Siirry pääsisältöön

Omenakaurapaistos

Omenat kuuluu satokauteen  ja 
kun en ole saanut aikaiseksi omenapiirakkaa, 
tein herkkunälkään tosi helpon omenakaurapaistoksen.

Omputkin oli jo vähän nahistuneita mutta se ei tässä haittaa.


OMENA KAURAPAISTOS


4 omenaa
2,5 dl kaurahiutaleita
1 dl sokeria
1-2 tl kanelia
0,5 dl mantelirouhetta
1 dl sulatettua rasvaa

Voitele piirakka tms vuoka kevyesti
Kuori omenat ja pilko ne vuokaan
Sekoita kaikki muut ainekset keskenään ja ripottele päälle
Paista 200 asteessa n 25-30min

Nauti lämpimänä vaniljakastikkeen tai jäden kanssa





Ootko tehnyt tänä syksynä omenaherkkuja? Taikka hilloja?
Mulla on jäänyt hillotkin keittämättä, onneksi pari purkkia on vielä viime
vuodesta jäljellä.

Maiccu

Kommentit

  1. Nam!😋Hyvältä näyttää!
    Olen kerran tänä vuonna tehnyt omenahyvettä.
    Hilloja olen joskus tehnyt, kun olen saanut joltain omppuja.

    VastaaPoista
  2. Omppupaistosta ei ole vielä tullut tehtyä, mutta pitäis kyllä tehdä joku päivä. :P

    VastaaPoista
  3. Tämä on niin parasta herkkua syksyisin!

    VastaaPoista
  4. Tuo on sitten niin hyvää! Nam! :)
    Syksyn ensimmäisen omenapiirakan tein tänään.
    Omppuherkut on niin syksyn juttu!

    VastaaPoista
  5. Tätä täytyy tehdä taas jossain vaiheessa. Aivan ihanaa herkkua.

    VastaaPoista
  6. Herkun näköinen paistos!
    Eipä ole juuri syysherkkuja tullut tehtyä.
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  7. Näyttää kyllä niin hyvältä...tuo on herkkua😍 Täällä meidän suunnalla onkin sellainen syksy että jäi omenat kokonaan saamatta..Mummolan vanhaan puuhunkaan ei tullut kuin pari hassua omenaa ja yleensä se on niin täynnä omenoita että oksat vaan notkuu:)) Mukavaa syyspäivää sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on huonompi sato:/ Samoin mun parvekeviljelyt tuotti onnettoman sadon tänä vuonna. Onneksi tuoretta saa myös kaupasta :)

      Poista
  8. Tää on yks mun suosikkisyysherkuista! Mä teen tosin aina kaksinkertaisen määrän tuota kuorrutetta kun sehän tässä parasta on :D

    VastaaPoista
  9. Tää on mun lempparia, mutta hitsi kun muu perhe ei tästä välitä. <3 Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  10. Tänään just tein ja niin hyvää😋

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mustikka-puhdistusöljyvoide- Flow Kosmetiikka

 *Tuote saatu Ruohonjuuri Kamppi Ette usko, kuinka mä olen odottanut että pääsen testaamaan tätä Flow Cosmeticsin Balm to milk cleanseria eli mustikka-puhdistusöljyvoidetta. Tätä on kovasti kehuttu ympäri somea ja odotukset oli itsellänikin korkeat. En ole balmia käyttänyt ennen puhdistuksessa, joten kokemus on sisänsäkin uusi ja näitä ei kovin montaa markkinoilla näyttänyt nopealla silmäyksellä edes olevan. Oikaiskaa, jos olen väärässä. Ihon puhdistus on tärkein ihonhoidon vaihe. Vaikket mitenkään muuten hoitaisi ihoa, niin tee puhdistus huolellisesti. Iho tulisi puhdistaa aamuin illoin, sillä vaikka ei uskoisi, niin yöllä iho aktivoituu eniten ja siitä irtoaa epäpuhtauksia  jotka kertyvät sitten ihohuokosiin odottelemaan aamupuhdistusta. Ihon puhdistukseen riittää hellävaraiset, mutta tehokkaat tuotteet ja tärkeintä onkin löytää juuri omalle iholle sopiva puhdistustuote tai tuotteet. Olet löytänyt oikeat tuotteet kun iho ei kiristele pesun jälkeen. Mustikka-puhdistusöljyvoid...

Lumene Valo hiustuotteet testissä

Lumenelta ilmestyi taannoin marketteihin hiustenhoitotuotteita ja olen tähän hetkeen malttanut mieleni niihin tutustumisen kanssa, mutta paikallisella Tokmannilla asioidessa päädyin ostamaan Valo-linjan hoitoaineen. Olin aiemmin saanut shampoo & hoitisnäytteet, joten saisin samalla kuvaa shampoon hoitavuudesta kun sarjaan tutustun. Kummassakin tuotteessa on samanlainen raikas sitruunaisen hedelmäinen tuoksu kuin Valo-linjan ihonhoitotuotteissa, tykkään.  Lumene Valo- shampoo ja hoitoaine lupaavat vahvistaa hiuksia ja tuoda kiiltoa. Testerishampoolla pesin hiukset kaksi kertaa. Shampoo vaahtosi todella hyvin ja pesutulos oli varsin onnistunut. Shampoo on kehitetty korjaamaan ja ehkäisemään hiusten katkeilua, samalla se hoitaa hiuksia ja hiuspohjaa. Taikoja tuotteissa tekevät pohjoisen lakka, C-vitamiini ja kasvipohjainen proteiini. Lumene Valo-hoitoaine lupaa myös vahvistaa hiuksia ja tuoda kiiltoa, hoitaa hiuksia ja hiuspohjaa tuoden hiuksille elinvoimaa. Samalla hoitis korj...

Vanhanajan lihapiirakka

Tein Uudeksi Vuodeksi pellillisen vanhanajan lihapiirakkaa ja koska siitä tuli aivan taivaallisen hyvää, jaan ohjeen teillekin. Valmistukseen kannattaa varata tovi, mutta takaan että lihapiirakka on kaiken vaivan arvoinen. Halutessasi voit tehdä pieniäkin piirakoita, jotka voi vaikka uppopaistaa mutta itse tein pellillisen, sillä se oli helpointa. VANHANAJAN LIHAPIIRAKKA Kuori 2,5dl maitoa 25g hiivaa 1 tl suolaa 1 rkl fariinisokeria 7 dl  vehnäjauhoja 100g margariinia Täyte: 500g jauhelihaa sipuli hienonnettuna 5 dl puuroriisiä keitettynä 1 dl kermaa 2 rkl persiljasippua (Tavallinen tai lehtipersilja) 3 keitettyä ja pilkottua kananmunaa  2 tl Maustepippuria Oman maun mukaan voit lisätä muitakin mausteita, itse lisäsin:  Jauhelihaan jauhelihamaustetta 1 rkl, paprikajauhetta 1 tl, sipulijauhetta 1tl Täytteeseen lisäsin vielä: 1 tl sipulijauhetta, 1tl suolaa   OHJE: Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon.  Lisää suola ja fariinisokeri. Alusta jauhot taikinaan. Lisää ...