perjantai 17. kesäkuuta 2016

Viikkoni kuvina kesäkuu 3

Ompahan ollut taas haipakkaa tämä viikko. Jumppakärpänen on tosissaan iskenyt ja se verottanut kaikkea muuta lorvimista (kuten blogien lukua ja tämän kirjoittelua).

Viime viikonloppuna tuli herkuteltua mutta myös liikuttua. Käytiin 
Vanhankaupungin lahdella ulkoilemassa koko pesueen voimin. Aivan ihanat maisemat olikin ja poikettiin vielä kahvilla Koskenrannassa. Koirakin oli tervetullut terassille!







Lähellä ulkoilualueen parkkipaikkaa on tie joka vie Lammassaareen, tässä metsikössä oli kärryjä ja kottikärryjä jotta saaren asukkaat voivat kuljettaa tarvikkeita sinne pitkospuita pitkin.
Hauska kottikärrymetsikkö :)


Toinen lapsista oli maailmalla joten toisen toiveesta tehtiin tortilloja. Niistä kun ei toinen niin tykkää.
Koitetaan  kuunnella lasten toiveita etenkin viikonloppuisin ruokailun suhteen ja kiva se on itsekin herkutella.Tämä tortilla kuppi näyttää kyllä kuvassa aika kummalliselta! 
Ihan kuin olis kananmunaa tuossa päällä, vaikka todellisuudessa on juustokastiketta ja Yosan kaura creme fraishea, tosi hyvää.


Käytiin vielä todella pitkästä aikaa vuokraamassa leffa joka oli kyllä aika scifi eikä oikein kenenkään makuun. Alkuperäinen labyrintti oli paljon parempi. Yllätys että Filmtownista tarttui mukaan iso pussi irtareita. Mä tykkään kyllä aikalailla kaikestavalkaan kaikkea vähän, paitsi salmiakkia ja kirpeitä.
 Lakuja, vaahtokarkkeja, hedelmäkorvia, tuttifrutteja ja suklaita, nam.
Mitkä on sun lemppari irtareita?


Alkuviikosta heti ruodussa, pitkästä aikaa zumbaa ja munakasta. Zumba on kyllä niiin kivaa, siinä tulee aina niin hyvälle tuulelle. Ootko käynyt? Onko sulla jokin lemppari jumppalaji mistä tykkäät? Musta nuo tanssilliset tunnit on ihan supereita mutta bodybalance, pilates ym rauhalliset tunnitkin on kivoja. Pumpistakin tykkään mutta selän takia vielä odottelen ennenkuin uskaltaudun sinne.
Tein pitkästä aika munakastakin ja maistoin kalkkunanakkeja, ei kummoisia mutta ajoivat asian.




Rahkaa ja marjoja joka päivä, vähän vaihdellen mutta mansikat ja mustikat on suosikkeja. Karhunvatukoitakin maistoin, vähän kirpeitä mutta ihan jees.


Parvekkeella on nyt ihan viidakko. Etenkin kesäkurpitsat on kasvaneet valtavasti ja ihan jännittää kuinka suuren pinta-alan ne aikoo vallata! Piti oikein googlata kuinka niitä tulee hoitaa ja jos ei ötökät pääse pölyttämään niitä niin mun täytyy pumpulipuikolla hoitaa pölytys. Siellä on monta tyttöä (matalat) ja poikaa (korkeat) kasvamassa ♥ Vähän jännittää kuinka mun vanhempi poika (joka jää kotivahdiksi lomaillessamme) saa hoidettua niitä! Tomaateissakin on nuput, tulis vain lämmintä niin alkaisi kukkimaan.



Ostettiin Tokmannilta tuollaisia kukkatikkuja, jotta saavat vähän tukea. 
Viikonloppuna vielä haettava ämpäreitä ja istutettava kurpat ämpäreihin jotta on tilaa kasvaa ja tehdä kurpitsoita. Nyt ovat vähän liian pienissä ruukuissa ja tarvitsee siirtää paikkaan jossa tilaa kasvaa. Lehdet ovat Valtavia. Ihan hahmottamisen vuoksi otin kuvan mun kädestä tuossa vieressä. Jos jokaisesta kukasta niissä "tytöissä" kasvaa kurpitsa, luvassa on monta.




Kokeilin muuten ekaa kertaa taikapannaria ja vaikka pinta vähän tummui eikä taikuutta tapahtunut, maku oli hyvä. En oo valehtelematta koskaan syönyt noin hyvää pannaria! Laitan ohjetta tästä eri postauksessa.


Loppuviikosta piti siirtyä sisäliikunnan pariin sillä sade ei houkutellut ulkoilemaan. Onneksi ehdittiin koirankin kanssa reippailemaan keskiviikkona kunnon lenkki. Ei taida olla vaikea arvata mikä on mun yksi lempiväri - oiskohan pinkki ;)



Koirulilla on jotakin kummaa nyt turkissa, hilseilee ja päälaella kalju kohta. 
Saatiin eläinlääkärin ohjeistuksesta kunnon aineet eli pieni kortisoniannos (just kun edellinen kuuri loppui, huokaus), shampoota, suihkutettavaa öljyä ja ravintolisä joka laitettiin turkkiin samalla lailla kuin punkkiaine. Pesin ressukan kylpyammeessa, suihkutin sitten puhtaaseen turkkiin öljyä ja laitoin sen ravintolisän. Toivottavasti helpottaa, sillä on raapinut aikalailla ja se on kurjaa jos kokoajan kutittaa.
Tänään huomasin että päälaen kalju kohta kasvanut ja korvien tyvessäkin kaljua:( 
Mikä kumma tuon voi aiheuttaa? Toivotaan että aineet ja lääke alkaa pian tehoamaan.

Muistatko muuten kun viime viikolla löysin kiveltä ne kaksi kirjaa? Sama mystisten löytöjen jatkumo sillä tänään löysin tutua lenkkipolun viereltä suklaalevyn!! Juuh ja osittain syödyn. Mietin vain että miten kukaan a) voi jättää suklaalevyn syömättä b)jättää syömätöntä suklaata polun varrelle??
En ymmärrä ja koska tuo on koirille myrkkyä, vein toki roskiin mutta jäin kyllä ihmettelemään.


Tänään perjantaina satoi koko aamupäivän mutta iltapäivällä selkeni ja kun kotia päästiin, päätettiin lähteä miehen kanssa Vanhankaupungin lahden Koskenrantaan syömään.  
Siis sinne samaan missä vasta viime viikonloppuna oltiin kahvilla :) Olikin aivan ihana istuskella terassilla auringon  lämmittäessä, koirakin oli mukana ja plussana paikalle, koirille oli pöydissä omat vesiastiat. Salaattilinjalla oltu koko viikko ja tapani mukaisesti tietty vuohenjuustosalaattia tilasin.Oli kyllä hyvää, pääsi terdellä istuessa hetkeksi lomafiilikseen enkä mitenkään päiviä laske mutta niitä on 4. Siis työpäiviä. Viikon päästä tähän aikaan mä istun laiturin nokassa ja nautin. Rakkaista ihmisistä, auringosta, saunomisesta, hyvästä ruoasta, pitkistä illoista ja aamukahveista ulkona. Amen.



Koska elämä on kuitenkin tässä ja nyt, on paljon vielä tehtävää ennen lomaa. Parveke on laitettava sellaiseen kuosiin että kasvit pärjää, pakattava pääpiirteittäin ja tehtävä vielä muutama päivä töitä.
Joko sulla on loma vai vieläkö edessä? Millaisia lomasuunnitelmia?
Onneksi ensin on ihan ansaittu viikonloppu - nauttikaamme siitä ♥

Maiccu

12 kommenttia:

  1. Wautsi mitä kuvia :) Hyvä Maiccu!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Maisemat oli kyllä tuolla Vanhankaupungin lahdella niin upeat ettei sieltä lis saanut huonoja kuvia :D Tykkään kyllä kuvaamisesta tosi paljon ja pikkuhiljaa sitä jossain jopa kehittyy. Ois kiva käydä joku valokuvauksen alkeet kurssi!

      Poista
  2. Tosi kiva postaus ja hienoja kuvia!
    Toivottavasti iho-ongelma alkaa parantumaan. Outo suklaalevylöytö.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä outo, ennen oo ennen moiseen törmännyt. Kovasti tuntuu vielä kutittavan, kovasti raapii ja mietittiin juuri pitääkö laittaa pipo päähän! Muksaa viikonloppua :)

      Poista
  3. Merkillisiä löytöjä lenkkipolulla, oikea aito mysteeri ja jään innolla odottamaan jatkoa. Oi mitä ihania herkkuja!

    Mukavaa viikonloppua Maiccu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä todellakin. Mietin pitäiskö johinkin paikalliseen fb-ryhmään laittaa kuvat ja ihmettelyt, josko sillai selviäisi :)! Joka viikko jotain herkkuja ;) Mukavaa viikkistä myös sinulle Tiia ♥

      Poista
  4. Jotenkin kiinnitin huomioni vain noihin herkkuihin, joten piti kelata muut kuvat toiseen kertaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, onneksi edes osa oli ihan terveellisiäkin herkkuja ;) Mulle käy myös usein noin! Kivaa lauantaita!

      Poista
  5. Voi teidän koiraa, toivottavasti paranee pian! Meidän kissalla oli keväällä "hotspot" niskassa, kuulemma koirien vaiva. Se oli sellainen palovamman näköinen läntti. Sai antibioottipiikin ja kortisonivoidetta. Ongelma oli just tuo, että rapsutti länttiä. No, se parani ihan hyvin, ja karvatkin on jo kasvaneet :)
    Mun suosikkikarkkeja on salmiakit. Zumbassa en ole käynyt, mutta se on varmasti tosi kivaa! :)
    Mukavaa lauantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää voi olla sitäkin, kortisonilla luulisi helpottavan. Iso säkki haettiin öljyjä, jospa ne tepsisi.Nyt on helppo vahtia rapsutteleeko, kun ollaan kotona mutta kun päivät yksi niin ei mitenkään voi vahdata. Monet rakastaa salmiakkia, mulla on ollut lyhyitä ajanjaksoja kun oon sitä himoinnut ja viimeksi raskaana ollessa joten siitä on jo tovi :)) Zumba on kyllä hyväntuulen liikuntaa, kantsii kokeilla jos joskus tulee tilaisuus! Kivaa iltaa!

      Poista
  6. Hienoja kuvia! Kiva postaus muutenkin.

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä -kiitos kun kommentoit ♥

Facessa