tiistai 21. kesäkuuta 2016

Taikapannari ♥

Jos et vielä ole kokeillut, nyt kannattaa sillä tämä on aivan taivaallisen hyvää pannari. 
Meillä pannari on sellainen semihyvä herkku, mutta tämä vei kyllä voiton. 
Esikoinen on parhaillaankin napsimassa"iltapalaa" vaikka se on jo kertaalleen syöty. 
On vaan kuulema niin hyvää :) Mä tein tätä jo ekaa kertaa vajaa viikko sitten mutta pannari oli liian kauan ja liian kuumassa, tummui liikaa ja jäi ihan ohueksi. Tämä nousi vähän paremmin mutta sanoisin että pelliseen voisin tuplata taikinan sillä meidän uunipellillä jäi hivenen ohueksi edelleen.

Mikä tästä sitten tekee taianomaisen, on munien vaahdotus. Pannariin muodostuu selvästi kolme eri kerrosta joista alin on lähinnä tavallista pannaria, keskimmäinen vaniljavanukasta ja päällimmäiseksi muodostuu kevyt sokerikakkukuorrutus ♥






TAIKAPANNARI



115g rasvaa
5 dl maitoa
4 munaa
2,5 dl tomusokeria
vehnäjauhoja 115g
1/2 tl suolaa
3 tl vaniljasokeria
halutessasi 1-2 tl kanelia tai kardemummaa


Laita uuni lämpenemään 165 asteeseen. 
Vuoraa uunipelti/vuoka leivinpaperilla.
Sulata voi ja maito kattilassa. 
Vaahdota keltuainen tomusokerin kanssa vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi.
Toisessa kulhossa vatkaa valkuaiset vaniljasokerin ja suolan kanssa napakaksi vaahdoksi.
Lisää hieman jäähtynyt voi-maitosula keltuaisvaahdon joukkoon,
   taikina tulee olemaan todella vetistä joten sekoita käsin.
Siivilöi sekaan vehnäjauho ja sekoita tasaiseksi.
Kääntele valkuaisvaahto taikinan joukkoon kärsivällisesti. Taikina on vetistä ja valkuaisvaahto ei      aluksi tunnu sekoittuvan joukkoon, mutta kärsivällisillä ja hellävaraisilla liikkeillä valkuaisvaahto  sekoittuu taikinaan. Hankkiudu eroon isoimmista möykyistä, pieniä kokkareita taikinaan saa jäädä.
Kaada taikina vuokaan, paista uunissa n. 45 min - 1 tunnin ajan. Kypsynyt leivonnainen on pinnalta  ruskea ja hieman ryppyinen ja vuokaa heiluttaessa taikina ei hylly kauhean paljoa.


Anna leivoksen jäähtyä huoneenlämmössä täysin, sirottele halutessasi  päälle tomusokeria.







5 kommenttia:

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥