sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Palmusunnuntain tohinoita

Mitenkä siellä on palmusunnuntaita vietetty? Kävikö virpojia? 

Tänään oon ehtinyt vaikka ja mitä. 
Tiettekö sen tunteen kun joskus aika kuluu tosi nopeesti etkä saa mitään aikaan?
 Ja toisena päivänä ehdit samassa ajassa vaikka mitä!?


Meillä alkoi aamu tuoreilla sämpylöillä ♥ 
Tein taikinan (ohje löytyy täältä)taas eilen illalla, laitoin sen yöksi kylmään ja aamulla lusikoin kakkaroita pellille ja lähdin paistumisen ajaksi koiran kanssa ulos. ¨

Kun palasin, oli mies ja lapset kömpineet ylös ja sämpylät paistuneet valmiiksi eikä tarvinnut muuta kuin kahvi keittää ja laittaa vähän chiavanukkaan kaveriksi jugurttia.Ihana aamu ♥



Sain vihdoin värjättyä hiuksetkin ja laitampa siitä ihan erillisen postauksen lähipäivinä. 
Kauan tuo väriaine odottikin sopivaa hetkeä ja se oli tänään.

Tulipa taas istutettua uusia siemeniä. Siis niitähän istutin jo yli kuukausi sitten. 
Osa lähti hyvin kasvuun mutta siirsin varmaan liian aikaisin pienet taimet yksittäisiin esikasvastusruukkuihin ja osa kuoli :( 
 Ostin Tigerista lisää mm krassia, lehtipersiljaa ja korianteria. Katsotaan miten nyt onnistun niiden kanssa. Siirsin ne myös valoisampaan paikkaan jotta kasvu ei olisi siitä kiinni.


Käytiin miehen kanssa myös äänestämässä ja ihme kyllä ilman jonottelua. 
Joko täällä oli äänestetty ennakkoon tai sitten oli ollut vilkas aamu tai ilta, mutta hiljaista oli. 
Oltiin varmaan kaikista kanssaihmisistä nuorimmat eikä edes nuoria olla :D

Kotimatkalla poikettin pitkästä aikaa hakemassa kiinalaista ruokaa jota meillä rakasta kaikki.
Sitä kun ei koskaan osaa syödä kohtuudella, täytyi vielä lähteä sulattelemaan ruokaa koiran kanssa ja mikäpä siinä kun ihana lämmin keli ulkoilla. 


Ekat leskenlehdetkit ovat heräilleet ruohon alta, niitä piti vähän ihmetellä :) On tehty lähes joka päivä pitkiä lenkkejä, mutta vielä on sen verran viileä tuuli että koiraa tarvitsee pukea. 
Onneksi karva on alkanut kasvamaan ja kortisosia vähennetty. 


Askartelin vielä kynnetkin aikani kuluksi, laitoin uuden geelin ja nudelakkaa, pari kynteen lisäksi glitteriä. Kun oli geelillä vahvistetut kynnet, niin ne ei lohkeile.


Virpojia ei käynyt (niisks), munat kyllä huvenneet korista meidän lasten omiin suihin. 
Tai jos virpojat kävi niin ei oltu kotona.

Loppuilta meneekin Netflixin parissa. Lyhyt työviikko edessä ja monta päivää lomaa.
Lomaillaanko siellä pääsiäisenä? 

Mukavaa vaali-iltaa,

Maiccu


12 kommenttia:

  1. Kuulostaa kivalta sunnuntailta :) IHanat kynnet! <3 Mä haluaisin kans tehdä jotain mun kynsille, kun ne on raksailun jäljiltä ihan hirveet.. Mulla on ens viikko ihan normiviikko, ensin pari päivää töitä, yks vapaa, sit 3 päivää päivystystä ja sunnuntaina onneks vapaa. Siitä sit taas seuraava viikko töitä ja sit vasta parin viikon loma! ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa miettiä varmaan kynsiä kun remppa ohi ja elämä rauhoittuu :) Geelilakkaus voi olla hyvä vaihtoehto, geeli suojaa kynttä ja oma kynsi saa rauhassa kasvaa ja vahvistua! Sulla vähän repaleimpi pääsiäinen mutta jos parin viikon loma odottaa niin hyvin jaksaa ♥

      Poista
  2. Ihana sunnuntai siellä! Mulla just päinvastainen, migreenin takia. Onneksi nyt alkaa helpottaa. Kauniit kynnet teit! Mukavaa alkavaa viikkoa! 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä :( Aurinko ei oo yhtään ollut hyvä juttu sun kannalta, höh. Mulla on viikon verran migreenitöntä takana, estolääke tuplattiin ja siitä saattoi olla apua. Parempaa viikon alkua ♥

      Poista
  3. Ei meilläkään virpojia käynyt, tai ei ainakaan silloin kun olimme kotosalla. Ja rehellisesti sanottuna ei haittaa yhtään.
    Käytiin likan ja ukon kanssa äänestämässä, leivoin persikka-rahkapiirakan ja haravoin pihaa...siihen meni tämä sunnuntai, mutta oikeasti tänään tuntui oikealta keväältä <3

    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muakaan muuten haittaa mutta muutaman oksan oolisin halunnut :) No saahan niitä itsekin kerättyä.Persikka-rahkapiirakka on ihanaa, ihan pääsiäisherkkua ♥
      Mukavaa viikon alkua!

      Poista
  4. Oi, olet ensimmäiset leskenlehdet jo nähnyt. Täällä ei vielä ole näkynyt pihalla eikä lenkkipolulla!
    Aurinkoista alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ja kuulema niitä on ollut jo kauasn, eli varmaan ekat ilmestyneet pari viikkoa sitten.Krookuksetkin kukkivat, ihana kevät! Kohta varmasti jo sielläkin, mukavaa viikonalkua ♥

      Poista
  5. Meillä soi ovikello niin tiuhaan että varaamani herkut loppuivat alkutekijöihinsä. Koskaan aiemmin ei ole näin käynyt.
    Kiinalainen on meidänkin perheen herkkua, piipahdinkin eilen kiinalaiseen kun menin leffaan.

    VastaaPoista
  6. Meillä ei käynyt yhtään virpojia, huonosti tosin olin kotonakaan. Munat löytävät kyllä tiensä parempiin suihin sitten :D Pääsiäislomaa täällä jo odottelen kuin kuuta nousevaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin meilläkin, ostin vielä kindereitä mitkä meidän kaikkien lemppareita!Ei oo enä montaa päivää lomaan, jaksaajaksaa ♥

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä -kiitos kun kommentoit ♥

Facessa