Siirry pääsisältöön

Syksyn suosikit

Syksy on jo pitkällä ja talvikin jo enteilee tuloaan, mutta vielä ehtii tekemään haasteen syksyn suosikeista, jonka nappasin ihanan Jonnan blogista.

Syksyn lempparitekeminen?


Ihan parasta on mökkeily ja siellä sienestys ja marjastus. Tänä syksynä oli valtavasti puolukkaa ja keräsin sitä varmaan 40litraa, sieniä myös jonkin verran.


Lempijuomat syksyllä?

Chai Latte on ihan mun lemppari juoma ja nyt on mennyt teetä ja kaakaotakin ihan kiitettävästi. Myös punaviini maistuu syksyllä silloin tällöin.

 

Miten vietät sateista syysiltaa?

Mieluiten kotona, viltin alla hissutellen, ehkä jotain hyvää sarjaa katsellen kotisohvalla.
 

Syksyn hiustyyli?

Se on sama läpi vuoden, ehk pitäis uudistua mutta nyt korona-aikana ei ole tehnyt mieli satsata erityisemmin itseensä kun lähinnä kotona vain olla möllöttää.


Syksyn lempihuulipunat?

Sothyksen uudet punat ovat olleet mieluisia ja niistä tuleekin pian juttua tänne blogiin, mutta muuten käytän hyvin vähön huulipunia.

Nautitko elokuvien katsomisesta sängyssä vai takan lähellä?

Mökillä fiilistellään sängyssä elävän tulen loimutellessa mutta kotona leffat katsellaan olkkarissa ja sohvalla.
 
Kynttilät vai valoketjut?

Kummatkin on kivoja, mutta kynttilöitä ei voita mikään. Polttelen niitä oikeastaan läpi vuoden, tietty syyspainotteisesti ja olenkin aikamoinen kynttilähamsteri. Niitä kertyy vuoden mittaa aina jemmaan ja osaa pidän ihan koristeina. Kaikkein ihanimpia en raaski edes polttaa.
Valoketjut miellän enemmän jouluun kuuluvaksi tai ulos tuomaan valoa ja tunnelmaa.


Syksyn lempikynttilä?
 
Mun lempikynttilä on sellainen joka on niin kaunis että se on vain koristeena. Ehkä sen jonain päivänä raaskin polttaa.

Syksyn lempikynsilakka?

Mulla on parhaillaan geelikynnet ja niissä mustaa sekä kuparia mutta varpaankynnet lakkasin uudella Sothyksen oranssinruskealla ja se oli kivan syksyinen sävy.
 
Syksyn suosikkituoksu?
 
Mä olen käyttänyt viime kuukausina tuoksuja todella vähän ja lähes aina päädyn samaan, jonka noin vuosi sitten löysin eli Elizabeth Ardeniin ja White Tea kyseessä ♥


Syksyn lempivaate tai asuste?
 
Kaikki joustava ja väljä, heh. Lämpimät hupparit ja joustavat trikoot, villasukat jalkaan, siinä mun lempparit.

Parasta syksyssä?

Luonnon värit, syksyn raikkaus ja ekojen pakkasaamujen kirpeys, pimenevät illat.

 
Syksytradioita?

Kotona ehkä ainoina sisustustekstiilien päivittäminen ja kesävaatteiden pakkaus sekä syyss/talvivaatteiden kaivaminen kellarista.
Mökillä taitaa olla juuri sienestys ja marjastus, herkkujen säilöminen ja mökin laittaminen talviteloille.

♥ ♥ ♥

Meillä on tosiaan nyt mökkikausi päättynyt ja toista viikonloppua ollaan kotosalla. Ei tosin haittaa, sillä olen taistellut flunssaa vastaan ja koittanut levätä ja vähän ollaan kotonakin puuhasteltu.

Kohta laittamaan kanapataa uuniin ja sitten koirien kanssa lenkille.

Mitä sun syksyyn kuluu? Vieläkö te mökkeilijät mökkeilette?
Mitä aiotte tänään puuhailla?

Ihanaa sunnuntaita ♥
Maikku

 




















Kommentit

  1. Ihana syksypostaus! Täällä ollaan jo kotosalla. Kävin Nihtisillan Kierrätyskeskuksessa tänään siskoni kanssa. Ostin sieltä kanervia etuovelle, maksoivat 0,50€/kpl :)
    Tämä syksy on niin erilainen kuin viime vuonna, kaikki tuntuu niin paljon mukavammalta.
    Ihanaa iltaa sinulle Maikku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä on ihan kiva olla vaan kotona! Mä tosin kaipaan välillä jo menojakin kun niin paljon kotona etätyön takia, mut onneks viihdyn kotonakin.

      Ihan huippulöytöjä oot tehnyt ja mihin hintaan!!! Ihan varmasti kaikki tuntuu kivemmalla kun voit hyvin ja saat nauttia siitä työstä mitä teet, eikä tarvitse stressata ♥ Mä niin tiedän, kun teen sitä parasta aikaa itsekin. Paras työ on se, jota ei edes aina miellä työksi kun niin tykkää.

      Ihanaa iltaa ja uuden viikon alkua Outi ♥

      Poista
  2. Olipa kiva postaus ja kiva haaste! Saako sen kopioida omaan blogiin myös? Tänään päivä on alkanut hieman nihkeästi, kun en malttanut eilen käydä tarpeeksi ajoissa nukkumaan. Mutta sentään jotain saanut aikaiseksi tänään. :) Tuuliset maanantaiterkut!

    VastaaPoista
  3. Kivalta syksysi kuulostaa 🤍 Syksy on itsellä ollut vähän turhankin kiireistä työrintamalla ja sen myötä olo ihan rättäpoikkiväsynyt koko ajan. Mutta ehkä se vähitellen helpottaa. Hämärinä päivinä ja iltoina on kiva tunnelmoida kynttilänvalossa, sohvannurkassa viltin alla :)
    Mukavia syyspäiviä sinulle!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lumene Valo hiustuotteet testissä

Lumenelta ilmestyi taannoin marketteihin hiustenhoitotuotteita ja olen tähän hetkeen malttanut mieleni niihin tutustumisen kanssa, mutta paikallisella Tokmannilla asioidessa päädyin ostamaan Valo-linjan hoitoaineen. Olin aiemmin saanut shampoo & hoitisnäytteet, joten saisin samalla kuvaa shampoon hoitavuudesta kun sarjaan tutustun. Kummassakin tuotteessa on samanlainen raikas sitruunaisen hedelmäinen tuoksu kuin Valo-linjan ihonhoitotuotteissa, tykkään.  Lumene Valo- shampoo ja hoitoaine lupaavat vahvistaa hiuksia ja tuoda kiiltoa. Testerishampoolla pesin hiukset kaksi kertaa. Shampoo vaahtosi todella hyvin ja pesutulos oli varsin onnistunut. Shampoo on kehitetty korjaamaan ja ehkäisemään hiusten katkeilua, samalla se hoitaa hiuksia ja hiuspohjaa. Taikoja tuotteissa tekevät pohjoisen lakka, C-vitamiini ja kasvipohjainen proteiini. Lumene Valo-hoitoaine lupaa myös vahvistaa hiuksia ja tuoda kiiltoa, hoitaa hiuksia ja hiuspohjaa tuoden hiuksille elinvoimaa. Samalla hoitis korj...

Probioottinen ihonhoito

* Yhteistyössä Kauneushoitola Kaunis Elämä Miten ihana olo onkaan kasvohoidon jälkeen, kuin olisi uudesti syntynyt ♥ Teen kyllä kotona itselleni hoitoja, mutta mikään ei voita ammattilaisen hellässä huomassa tehtyä kasvohoitoa laadukkailla tuotteilla. Silloin saa vain nauttia! Kävin toistamiseen Kaunis Elämä - kauneushoitolassa, jossa Tarja teki minulle hemmottelevan probioottisen kasvohoidon ESSE-luonnonkosmetiikkasarjan tuotteilla. Kauneushoitola on Tarjan kauniin kodin yhteydessä Espoon Kuninkaisissa hyvien kulkuyhteyksien varrella. Hoitohuone on erillinen ja asiakas saa rauhassa riisua sillä aikaa kun Tarja tekee valmisteluita. Hoito tehdään asiakkaan niin halutessa lämmitetyllä hoitopedillä joka ainakin minun kipeälle selälle teki vain hyvää, vaikka ensin vähän mietin kuinka pysyn samassa asennossa makaamaan lähes kaksi tuntia. Tarja kyseli kuinka ihoni on voinut ja miten sitä hoidan. Koska testaan paljon kosmetiikkaa, ei ole ollenkaan itsestään selvää että...

Wonderskin Wonder Blading Lip Color huuliväri

*Tuottteet saatu Vaikken kesällä juuri muuten meikkaa, laitan aina huulille jotain. Sain tilaisuuden tutustua tähän hypetettyyn Wonderskin Wonder  Blading Lip Color huuliväriin (kestohuulipunaa-tai huulinaamioon) ja koska tykästyin tähän kovasti, haluan tietty kertoa tästä teillekin. Ajattelin ensin että tätä on työlästä käyttää sillä pakkaus sisältää huulinaamion, aktivaattorin ja liinan. Tämä osoittautui turhaksi sillä aikaa tässä ei juuri kulu sen enempää kuin huulipunan laitossa. Sain myös huulikuorinnan ja se onkin hyvä tehdä heti alkuun, niin kestopuna pysyy huulilla paremmin mutta en pureudu tässä kuorintaan vaan punaan. Kestohuulipuna on aivan sinistä, mutta sitä ei pidä säikähtää sillä naamio pyyhitään huulilta pois ja sen jäljiltä huulille jää vain puna. Huulinaamio on helppo levittää ja mä levitin sitä niin että meni aavistuksen omien huulten yli, näin sain efektin hieman täyteläisimmistä huulista. Mulla on aika kapeat huulet ja iän myöstä ylähuuli on pienentynyt entise...