Siirry pääsisältöön

Syksyinen kanapata

Syksyllä tulee tehtyä usein pataruokia, sellaisia pitkään haudutettuja ja riittoisia, kuten viime sunnuntaina. Ruoan voi valmistella vaikka aamupäivällä, laittaa uuniin hautumaan muutamaksi tunniksi ja sillä aikaa ehtii vaikka siivota tai lenkkeillä koirien kanssa, kuten itse tein.

Sain ruoasta paljon kyselyitä, joten päätin laittaa ohjeen tänne blogiin. Teen ruokaa pääasiassa mutu-tuntumalla, joten mausteita kannattaa käyttää enemmän tai vähemmän riippuen, onko niiden ystävä.

Me .esimerkiksi rakastetaan valkosipulia ja sitä en säästele, mutta vaikka sitä on riskisti, se ei tunge padasta mitenkään läpi ja hautaa lempeäksi.


Syksyinen kanapata

2pkt naapurin maalaiskana filee mango-chili n 800g

3 porkkanaa paloiteltuina

pussillinen salottisipuli halkaistuina

5 valkosipulin kynttä

2 rll vehnäjauhoja

rasvaa

Liemi

vettä n 8 dl

kanafondikuutiot 2

tomaattipyrettä 3 rkl

soijaa 2 rkl

timjamia 1/2 ruukkua

murskattua valkosipulia

-Keitä vesi johon lisää fondit, pyree, soija, valkosipulimurska ja timjami.

-Pilko kanafileet reilun kokoisiksi paloiksi ja paista parissa erässä kevyesti pintaväri ja laita kanapalat pataan. (Alle kanaa väliin vihannekset ja päälle loput kanasta. Itse käytin kannellista savipataa.)

-Pilko porkkanat ja sipulit, purista pari valkosipulin kynttä lientä varten ja lohko loput.Paista reilussa rasvassa lohkotut valkosipulinkynnet porkkanoiden ja sipuleiden kanssa. Paiston lopussa lisää pari rkl vehnäjauhoja jotta kastike vähän saostuu. Kaada vihannekset kanojen päälle.

-Hauduta uunissa eka tunti 175 asteessa ja sen jälkeen laske lämpö 150 asteeseen ja anna hautua ainakin toinen tunti.

Mä keitin lisäksi basmati-riisiä, sopii tähän hyvin.

 


 

Pataruoat ovat kyllä kiitollisia, sillä vaikka niiden valmistaminen uuniin viekin ehkä hetken enemmän aikaa ja valmistuu itsekseen sen kummemmin maistelematta ja mitä kauemmin se hautuu, sen mehevämpää siitä tulee.

Usein pataruoat ovat myös riittoisia ja maku vain paranee uudelleen lämmittäessä. Onko sulla jokin luottoresepti pataruokaan?

Kommentit

  1. Pataruuat kyllä kuuluvat syksyyn ja talveen. Meidän perheen suosikkipataruoka on Provencen pata. Oikeastaan ihan sama ohje, mutta kanan sijasta paistia kuutioituna ja lihaliemifondia. Ja vielä lopuksia herkkusieniä pataan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, täytyykin googlata tuo pataruoka, kuulostaa tutulta. Tein tätä ennen juuri vastaavaa naudanliha pataa ja hyvää oli sekin.

      Poista
  2. Kommentoin kännyllä, mutta kommentti katosi bittiavaruuteen. Kiitos mielettömän paljon tästä reseptistä. Tänään kaupan kautta hakemaan aineet tähän ja pata tulille. <3

    Herkullista päivää Maikku. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että ohje pääsi teillä testiin ja hyvältä se näyttikin ♥ Ihanaa päivää ♥

      Poista
  3. Herkullisen näköistä pataa! Meillä tänään kanaruokaa, kun mies kokkaa kokonaisen broilerin ja tekee paistettuja perunoita sen kanssa.
    Herkullista iltaa sinulle Maikku <3

    VastaaPoista
  4. Nam, kun näyttää herkulliselta tuo pata! Lämpöinen pataruoka kyllä maistuu vaikkapa syksyisin metsälenkin jälkeen:)❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, on ihana laittaa ruoka uuniin ja pyrähtää ulos ja tulla tuoksuvaan kotiin valmiin ruoan äärelle.

      Poista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lumene Valo hiustuotteet testissä

Lumenelta ilmestyi taannoin marketteihin hiustenhoitotuotteita ja olen tähän hetkeen malttanut mieleni niihin tutustumisen kanssa, mutta paikallisella Tokmannilla asioidessa päädyin ostamaan Valo-linjan hoitoaineen. Olin aiemmin saanut shampoo & hoitisnäytteet, joten saisin samalla kuvaa shampoon hoitavuudesta kun sarjaan tutustun. Kummassakin tuotteessa on samanlainen raikas sitruunaisen hedelmäinen tuoksu kuin Valo-linjan ihonhoitotuotteissa, tykkään.  Lumene Valo- shampoo ja hoitoaine lupaavat vahvistaa hiuksia ja tuoda kiiltoa. Testerishampoolla pesin hiukset kaksi kertaa. Shampoo vaahtosi todella hyvin ja pesutulos oli varsin onnistunut. Shampoo on kehitetty korjaamaan ja ehkäisemään hiusten katkeilua, samalla se hoitaa hiuksia ja hiuspohjaa. Taikoja tuotteissa tekevät pohjoisen lakka, C-vitamiini ja kasvipohjainen proteiini. Lumene Valo-hoitoaine lupaa myös vahvistaa hiuksia ja tuoda kiiltoa, hoitaa hiuksia ja hiuspohjaa tuoden hiuksille elinvoimaa. Samalla hoitis korj...

Probioottinen ihonhoito

* Yhteistyössä Kauneushoitola Kaunis Elämä Miten ihana olo onkaan kasvohoidon jälkeen, kuin olisi uudesti syntynyt ♥ Teen kyllä kotona itselleni hoitoja, mutta mikään ei voita ammattilaisen hellässä huomassa tehtyä kasvohoitoa laadukkailla tuotteilla. Silloin saa vain nauttia! Kävin toistamiseen Kaunis Elämä - kauneushoitolassa, jossa Tarja teki minulle hemmottelevan probioottisen kasvohoidon ESSE-luonnonkosmetiikkasarjan tuotteilla. Kauneushoitola on Tarjan kauniin kodin yhteydessä Espoon Kuninkaisissa hyvien kulkuyhteyksien varrella. Hoitohuone on erillinen ja asiakas saa rauhassa riisua sillä aikaa kun Tarja tekee valmisteluita. Hoito tehdään asiakkaan niin halutessa lämmitetyllä hoitopedillä joka ainakin minun kipeälle selälle teki vain hyvää, vaikka ensin vähän mietin kuinka pysyn samassa asennossa makaamaan lähes kaksi tuntia. Tarja kyseli kuinka ihoni on voinut ja miten sitä hoidan. Koska testaan paljon kosmetiikkaa, ei ole ollenkaan itsestään selvää että...

Wonderskin Wonder Blading Lip Color huuliväri

*Tuottteet saatu Vaikken kesällä juuri muuten meikkaa, laitan aina huulille jotain. Sain tilaisuuden tutustua tähän hypetettyyn Wonderskin Wonder  Blading Lip Color huuliväriin (kestohuulipunaa-tai huulinaamioon) ja koska tykästyin tähän kovasti, haluan tietty kertoa tästä teillekin. Ajattelin ensin että tätä on työlästä käyttää sillä pakkaus sisältää huulinaamion, aktivaattorin ja liinan. Tämä osoittautui turhaksi sillä aikaa tässä ei juuri kulu sen enempää kuin huulipunan laitossa. Sain myös huulikuorinnan ja se onkin hyvä tehdä heti alkuun, niin kestopuna pysyy huulilla paremmin mutta en pureudu tässä kuorintaan vaan punaan. Kestohuulipuna on aivan sinistä, mutta sitä ei pidä säikähtää sillä naamio pyyhitään huulilta pois ja sen jäljiltä huulille jää vain puna. Huulinaamio on helppo levittää ja mä levitin sitä niin että meni aavistuksen omien huulten yli, näin sain efektin hieman täyteläisimmistä huulista. Mulla on aika kapeat huulet ja iän myöstä ylähuuli on pienentynyt entise...