keskiviikko 2. lokakuuta 2019

Metsäretki ja arvonnan voittaja


Viikonloppuna pyörähdettiin koirien ja muovisankon kanssa metsäretkellä.
Sieniä oli noussut aikalailla, mutta suppilovahveroita, joita toivoin löytäväni, 
oli aika vähän ja suurinosa niistäkin tosi pieniä.

Pitää mennä loppuviikosta uudestaan, sillä näillä vesisateilla niitä 
luulisi nousevan ja pientenkin kasvavan nopeasti.

Liikkuminen metsässä tekee kyllä kropalle hyvää, 
vaihteleva maasto on lihaksille hyväksi ja 
koiratkin nauttivat metsän tuoksuista. 
Dana toi reissusta tassussaan kotiin asti pihkaa, 
jouduin leikkaamaan ison tupon karvaa ressukalta.

Sienisaalis nyt ei hääppöinen ollut, hyvä kun sangon pohja peittyi 
mutta sentään sienipiirakan noista saa jos hyvin käy.








Sitten arvontaan.

Kiitos kaikille, jotka osallistuitte syysarvontaan, teitä oli mukava määrä.
Sain muutamia kivoja postausideoita ja toiveita siitä, 
että jatkossakin testaillaan kosmetiikkaa!

Arvonnan suoritin arvontakoneen avulla ja voittajaksi valikoitui Teija 💜
Paljon onnea voittajalle, olen laittanut sinulle sähköpostia.

Loppuviikosta Instagramiin tulossa mahtava kosmetiikka-arvonta, kantsii pysyä kuulolla.
Ootteko käyneet sienimetsällä tai meinaatko mennä?

Mukavaa lokakuun alkua,

Maikku

7 kommenttia:

  1. Olen ostanut kanttarellit torilta.
    Tykkään ulkoilla metsässä mutta sieniä en sieltä osaa kerätä. Mustikat ja puolukat kyllä onnistuu.😀

    Onnittelut arvonnan voittajalle ja hyvää keskiviikkoa sinulle!💕💕

    VastaaPoista
  2. En ole käynyt sienimetsällä. Kuulemma nämä meidän lähimetsät on aikalailla koluttu tyhjiksi. Pitää varmaan odottaa hetki niin kasvaa lisää sieniä. Onnea arvonnan voittajalle ja ihanaa keskiviikkoa sinulle Maikku <3

    VastaaPoista
  3. Täällä rampataan lenkit nykyään aina metsässä, oikein sosiaalinen ihminen jo? :D Vaan juuri se rauha, tuoksut, lalan lihasten käyttö ja uusien löytäminen... mieli rauhoittuu...sieniä tunnen kärpässienen, alku sekin? ;) Vaan nautin muuten fiiliksestä siellä... ihanaa päivää ihanuus- pakkaus ja onnea voittajalle tietty!

    VastaaPoista
  4. Onnistuinkohan taas hukkaamman kommentin?

    Sienestäminen olisi minusta ihanaa, mutta olen tosi huono löytämään sieniä ja hyvä eksymään ;) ;) Toivottavasti saan kaverin sieniretkiseuraksi.

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥