin kuin sydän sanoo <3 Monesti sitä alkaa järkeilemään ja uuvuttaa sillä itsensä. Minäkin sain kuunneltua sydäntäni ja aloitan opiskelut ensi kuussa. Kyllä helpotti kovasti tuo päätös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se päässytkään iskemään, nujersin alkuunsa :D Se on totta, minäkin järkeilin aikani kunnes päätin tehdä niinkuin oikealta tuntuu.
      Ihan mahtavan päätöksen olet tehnyt, onnea ♥

      Poista
  2. Nyt on taas taudit liikkeellä!
    Kiitos tuosta juomaohjeesta.
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuntuu, yksi sun toinen köhii ja niiskuttaa.
      Ole hyvä, ohje on kyllä helppo ja juoma tehokas! Sinulle myös ♥

      Poista
  3. Tuo 'taikajuoma' on jatkuvassa käytössä, tai lisään siihen sen teen ;)
    Kovan päätöksen olet tehnyt ja ablodit sille <3 Itse olen ilmoittanut pomolle lähteväni opiskelemaan ensi vuoden alusta, kysyi että minne. Sanoin kertoani kun itsekin tiedän :)
    tuota pannaria voisikin kokeilla, tosin porkkanat meni porkkana-kukkakaali-inkiväärikeittoon ;)
    Magneetissa minä aina nukahdan =D mutta tänään en nukahtanut, kun korvalääkäri tähysti poskionteloitani :/

    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko sulla flunssat pyhyneet poissa kun juot tuota jatkuvasti? Inkiväärin kun kerrotaan ehkäisevän niitä tehokkasti. Kiitos, kauan mä asiaa pohdinkin ♥ Mulla opiskelu oli yksi vaihtoehto ja on tulevaisuudessa vieläkin, nyt vain en päässyt vielä sinne minne hain joten jatkettava toista polkua eteenpäin:) Opiskelu kyllä kannattaa aina. Mites floristi, kun sulla on taipumusta siihen luonnostaan? Mä meinasin nukahtaa magneetissa ja pari kertaa lihakset nytkähtikin ja sit pelkäsin että kuvat menee pieleen ja koitin pysyä hereillä...ei siinä kolinassa kyllä kaikilla uni tule :D
      Tuo tähystys on varmaan ollut kurja :/

      Poista
  4. Eipä ole tarvinnut vielä ottaa taikajuomia esiin, onneksi. Useat työkaverini sairastavat juuri nyt. No ei kai siltä voi välttyä. Mukavaa loppuviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä hyvä! Kyllä ne pöpöt pyörii ympärillä läpi vuoden ja joskus onnistuvat tarttumaan joskus ei. Samoin sinulle :)

      Poista
  5. Flunssa yrittelee täälläkin kovasti päästä niskan päälle. Tuota inkiväärijuomaa on joskus tullut tehtyä...täytyypäs lähteäkkin inkivääriostoksille jos se tämä tauti vaikka sillä ohi menisi. Hyvää viikonloppua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee ihmeessä jos yhtään olo on takkuinen. Ei kai tämä ihan ihmejuoma ole mutta jotain taikaa täytyy olla ;)Hyvää viikkistä!

      Poista
  6. Taikajuoma testattu tänään 🤘 onnea päätöksestäsi, ihailtavaa rohkeutta 😊

    VastaaPoista
  7. Pääsin juuri jokin aika sitten kyläpaikasa maistelemaan näitä vihreä kuula-keksejä, mutta en vieläkään oikein tiedä tykkäsinkö niistä vai en :) Maistulin ja makustelin useamman keksin. Kyllä minä tykkäsin. Kai :)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥