Siirry pääsisältöön

Nudelakkaa ja vähän glitteriä

Taas oli aika huoltaa kynnet ja tällä kertaa kokeilin Essencen nude sävyä. 
Aivan ihana väri, tykkään kovasti, aavistuksen hohtava ja pariin kynteen laitoin vielä vähän Lumenen Naturalcoden glitterlakkaa joten on sellaiset herkemmät blinblingit ♥ 

Huomasin vain siitä tarvikkeita laatikosta purkaessa, että mun ainoa rakennegeeli oli kaatunut kyljelleen ja vaikka korkki kiinni, suurin osa valunut purkista :( 
En tajua miten kiinni olevasta purkista voi jotain päästä pois mutta näin vain kävi.
Nyt täytyy tilata uutta ja samalla jotakin kivoja kynsitarroja vaikka, yhtä geeliä kun niin pöhkö tilata.

Käytän Mimaxia ja Sannataranailart:a, ne on edullisia ja nopea toimitus. Nykyään kaupoissakin myydään kynsikoristeita ym mutta musta aika kalliita ja sitä samaa kiinakamaa kuitenkin mitä muutkin. En oo tätä merkkiä aiemmin käyttänyt, ihan kokeilun vuoksi ostin tän putelin. 
Hinta oli jotain 3egen kieppeillä eli halpa, kynsilakka on hyvin pigmenttistä mistä tykkään mutta siveltimeen lakkaa jäi ihan hirveästi, joten sai olla tarkkana ettei sotkenut.Mikään ei oo ärsyttävämpää kuin että lakatessa sitä leviää pitkin kynsinauhoja ja sormia.










Tää on kyllä niin kiva sävy että taidan ostaa samansävyisen geelilakan jolla lakata sitten ennen kesälomaa. Pysyvyys kun geelilakoissa taitaa olla vähän parempi. Osaatko suositella jotain?


♥ Maikku


Kommentit

  1. On tosi kauniit kynnet, hieno hento sävy :)

    VastaaPoista
  2. Hyvä nudelakka etsinnässä, joten tuo menee kokeiluun. Sulla on kyllä niin kauniit kynnet. Nolona piilottelen omiani täällä, vaikkei kukaan näekään 💅🏻

    VastaaPoista
  3. Höpsö, mutta kiitos ♥ Tää on kyllä kiva, päivä päivältä tykkään enempi vain!

    VastaaPoista
  4. Hienot on kynnet. Omiani en kehtaisi esitelläkään, vaikka olen taas päässyt vähän pureskelusta eroon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omien kynsien geelaus voisi auttaa ♥ Paksuntaa sen verran ettei ehkä tulis syötyä...

      Poista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mustikka-puhdistusöljyvoide- Flow Kosmetiikka

 *Tuote saatu Ruohonjuuri Kamppi Ette usko, kuinka mä olen odottanut että pääsen testaamaan tätä Flow Cosmeticsin Balm to milk cleanseria eli mustikka-puhdistusöljyvoidetta. Tätä on kovasti kehuttu ympäri somea ja odotukset oli itsellänikin korkeat. En ole balmia käyttänyt ennen puhdistuksessa, joten kokemus on sisänsäkin uusi ja näitä ei kovin montaa markkinoilla näyttänyt nopealla silmäyksellä edes olevan. Oikaiskaa, jos olen väärässä. Ihon puhdistus on tärkein ihonhoidon vaihe. Vaikket mitenkään muuten hoitaisi ihoa, niin tee puhdistus huolellisesti. Iho tulisi puhdistaa aamuin illoin, sillä vaikka ei uskoisi, niin yöllä iho aktivoituu eniten ja siitä irtoaa epäpuhtauksia  jotka kertyvät sitten ihohuokosiin odottelemaan aamupuhdistusta. Ihon puhdistukseen riittää hellävaraiset, mutta tehokkaat tuotteet ja tärkeintä onkin löytää juuri omalle iholle sopiva puhdistustuote tai tuotteet. Olet löytänyt oikeat tuotteet kun iho ei kiristele pesun jälkeen. Mustikka-puhdistusöljyvoid...

Blogi 2-vuotis synttäriarvonta

Kiitos just sulle♥ Mansikoita ja vaahtokarkkeja blogini täyttää tänään KAKSI-vuotta🎉 Oon ihan liikuttunut, kun mietin blogin kaksivuotista taivalta. Empä olisi arvannut kaksi vuotta sitten, että blogilla on tänään näin paljon lukijoita, facebook-tykkääjiä  ja instaseuraajia. Ihan mahtavaa. Olen niin kiitollinen jokaiselle teistä, että ootte jaksaneet viihtyä blogini seurassa ♥ Tämä "harrastus" on poikinut paljon hyvää. On ilo viettää hetkiä teidän ihastuttavien blogien äärellä, olen päässyt tekemään yhteistyötä useankin tahon kanssa ja päässyt jakamaan pieniä arkisia hetkiä omasta elämästäni teille kaikille. Siispä tahdon ilahduttaa teitä vaihteeksi arvonnalla, jonka olen kustantanut ihan itse. Synttäriarvonnassa voit voittaa suloisen Eccencen käsivoidesetin, jossa kolme eri tuoksuista käsivoidetta, geelilaput silmänalusille ja luomu maitosuklaata ♥ ♥Synttäriarvonta on kaikille blogini lukijoilleni, eli olemalla blogin kirjautunut lukija voit saada yhd...

3 -vuotis Synttäri Arvonta

💜KIITOS💜 Aika tarkalleen kolme vuotta sitten julkaisin ihan ensimmäisen blogipostaukseni. Sen voit lukea täältä . Paljon on tapahtunut näiden vuosien aikana ja blogikin on muuttunut hieman selkeämmäksi alkuajoista ja hioutunut näköisekseni. En voisi enää kuvitella elämääni ilman teitä, lukijoita ja blogisiskoja,  en myöskään ilman blogia. Joskin se lisää jonkinverran somessa viettämääni aikaa,  mutta joka hetki on sen arvoista.  Tästä saan niin paljon ♥ Haluan siis kiittää jälleen kerran teitä Ihanaisia siellä ruudun toisella puolella, jotka uskollisesti viihdytte blogini parissa kuukaudesta toiseen ja järkkäsin  viime vuosien malliin synttäriarvonnan vain teille ♥ Tällä hetkellä facebookissa on päättymässä Oriflamen kasvojenhoitosetin arvonta ja  sinne tulossa ensi viikolla ihan omansa, facebook-tykkääjien arvonta sekä instaan omansa joten nyt tulee arvontaa joka tuutista. Koska jokaisella kanavalla on omat seuraajans...