lauantai 11. joulukuuta 2021

Goodiebox joulukuu 2021

Vuoden viimeisen Goodieboxin aika  💖

The ‘Unapologetically Me’ Box

Tänä vuonna Goodieboxilta on tullut boxeissa kaikkien aikojen floppi sekä kaikkien aikojen paras boxi ja kaikkea siltä väliltä. Aina ei voi onnistua ja joskus voi taasen ylittää odotukset.
 Joulukuun boxilta odottaa aina paljon, jopa vähän jännittääkin kuinka sisällön suhteen on onnistuttu.


FIGS & ROUGERenew & Refine, Pore Detox Revival Serum Ovh. 40 €

Tämä seerumi on nimensä veroinen: todellinen "herätys" ihon solujen uusiutumiselle. Tämän seerumin tuomat hyödyt voidaan jakaa kahteen osaan: Ensinnäkin sen mikropuhdistuskompleksi puhdistaa ja minimoi huokosia, ja toiseksi sen multi-action -toiminto stimuloi kollageenia. Molemmat johtavat sileämpään ja terveempään ihonsävyyn, josta voit todella olla ylpeä. Levitä vastapestylle iholle. Aamulla ennen meikkiä täydellistä meikkipohjaa varten ja illalla täydellistä puhdistavaa vaikutusta varten. Levitä seerumi tasaisesti sormenpäillä pyörivin liikkein T-alueelle ja poskipäille.

Brändi on tullut viime vuosina mulle tutuksi ja parasta aikaakin käytössä sarjan kasvovoide. Oon tykännyt kokeilemistani tuotteista, joten tutustun tähän seerumiin mielelläni. Kohtuullisen arvokas tuubi, joten saa kyllä olla aika helmi jotta ostaisin itse.


NAOBAYDetox Illuminating Micellar Water Ovh. 11 €

Tämä saattaa kuulostaa jopa taikatempulta. Lupaamme, ettei se ole sitä. Naobayn micellar-vesi on monitoimipuhdistusaine, joka puhdistaa, kirkastaa ja valmistelee ihon kosteuttavaa hoitoa varten. Vihreä tee ja vadelma suojaavat ympäristön saasteilta, kun taas salvia ja aloe vera kosteuttavat ja rauhoittavat ihoa. Suositellaan ihotyypeille, jotka tarvitsevat samanaikaisesti sekä tehokasta että hellävaraista puhdistusta. Sopii myös meikinpoistoaineeksi. Kostuta vanulappu, paina hellästi ja liu'uta puhdistettavien alueiden päältä kevyin liikkein.

Naobayn tuotteet eivät ole olleet suosikkejani. Ei niissä mitään vikaa ole, ehkä vain hieman tylsiä. Toisaalta misellivesi ei sen kummempia kikkailuja kaipaa, joten ehdottomasti tämän käytän. Tykkään myös tälläisistä reilusti kuluvista käyttötuotteista.



PHASE ZERO MAKEUPMetalfoil Eyeshadow Duo Ovh. 18 €

Yksi tärkeimmistä asioista, täydellisessä luomivärissä on ja tulee aina olemaan sen kestävyys: Vaikka sävy olisi kuinka kaunis tahansa, mitä järkeä siinä on, jos luomiväri ei kestä yön yli? Siksi rakastamme Phase Zero Makeupin metallisia luomivärejä. Pehmeä, kermainen koostumus antaa niille pitkäkestoisen vaikutuksen ja sopii erinomaisesti sileiden, metallisten meikkilookien luomiseen. Levitä tuotetta silmäluomelle siveltimellä tai sormenpäillä ja häivytä sitä kohti silmän reunaa. Käytä yksinään tai muiden luomivärien kanssa pohjana.

Näissä luomiväreissä on huikea pigmentti ja tykkään metallisista sävyistä, joten tämä luomiväri on ihan mun juttu.
Sattui vielä todella kivat sävytkin.





BENEFITMini Roller Lash Curling & Lifting Mascara Ovh. 28 € / 8,5 g Vastaanotit 4 g, arvoltaan 15 €

Voisko ripsiväri tehdä ripsille saman kuin hiuskiharrin hiuksille? Tätä Benefit-kehittäjä kysyivät itseltään kun suunnittelivat tätä supertaivuttavaa ja nostavaa ripsiväriä. Hiuskihartimien innoittamana he loivat patentoidun    Hook 'n' Roll -harjan, jossa on pieniä, erityisesti suunniteltuja "koukkuja", jotka tarttuvat ripsiin ja nostavat niitä - jopa kaikkein suorimmat ripset tulevat kaartumaan. Lopputuloksena on seksikäs ilme, jossa ripset ovat koholla, jopa 12 tunnin ajan. Tämä Provitamiini B5:llä ja seriinillä rikastettu ripsiväri on jopa ravitseva, ja on helppo poistaa.

Kuulostaa aika erikoiselta harjalta mutta eiköhän se tämäkin täydy testata sillä Benefitillä on loistavia tuotteita.





MUNTHENail Polish Ovh. 13 €
Hei ajaton klassikko! Tässä uudessa Munthe-kynsilakassa on kauden ehdottomasti hienoin väri. Ruskean-burgundinvärinen sävy on hillitty, mutta kaunis sävy, joka sopii kaikenlaisiin vaatteisiin. Kynsilakka on superhelppo levittää, se kuivuu nopeasti ja lopputulos on kaunis, virheetön ja intensiivinen. Muista säilyttää sitä jääkaapissa, sillä se kestää paljon kauemmin.

Makea sävy, wau! Näiden geelikynsien kanssa tulee harvakseltaan lakkailtua, muuta kuin varpaankynsiä mutta katsotaan miten tämän lakan kanssa käy.


BY JAMGlitter Socks Ovh. 6,95 € size 
On talvi ja se vaatii glitteriä! Näiden glitterisukkien ansiosta et enää koskaan katso jalkojasi ja ajattele, että jotain puuttuu. Koska kaikki tuo kimallus näyttää ihanalta oli sinulla jalassa sitten vanhat lenkkarit tai kauniit korkokengät. Tämä on sukkapari, joka saa sinut taatusti hymyilemään. Ole hyvä!

Ihan hauska idea tälläiset glittersukat näin jouluboxissa, mutta muuten en innostu että kauneusboxista löytyy sukat.



Kokonaisuutena oikein kiva ja monipuolinen boksi. 
Lemppareiksi nousi FIGS & ROUGE:n seerumi ja PHASE ZERO MAKEUP-
luomiväri, mutta kaikki tuotteet olivat kivoilta merkeiltä ja käytännöllisiä, jopa sukat.
Mikäli haluat hemmotella itseäsi tai läheistäsi, saat ensimmäiset Goodieboxin puoleen hintaan tilatessasi sen TÄSTÄ  linkistä.

Se olisi tämä vuosi kauneusboxien osalta pulkassa ja ensi vuonna jatketaan edelleen Goodieboxin kanssa, sillä tämä on mielestäni kaikista kauneusboxeista hinta-laatusuhteeltaan parhain.

Mitä sä tykkäsit? Mikä oli sun suosikki juolukuun Goodieboxissa?

Maikku




 

10 kommenttia:

  1. Moikka pitkästä aikaa :)
    En ole itse tilannut koskaan näitä boxeja ja luinkin siksi mielenkiinnolla tämän juttusi. Varmasti siksi, kun mietin että sieltä tulee aina ennalta arvaamattomia tuotteita ja myös sitä miten ne sopivat omalle iholleni. Miten olet itse kokenut, onko siellä yleensä sellaisia mistä tykkäät ja mitkä sopivat?
    Ihanaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun piipahdit :) Tuo on ihan totta, koskaan ei tiedä mitä tuotteita on tulossa ja se onkin kauneusbokksin sokeri ja suola. Itselläni on helppo sekaiho joten voin aikalailla käyttää kaikkea, paitsi voimakkaantuoksuisia tuotteita. Boksien taso vaihtelee, joskus voi tulla peräkkäin useampi oikein kiva ja sitten sellainen josta vain tuote tai kaksi pääsevät käyttöön. Boksin arvo on moninkertainen siihen nähden mitä siitä itse maksan, joten olen katsonut saavani rahoille kuitenkin vastinetta vaikkei kaikki tuotteet jäisikään käyttöön. Kerran pari vuodessa järjestän arvonnan, johon päätyy mm näitä itselleni ylimääräiseksi jääneitä tuotteita :)

      Tykkään kuitenkin tuosta yllätysmomentista ja siitä että boksin kautta olen tutustunut uusiin tuotteisiin ja sellaisiin sarjoihin, jotka olisi muutoin jääneet vieraaksi.¨

      Ihanaa viikonloppua myös sinulle <3

      Poista
  2. Minusta Goodieboxilta aivan pohjanoteeraus tämä boksi. Kaksi tuotetta (sukat ja seerumi) oli viime vuoden joulukalenterissa. Ne on muutenkin kierrättäneet näitä kalenterin tuotteita boksissa koko vuoden😡 ja sukat kauneusboksissa, ihan oikeasti!? En maksavana asiakkaana kyllä olisi tyytyväinen, enkä ole nytkään vaikka saan boksi pisteillä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, no voi harmi :( Mulla seerumi oli uusi tuttavuus ja toinen boksin suosikkituotteista ainakin alustavasti. Mutta jos mulla olisi ollut kalenteri josta olisin sen jo viime vuonna saanut, ehken ois näin ilahtunut ellei kyseessä olis huipputuote. En minäkään innostu tuotteiden kierrättämisestä.
      Musta sukat oli ihan ylimääräinen tuote, en laskis niille arvoa mutta ilman sukkiakin boksin arvo oli kummiskin n 97€ eli koen saaneeni tässä kyllä rahoille/pisteille vastinetta.

      Poista
    2. Itse vasta muutaman päivän seerumia testanneena olen rakastunut ❤️ Misellivesikin tuntuu hyvältä omalla iholla 👌 Nyt aloin tutkimaan seerumia, koska haluaisin tilata, mutta en löydä sitä mistään 🥺

      Poista
  3. Just niin kuin sanoit, kivan monipuolinen boxi. Luomivärit, ripsari ja sukat (onko kauneustuote?) olisi olleet minun suosikkejani.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Maikku <3

    VastaaPoista
  4. Meikkituotteet vaikuttaa tosi kiinnostavilta! Kynsilakan sävy on mulle vähän turhan eksoottinen :D Sukat sun muut ei mun mielestä kuulu kauneusbokseihin, mutta toisaalta tässä oli muuten sen verran monta tuotetta, että ton voi hyvin ajatella vain extrana eikä ns. varsinaisena tuotteena :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meikit on mustakin boksissa ihania, mutta tosiaan sukat ei mustakaan sinne kuulu :)

      Poista
  5. Mun mielestä myös vähän pohjanoteeraukselta haiskahtaa. Figsnrougea on pyörinyt vaikka kuinka paljon bokseissa. Sukat ei kuulu kauneusbokseihin ellei ne ole exfoliating tai vastaavat kosmetiikka sukat. Naobay ei myöskään ole mulla mikään semmonen brändi mitä ostaisin ikinä.

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥