Siirry pääsisältöön

Marraskuun loppuneet kosmetiikkatuotteet

Pahoitteluni, että nämä kuva-asettelut eivät jostain syystä toimi kuten joskus ennen vaan aina osa kuvista jää jompaankumpaan laitaan ja se on häiritsevää. Olen yrittänyt kikkailla asian kanssa, mutta turhaan. Koittakaa siis kestää siihen saakka että löydän ratkaisun.

Marraskuussa loppui aika läjä, mutta osin siksi että kävin taas meikkejä läpi ja laitoin poistoon vanhentuneita tuotteita sekä kuivahtaneita ja tietty loppuneitakin meikkejä. 


IHONHOITO


LAPONIE puhdistusöljy oli aivan huippu ja voisin hyvin ostaa uudestaan. Tämä poisti hyvin meikin ja kaiken lian kasvoilta.

ZUII päivettävä misti on ollut mulla käytössä kauan ja aivan loistava tuote. Riittoisa ja antaa kauniin kevyen päivetyksen.

CICA FARM ampulle seerumi on ollut myöskin riittoisaa ja aivan ihanasti kosteuttava. Ihan paras K-kosmetiikan seerumi jota olen koskaan käyttänyt ja ostan ehkä uudestaan.

KAJO COSMETICS seerumi oli öljypohjainen ja aivan mieletön etenkin kuivalle talvi-iholle.

NOVAGE kasvovoide oli aika perus kasvovoide, plussaa kätevästä pumppupullosta.

PHYSICIANS FORMULA Butter Butter mist oli mun makuun vähän liian tuoksuva, siksi tämä ehti olla käytössä varmaan vuoden verran.

Madara SOS ruusugeeli on jo varmaan kolmatta kertaa loppuneissa, niin ihana tuote tämä on. Sopii käytettäväksi läpi vuoden, ihana ihon kosteuttaja.


MEIKIT - silmät& kasvot


ZUII meikkivoide oli omalle iholleni sävynä väärä, mutta meikkivoitteena ihan ok.

CATRICE settings sprayn sumu oli aivan liian roiskiva ehkä tykännyt siitä lainkaan.

MAYBELLINEN ripsari on yksi parhaita ripsareita, joita olen käyttänyt. Näitäkin käyttänyt usemman.

BIODROGA silmänympärys roll-on oli helppo käyttää mutta en ehkä ostaisi uudelleen.

deCURE kasvosuihke oli kätevä matkakoko mutta tässäkin olisin kaivannut kevyempää ja tasaisempaa sumua.

KISS irtoripset oli tosi kivat, näyttävät muttei överit ja olivat helpot laittaa, sekä pysyivät paikallaan.

Catricen eyeliner vedenkestävä, on yksi suosikkini ja käytän näitä jatkuvasti.



MEIKIT - huulet


ACO sun soft lips huulivoide on jäänyt kesästä, käytin tämän nyt loppuun ja tässä on spf25. Käytän saman merkin huulivoidetta läpi vuoden.

KORENTO huulipuna oli reissussa rähjääntynyt ja pääsi loppuneihin. Sävy ei ollut itselleni paras mahdollinen ja pahvihylsy, niin nätti kun uutena olikin, ei oikein palvelu pitkässä käytössä-

ORIFLAME huulivoide on ihan huippu, mutten tykkää kaivaa sitä sormilla. Siksi nämä purkit on vähän epähygieenisia.

LILY LOLO huuliväri oli paitsi ihana sävy niin koostumukseltaan tosi kiva.

ESSENCE huulikiiltoja mulla on jatkuvasti käytössä, joten ei ihme että joskus jokunen myös loppuu.

YES LOVE huulikiilto oli kaunis hohtava vaaleanpunainen, mutta matta sävy joka saa huuleni kuivumaan.

DERMOSIL huulikiilto oli sävyltään kaunis ja tässä oli peili.
 
 

VARTALONHOITO


NIVEA Fresh Bloom suihkusaippua tuoksui hyvältä ja olen näitäkin useamman kerran käyttänyt.

HOLIKA HOLIKA  Tangering 96 kosteuttava geeli on taivaallinen kuivalle iholle, imeytyy hyvin eikä tahmaa. Tykkäsin.


HIUSTUOTTEET



BATISTE kuivashampoo on käytössä jatkuvasti ja tämä on mun lemppari tuoksu.

BIOZELL hiuslakka toimii aina, joskaan en tykkää tämän voimakkaasta tuoksusta.

AUSSIE hoitoainesuihke selvittää helposti takut ja tuoksuu hyvälle!


NAAMIOT


7th Heaven bubble tea oxygen mask kivasti kupliva ja ihoa puhdistava.

7th Heaven chocolate mud naamio on hemmotteleva ja tämän jälkeen tekee aina mieli suklaata.

Thaimaasta ostettu kosteuttava geeli oli aivan ihana, kuin juoksevaa aloeveraa.



Loppuneissa on 25 täysikokoista + naamiot eli ihan normaalimäärä minulle. Hiustuotteita kuluu nyt hitaasti, sillä käytössäni on isoja kokoja. Huulituotteita loppui useampia ja olenkin nyt koittanut käyttää loppuun niitä, joita on enää vähän ettei jokapaikassa olisi puoliksi käytettyjä.

Oliko loppuneissa tuttuja tuotteita?

-Maikku

 

Kommentit

  1. Mukavasti loppuneita, nuo kuplanaamiot on mun suosikkeja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on veikeitä ja ainakin minusta tuntuu että puhdistavatkin hyvin huokoset kupliessaan :)

      Poista
  2. Hurjasti loppuneita :) En koskaan laske meikkisieniä tai vaikka ripsiä näihin, kun ne on ehkä enemmän kosmettisia tarvikkeita. Mutta tulee toki esiteltyä hankinnoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt oli juu aikalailla etenkin meikkejä kun kävin niitä läpi. Mäkään en oo tainnut aiemmin laittaa ripsiä näihin loppuneihin, mutta vasta mulla oli ripsentaivuttimetkin näissä :) Mulla jää taas monesti tälläiset esittelemättä niin tulipa vilautettua täällä :)

      Poista
  3. Itselläni tuo biozell hiuslakka kohta lopussa. Tuo suklaanaamio näyttää ja varmasti tuntuu ihanalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suklaanaamiot ovat ihania, tuoksu ja tuntuma iholla on aikas herkullinen :)

      Poista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Wonderskin Wonder Blading Lip Color huuliväri

*Tuottteet saatu Vaikken kesällä juuri muuten meikkaa, laitan aina huulille jotain. Sain tilaisuuden tutustua tähän hypetettyyn Wonderskin Wonder  Blading Lip Color huuliväriin (kestohuulipunaa-tai huulinaamioon) ja koska tykästyin tähän kovasti, haluan tietty kertoa tästä teillekin. Ajattelin ensin että tätä on työlästä käyttää sillä pakkaus sisältää huulinaamion, aktivaattorin ja liinan. Tämä osoittautui turhaksi sillä aikaa tässä ei juuri kulu sen enempää kuin huulipunan laitossa. Sain myös huulikuorinnan ja se onkin hyvä tehdä heti alkuun, niin kestopuna pysyy huulilla paremmin mutta en pureudu tässä kuorintaan vaan punaan. Kestohuulipuna on aivan sinistä, mutta sitä ei pidä säikähtää sillä naamio pyyhitään huulilta pois ja sen jäljiltä huulille jää vain puna. Huulinaamio on helppo levittää ja mä levitin sitä niin että meni aavistuksen omien huulten yli, näin sain efektin hieman täyteläisimmistä huulista. Mulla on aika kapeat huulet ja iän myöstä ylähuuli on pienentynyt entise...

Lumene Valo hiustuotteet testissä

Lumenelta ilmestyi taannoin marketteihin hiustenhoitotuotteita ja olen tähän hetkeen malttanut mieleni niihin tutustumisen kanssa, mutta paikallisella Tokmannilla asioidessa päädyin ostamaan Valo-linjan hoitoaineen. Olin aiemmin saanut shampoo & hoitisnäytteet, joten saisin samalla kuvaa shampoon hoitavuudesta kun sarjaan tutustun. Kummassakin tuotteessa on samanlainen raikas sitruunaisen hedelmäinen tuoksu kuin Valo-linjan ihonhoitotuotteissa, tykkään.  Lumene Valo- shampoo ja hoitoaine lupaavat vahvistaa hiuksia ja tuoda kiiltoa. Testerishampoolla pesin hiukset kaksi kertaa. Shampoo vaahtosi todella hyvin ja pesutulos oli varsin onnistunut. Shampoo on kehitetty korjaamaan ja ehkäisemään hiusten katkeilua, samalla se hoitaa hiuksia ja hiuspohjaa. Taikoja tuotteissa tekevät pohjoisen lakka, C-vitamiini ja kasvipohjainen proteiini. Lumene Valo-hoitoaine lupaa myös vahvistaa hiuksia ja tuoda kiiltoa, hoitaa hiuksia ja hiuspohjaa tuoden hiuksille elinvoimaa. Samalla hoitis korj...

Jään kaipaamaan Zuii Organicia

Melkein itku pääsi kun kuulin että Zuii Organic lopettaa ja sarjassa on mun kaksi lempituotetta joille on vaikea löytää korvaajia. Toinen on tämä kevyesti päivettävä voide ja toinen hohdevoide joita oon käyttänyt jo muutaman vuoden. Nämä ovat onneksi riittoisia ja mulla on aika vasta avatut purkin, mutta harmittaa jo valmiiksi. Vaikka olen edelleen kokeileva ja utelias kosmetiikan suhteen, mullakin on tietyt luottotuotteet joita en haluaisi vaihtaa. Olen kokeillut monia itseruskettavia ja voiteissa on valtavasti eroja, en ole oikein toista yhtä hyvää löytänyt. Itseruskettavaa hoitonestettä mulla on byRaililta ja siitäkin tykkään mutta tämä Zuiin on niin kevyt, että sitä uskaltaa laittaa ilman että tarvii murehtia tuleeko rajoja tai liikaa. Hohdevoide taas antaa kasvovoiteen joukkoon levitettynä ihanan hohteen kasvoille, olen kokeillut mm Lumenen vastaavaa mutta lopputulos ei ole lähellekään sama. Huomasin tuon Zuiin lopettamistiedon niin myöhään että kaikki tuotteet oli jo loppuunmyy...