sunnuntai 18. syyskuuta 2016

PH-dieetti

Nyt oli sopiva hetki sekä elämän että oman motivaation (lue turhautumisen kun kaikki vaatteet kiristää) suhteen ottaa itseä niskasta kiinni ja ryhdistäytyä. 
Oon ollut tosi väsynyt ja energiat ihan hukassa. 
Jos en ole pitänyt itsestäni vararenkaiden kanssa, vielä vähemmän kun siihen lisätään vetämättömyys eikä se ole helpottanut asiaa ollenkaan.

Pohdin ensin aloitanko superdietin vaiko ph:n ja väsymyksen vuoksi päädyin Ph-diettiin. 
Olen ollut niin kovassa sokerikoukussa, että totesin parhaimmaksi aloittaa tällä puhdistuksella ja jatkaa sitten superdieetin ohjeisiin. Kuitenkin rennolla otteella sillai että vain erityisesti sokeria vältettävä kun muuten syönkin jo aika terveellisesti ja säännöllisesti. 
Pieniä viilauksia vain ja paino varmasti laskee normaaliin.

Ph-dieettiä noudatin toissa syksynä ja olin sillä 4 viikkoa.
Paino putosi 5 kg ja kaikki kolmen eka viikon aikana. Olo oli virkeä lähes kokoajan ja sitä lähdin nytkin hakemaan.



Aloitin viime maanantaina ja viikko on kyllä mennyt loistavasti. Eniten pelkäsin aamuja, pohdin jo valmiiksi leipä/tuorepuuroikävää mutta vihersmoothie täyttänyt oikein mukavasti ja kun aamupäivällä olen syönyt pienen rahkamarja/hedelmä satsin, olen pärjännyt hyvin lounaaseen.
Nälkä on ollut joka päivä, ei voi kiistää, sekin tehnyt hyvää sillä silloinhan laihtuu :))

Lisäksi syön Multavitaa, chiansiemeniä (jotta vatsa voi hyvin) ja spiruliinan aloitin samalla koska se parantaa vastustuskykyä ja nyt eletään lentsuaikaa.






Tarkkoja  ohjeita en valitettavasti voi tekijänoikeussuojan vuoksi jakaa mutta jos harkitset tätä niin tästä saat yhden kokemuksen ja vähän tuntumaa.

Päiväruokailut ovat olleet suunnilleen seuraavanlaisia:

*Vihersmoothie/munakas aamupalaksi
*Pieni rahka marjoilla tai hedelmillä välipalaksi
*Lounaaksi esim täytettyjä kesäkurpitsoita/bataattiporkkanasosekeittoa
*Välipalaksi pähkinöitä/tummaa suklaata/hedelmä
*Iltapalaksi luonnonjugurttia marjoilla/hedelmillä

Plussat:

+Olo selvästi keventynyt, painoa pudonnut 2kg
+Turvotus poissa kauttaaltaan
+Iho voi paremmin ja tuntuu pehmeämmältä
+Olen suurimman osan päivästä virkeämpi ja energisempi
+Nukun paremmin tai varmaankin syvemmin

Miinukset:

-Väsyn iltaa kohden kun energiataso laskee ja aika totaalinen nuupahdus onkin
-Myöhään iltapäivästä ennen iltapalaa on nälkä, joka päivä
-Olen ollut kiukkusempi, ilmeisesti vieroitusoireita sokerista 

Summasummarum, tästä on hyvä jatkaa. Ihmeen hyvin sitä tottuu erilaiseen aamupalaan, vaikka myönnän että kaipaan pureskeltavaa aamukahvin kanssa. 
Jos ei smoothie pitäisi näin hyvin nälkää, olisin varmaa jo sortunutkin ottamaan jotakin tuhdimpaa sen kanssa. Sunnuntailuksus oli riisikakku 5%juustosiivulla ja kurkulla.
Voi että se oli hyvää!


Vähän flunssa meinannut tulla, kurkku kipeä ja aivastelen alvariinsa ja voi olla että iskeekin helpommin tälläisellä kuurilla, siksi noita  "lisiä".

Liikunnaksi riittää nyt lenkit koiran kanssa, sillä näillä energioilla ei jaksa salille lähteä. 
Koska olo on muutenkin hieman takkuinen, jatkan tätä Ph:a ensi viikon ja sitten siirryn Superiin jota saan syödä vähän enemmän ja sitten jumpat ja sali taas osaksi elämää.

Ootko sä kokeillut tätä PH-diettiä tai ollut koskaan paastolla?
Mua kiinnostaisi paasto mutta veikkaan ettei luonne riitä elää pelkällä nesteellä
vaikka se tekisi kuinka hyvää :)
Raikasta sunnuntaita,

Maiccu

Psst.
Niin ja vielä klo 24 asti osallistua syyarvontaan!!

4 kommenttia:

  1. Siis tuo dietti kuulostaisi tosi hyvältä, uskaltaisinkohan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tää on kiva vaihtoehtoa paastolle tai varsinaiselle laihikselle, sillä tuloksia näkyy ja tuntuu kokonaisvaltaisesti vähän eritavalla. Helpottaa tietty jos tykkää marjoista/hedelmistä/kasvisruoasta joita tässä painotetaan :) Mä kyllä suosittelen, kerro sitten jos päätät aloittaa!

      Poista
  2. PH-dieetillä en ole, mutta sokerilakossa kyllä. Nyt alkoi kolmas viikko. Paino ei ole pudonnut mutta vyötäröltä on lähtenyt muutama sentti. Mutta suurin muutos on tapahtunut ihossa, se on paljon paremmassa kunnossa. Mutta onkos tuo ihmekään, sokeri kun lamaa ihon kollageenituotantoakin kaiken muun pahan muassa :D Sokeri on kyllä oikeasti melkoista myrkkyä, joten sen poisjättämisellä pääsee jo pitkälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Sinä!! Mä en ole koskaan ollut pelkästään sokerilakossa vaikka olis ollut kyllä hyvä olla.Mä voisin kuvitella että vaikutukset on aikapitkälti samanlaisia kuin tässä Ph:ssa, sillä tämäkin vaikuttaa ihoon.Mukavaa iltaa!

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥