Siirry pääsisältöön

Vaaleanpunaiset hiukset

Nyt mä sen vihdoin tein. 

Värjäsin hiukset tällä pastellisävyllä, jonka hankin jo pari kuukautta sitten. 
Jostain syystä olen kuitenkin himmaillut värjäämisen kanssa. Ei oo vain ollut sellainen olo, Siis millainen? No vissiin vaaleanpunainen :D

Mulla on ollut kerran aiemmin vaaleanpunaiset hiukset tai oikeastaan aavistuksen lilahtavat, joten ihan uusi sävy tämä ei  mulle ollut. Silloin värjättiin kyllä kampaajalla joten vähän tämä kotivärjäys mietitytti. Tyvenhän värjään aina itse, mutta on eri asia värjätä koko tukka.
Oletin myös että tämä sävy olisi enempi vaaleanpunainen kuin lilahtava, 
mutta ei se ollut ainakaan heti.


Tämä oli lupaus mutta kuten kuvista näkyy, mulla se on lilaan taittuva vaaleanpunainen. 
Koska mulla on lähtökohtaisesti tosi vaaleat hiukset, oletin että lopputulos vastaa aikalailla paketin kuvausta.


 Tässä hiukset vielä märät,siksi näin tummat. Ekat päivät meni kyllä totutellessa enkä heti ollut innostunut sävystä vaan jopa vähän kadutti koko värjääminen. 


Tässä juuri värjättynä. Nyt kun sävy ollut viikon, alan siihen tottumaan ja musta se on itseasiassa vähän vaalentunutkin ja oon alkanut tästä tykkäämäänkin. Mulla on kyllä suoraväri jolla voin väriä ylläpitää, mutta en oo vielä laittanut koska tykkään enempi tästä hivenen vaaleampana.

Vaalennetut hiukset ovat niin huokoiset että imaisevat kyllä värin hyvin mutta samoin päästävät sitä pesussa. Koska peset hiukset joka päivä, tietty nopeutankin sävyn haalistumista.
Tämä kuva on värjäyspäivältä.



Ja tämä muutama päivä myöhemmin, on ne vähän vaaleammat.


Mitä tykkäät, onko nämä susta vaaleanpunaiset vai lilat? Ootko itse koskaan kokeillut pastellisävyjä  tai mikä on sun rohkein tukkatyyli?

Maiccu

Kommentit

  1. Kauniit hiukset, vaaleenpunaiset ne mun mielestä on. Mun rohkein väri on ollut joskus kauan sitten punainen, mutta sitä ei kyllä kestänyt kauan. Mukavaa alkavaa viikkoa! 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna ♥ Nyt nämä ovat kyllä sen verran vaalenneet että vaaleanpunaiset ovat :) Mullakin on kerran ollut punaiset mutta oli lyhyt kokeilu. Mukavaa viikonalkua!

      Poista
  2. Kivat hiukset. Harmi, kun mä en voi värjäillä allergian takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Tylsä allergia, mut sulla on kyllä minusta kivan väriset hiukset ihan luonnostaan :)

      Poista
  3. Tosi hyvä sävy- ei ollenkaan sellanen liian ärtsy- just sopiva! <3

    VastaaPoista
  4. Oi, niin ihanat ja sopii sun ihon väriin tosi hyvin! <3 Kannatti rohkaistua ja vetäistä väri päähän! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Kyllä nämä nyt jo ihan omilta tuntuu kun vähän totutellut!

      Poista
  5. Heh, onhan nää :) Sulla taittoi sitten ihan väri väärään suuntaan :/ Värjäys on aina pieni riki, siksi mullakin yleensä aina tuttu ja turvallinen vaalea :)

    VastaaPoista
  6. Kauniit pastellipinkit hiukset :) Mulla ei koskaan ole ollut mitään kauhean radikaalia hiustyyliä. Tai no, joskus lapsena sellainen toispuoleinen ysäritukka kun oli muotia, siis sellainen mallia Katariina Ebeling Gladiaattoreissa :D

    VastaaPoista
  7. Kyllä hyvältä näyttää :) Mulla on alun perin punaiset hiukset, mutta blondihan minä olen ollut vuosikymmeniä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mustikka-puhdistusöljyvoide- Flow Kosmetiikka

 *Tuote saatu Ruohonjuuri Kamppi Ette usko, kuinka mä olen odottanut että pääsen testaamaan tätä Flow Cosmeticsin Balm to milk cleanseria eli mustikka-puhdistusöljyvoidetta. Tätä on kovasti kehuttu ympäri somea ja odotukset oli itsellänikin korkeat. En ole balmia käyttänyt ennen puhdistuksessa, joten kokemus on sisänsäkin uusi ja näitä ei kovin montaa markkinoilla näyttänyt nopealla silmäyksellä edes olevan. Oikaiskaa, jos olen väärässä. Ihon puhdistus on tärkein ihonhoidon vaihe. Vaikket mitenkään muuten hoitaisi ihoa, niin tee puhdistus huolellisesti. Iho tulisi puhdistaa aamuin illoin, sillä vaikka ei uskoisi, niin yöllä iho aktivoituu eniten ja siitä irtoaa epäpuhtauksia  jotka kertyvät sitten ihohuokosiin odottelemaan aamupuhdistusta. Ihon puhdistukseen riittää hellävaraiset, mutta tehokkaat tuotteet ja tärkeintä onkin löytää juuri omalle iholle sopiva puhdistustuote tai tuotteet. Olet löytänyt oikeat tuotteet kun iho ei kiristele pesun jälkeen. Mustikka-puhdistusöljyvoid...

Lumene Valo hiustuotteet testissä

Lumenelta ilmestyi taannoin marketteihin hiustenhoitotuotteita ja olen tähän hetkeen malttanut mieleni niihin tutustumisen kanssa, mutta paikallisella Tokmannilla asioidessa päädyin ostamaan Valo-linjan hoitoaineen. Olin aiemmin saanut shampoo & hoitisnäytteet, joten saisin samalla kuvaa shampoon hoitavuudesta kun sarjaan tutustun. Kummassakin tuotteessa on samanlainen raikas sitruunaisen hedelmäinen tuoksu kuin Valo-linjan ihonhoitotuotteissa, tykkään.  Lumene Valo- shampoo ja hoitoaine lupaavat vahvistaa hiuksia ja tuoda kiiltoa. Testerishampoolla pesin hiukset kaksi kertaa. Shampoo vaahtosi todella hyvin ja pesutulos oli varsin onnistunut. Shampoo on kehitetty korjaamaan ja ehkäisemään hiusten katkeilua, samalla se hoitaa hiuksia ja hiuspohjaa. Taikoja tuotteissa tekevät pohjoisen lakka, C-vitamiini ja kasvipohjainen proteiini. Lumene Valo-hoitoaine lupaa myös vahvistaa hiuksia ja tuoda kiiltoa, hoitaa hiuksia ja hiuspohjaa tuoden hiuksille elinvoimaa. Samalla hoitis korj...

Vanhanajan lihapiirakka

Tein Uudeksi Vuodeksi pellillisen vanhanajan lihapiirakkaa ja koska siitä tuli aivan taivaallisen hyvää, jaan ohjeen teillekin. Valmistukseen kannattaa varata tovi, mutta takaan että lihapiirakka on kaiken vaivan arvoinen. Halutessasi voit tehdä pieniäkin piirakoita, jotka voi vaikka uppopaistaa mutta itse tein pellillisen, sillä se oli helpointa. VANHANAJAN LIHAPIIRAKKA Kuori 2,5dl maitoa 25g hiivaa 1 tl suolaa 1 rkl fariinisokeria 7 dl  vehnäjauhoja 100g margariinia Täyte: 500g jauhelihaa sipuli hienonnettuna 5 dl puuroriisiä keitettynä 1 dl kermaa 2 rkl persiljasippua (Tavallinen tai lehtipersilja) 3 keitettyä ja pilkottua kananmunaa  2 tl Maustepippuria Oman maun mukaan voit lisätä muitakin mausteita, itse lisäsin:  Jauhelihaan jauhelihamaustetta 1 rkl, paprikajauhetta 1 tl, sipulijauhetta 1tl Täytteeseen lisäsin vielä: 1 tl sipulijauhetta, 1tl suolaa   OHJE: Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon.  Lisää suola ja fariinisokeri. Alusta jauhot taikinaan. Lisää ...