perjantai 16. joulukuuta 2016

Syntymäpäivänä


Syntymäpäivänä

Joka vuosi sitä vanhenee vähän, mutta vain vähän. Pidin itseäni kauan iättömänä kunnes jossain vaiheessa huomasin etten pystykään heittämään kuperkeikkaa samanlailla kuin nuorena, selkä alkoi vihottelemaan ja lauantain biletyksestä toipuminen vei viikon.
 
Nauroinkin ystävälle että koppa on kuin pikkulikan mutta kroppa vanhentunut, siitä ei pääse mihinkään. Ensi vuosi onkin  sitten terveyden vuosi minulle, näin olen päättänyt mikäli se on omista valinnoistani kiinni. Ainahan se ei tietenkään sitä ole.

Terveys on kuitenkin se tärkein.
Parhaillani odottelen nieluviljelyn tuloksia lääkäriltä. Toivottavasti ei ole mitään antibiottia vaativaa, sillä uskon että ne heikentävät vastustuskykyä entisestään. 

Mutta tänään ilahduin suunnattomasti saamistani onnentoivotuksista ja parista paketista jotka jaan nyt teidänkin kanssa.

Olin mieheltä toivonut joko synttäri tai joululahjaksi kaulakorua, sillä viime vuonna saamani Kalevan Syleily-koru, on ollut lähes joka päiväisessä käytössä koska pidän siitä niin ja olisi kiva joskus sitä vaihtaa. Toiveena oli hopea ja jotain simppeliä mutta kaunista.









Voi miten kaunis tuo koru onkaan, Lumoava kuten nimikin kertoo vaikka korun nimi onkin Pihla ♥
Mietin onko tämä kuitenkin "liian hieno" arkeen, se jää nähtäväksi. 
Mutta rakkautta ensisilmäyksellä se oli ainakin ♥

Toisesta paketista löytyi aivan ihania Dermosilin tuotteita, huulikiiltoja ja sokerikuorinta sekä suloiset sukat ♥ Nuo tuotteet onkin ennestään tuttuja, tuo sokerikuorinta mulla on vaniljantuoksuisena ja se on ollut ihan lempparia! Huulikiilto friikkinä nämä tulevat käyttöön, sillä niitä ei ole koskaan liikaa. Kiitos ystäväiseni ♥




Tämä synttäripäivä menee ihan levätessä, sillä flunssa ei meinaa helpottaa. 
Yskä valvotti yöllä, mutta onneksi voi päivällä nukkua. Kakkukin on jäänyt tekemättä, mikään ei maistu joten säästän herkuttelun jouluun ja keskityn nyt vain toipumiseen.
Josko jouluksi ainakin kunnossa.

Mukavaa viikonloppua, Maiccu

18 kommenttia:

  1. Paljon onnea!! :) Niin ihania lahjoja sait :)

    VastaaPoista
  2. Rauhallista syntymäpäivää! :D
    Tuo on kyllä kaunis koru! Itsekkin olen tuota ihastellut ja haaveillut. :) Nyt kyllä toivoisin salaa joululahjaksi arki-korvakoruja. Lähde korvikseni ovat niin pidetty, että ne ovat alkaneet tummumaan timantin takaa. :/ Viime jouluna sain mieheltä vaaleanpunaiset lähde-korvikset, mutta ne ovat vähän isommat. Tykkään niistä kovasti, mutta niiden kanssa ei onnistu nukkuminen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenspa ♥ Mulla on kans niin että kun johokin tykästyn niin käytän melkein kokoajan :)Tuo lähde sarja on kaunis & herkkä. Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  3. Paljon onnea! Aivan ihana koru! Ymmärrän niin sun harmituksen, kun sairastuit uudelleen. Toivottavasti paranet pian ja jouluna jo ruoka maistuu. Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kyllä mä siiheksi, on vain hitsin sitkee ja ärhäkkä.Samoin sinulle!

      Poista
  4. Kaunis koru!
    Ihanaa syntymäpäivää!💐
    Ja pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  5. Ihanaa syntymäpäivää! Kauniin korun olet saanut!

    VastaaPoista
  6. Onnea! En mäkään tee enää kuperkeikkoja niinku ennen vanhaan...saatika kärrynpyöriä!

    VastaaPoista
  7. Oikein ihanaa syntymäpäivää ja huisin kauniita lahjoja <3

    VastaaPoista
  8. Toi koru on niin kaunis, ihanan lahjan olet saanut.
    Täällä kuule sama homma että pää on kuin teinin konsanaan mutta kroppa on jo täysin erimieltä. Reumakokeisiin menen ensi viikolla kun joka niveltä kolottaa enkä suostu enää vastaanottamaan yhtäkään kortsonipistosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ♥ Voi ei, tuollaiset kolotukset ovat todella kurjia! Toivottavasti kaikki kääntyy parhaiten päin.

      Poista
  9. Onnea ihanuuspakkaus ja tuo koru on aivan mielettömän upea <3

    VastaaPoista
  10. Myöhästyneet onnen toivotukset :) Täällä myös kaksi päivää oltu flunssan kourissa ja kuume huitelee ihan liian korkealla :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Mulla kuudes päivä menossa, ääni poissa ja kärsä vuotaa kokoajanan,bepanthenille on ollut käyttöä! Paranemista!

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥