sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Kosmetiikka joulukalenterit, hittejä vai huteja?


Kuten joku ehkä muistaa, on täälläkin jo parina vuonna joulukuussa availtu kosmetiikkakalenterin luukkuja. Toissa vuonna mulla oli Dermosilin joulukalenteri ja se olikin ihan kiva.
Sieltä avautui pääasiassa kynsilakkoja, tuotteita matkakoossa ja erilaisia tarvikkeita.
Tämän vuoden Dermosilin joulukalenteri lanseerataan vasta 24.10, joka on aika myöhään.

Viime vuonna toivoin synttärilahjaksi LookFantasticin joulukalenterin, joka olikin aivan huikea.
Jokainen luukku kätki sisälleen ihanan yllätyksen laatukosmetiikkaa, meikkejä ja tuotteet ovat pääsääntöisesti olleetkin pitkin vuotta käytössä.

Toisena mulla oli  viime vuonna Essencen kalenteri, jota metsästin ihan hulluna joka paikasta ja lopulta sellaisen onnistuin saamaan. Essencen luukut avasin instagramissa, koska ajattelin että yksi kalenteri riittää tänne blogiini.
Tykkäsin siitä kovasti, sillä kalenterissa oli monipuolisesti kaikkea. Kynsikoristeista lakkoihin ja meikkipussista huulikiiltoihin, nämä nyt ainakin on jääneet mieleen.



Tänä vuonna oli itsestäänselvää, että vähintään yhden kalenterin tilaan ja olin jo vienon synttärilahjatoiveen esittänytkin miehelleni. Kuitenkin päädyin tilaamaan itse jo hyvissä ajoin,
jotta sain sen varmasti..
Kyseessähän on siis tänäkin vuonna LookFantasticin kalenteri.
Vaikka sisältöä ei etukäteen paljasteta, voin viime vuoden ja kauneusboxien perusteella luottaa siihen että tämä on kaikkea sitä mitä voi kosmetiikkakalenterilta toivoa ja paljon enemmänkin!

Miksi kaikista kosmetiikkakalentereista juuri tämä?

♥ Hinta-laatusuhde on erinomainen (arvo 455€ ja hinta 89€)
♥ Hinta on myös edullinen moneen muuhun laatukalenteriin verrattuna
♥ Monipuolinen sisältö
♥ Käyttötuotteita lähes kaikki
♥ Kestävyys, kalenterin voi säästää ja käyttää uudelleen (lastenlasta ajattelen ♥)

Olisin voinut haluta myös The Body Shop:n kalleimman kalenterin 149€, mutta se on minusta aivan sikakallis.
Toisaalta taas edullisemmissa on mm kylpyporeita joista mulle kylpyammeettomalle ei olisi mitään iloa.


Mietin myös Glossybox:n joulukalenteria mutta koska en löytänyt sisällöstä kuvia ja hinta on kuitenkin 139€, en halunnut ottaa sitä riskiä että sisältö ei vastaisi tarpeitani.
Toisaalta arvoituksellisuus kiehtookin, mutta tämäkin oli vähän liian kallis riski.



KICKS:n sivuilla on laaja valikoima kosmetiikkakalenteita, sieltä voit kätevästi käydä vertailemassa.
Tykkään myös NYX:stä, Ritualsista ja Lumenesta, niitäkin mietin.



Kuitenkin kosmetiikkaa kertyy vuoden mittaan enkä halua purkkeja vain nurkkiin pyörimään,
siksipä ajattelin että jos hankin vielä toisen kalenterin, se olisi meikkikalenteri.
Nyt vielä punnitsen eri vaihtoehtojen välillä, onko se edullinen Catrice tai Revolution vaiko
KICKS tai NYX.

Mitä mieltä te olette, mikä noista meikkipainotteisista kalentereista kiinnostaisi,
minkä kalenterin haluaisitte nähdä täällä?
Entä mitä mieltä olette joulukalenteri-luukkujen avaus tahdista, 2, 4 vai 6 päivän välein?

Ootko hankkimassa (tai jo hankkinut) kosmetiikkakalenteria ja jos niin minkä?

Maikku






12 kommenttia:

  1. Mullakin on LF joulukalenteri. Se oli melko edullinen muihin verrattuna ja sisältö on takuuvarmasti laadukas! En hanki toista kun ei niin mieluista ole tullut vastaan. TBS kallein on hyvä sisällöltään mutta mulla on viimevuotisia tuotteita käyttämättä niin ei nyt kannata ostaa lisää purkkeja kaappiin seisomaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, hinta-laatusuhde on kohdallaan! TBS:t on ihania, se olis ollut myös vaihtoehto.

      Poista
  2. Mulla on se Skincity ja se saa riittää. :) LF on tosi kiva, mut jos boxi on tullut pidempään niin samat tuotteet alkaa toistaan itseään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä odotan jo mitä kaikkea ihanaa sieltä Skincitystä paljastuu! Sitäkin hetken mietin, mutta tosiaan LF nyt lopulta veti pisimmän korren. Niin mä olenkin ymmärtänyt että sattaa sisältää samoja tuotteita joita boxeista tullut, mutta se ei oikeastaan haittaa koska mä oon tykännyt aikalailla kaikista ja ne on käytössä.

      Mutta toki se yllätysmomentti kärsii jos tulee liikaa tuttuja tuotteita, siksi tuota meikkikalenteria vielä mietin.

      Poista
  3. Mä jätin kalenterit tältä vuodelta hankkimatta :) LF on aina varma valinta, se on ollut ihan mahtava nyt useana vuonna! TBS:n kalleimamn olisin ostanut, jos jonkun olisin hankkinut. Onhan se todella hintava, mutta brändin tuotteet on mulle niin mieluisia, että varmasti 90% olisi tullut omaan käyttöön ja rahoille olisin kyllä saanut siis vastinetta.

    Mielenkiinnolla odotan mihin meikkikalenteriin päädyt! NYX on kiinnostanut mua itseäni menneinä vuosina todella paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on kyllä, toivottavasti tää vuosi ei tee poikkeusta!
      TBS on tosiaan ihana ja jos tuotteet tulee käytettyä, niin silloin se on hyvä valinta. Mulle osa niistä tuoksuvista jäis käyttämättä ja siksi se ei ehkä mulle olis ollut paras valinta.

      NYX on houkutteleva, täytyy käydä vielä katsomassa valikoimaa ennen lopullista päätöstä.

      Poista
  4. Minulle on ihan sama, että mitä kalenteria esittelet, kiva vaan nähdä, mitä niihin laitetaan! Itse en tilaa kalenteria tänäkään vuonna, mutta jos tilaisin/ostaisin, se olisi Essence tai Body Shop.
    Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle Maikku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, mustakin on kiva lukea muiden blogeista kalenteriyllätyksistä.


      Ihanaa viikon alkua Outi ♥

      Poista
  5. Minulla oli viime vuonna FeelUniquen kalenteri, ja sen sisällöstä loppujen lopuksi miellytti vain Sigman sivellin. Kalentereiden sisällössä on liikaa hajusteita, iänikuinen joulunpunainen huulipuna ja brändejä, joiden "laadukkuus" perustuu mielikuvamarkkinointiin. Tänä vuonna en halunnut mitään. Suurin osa sisällöstä on kuitenkin minulle hyödytöntä, koska arvostan kosmetiikassa eri asioita kuin mitä yleisesti arvostetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan hyvä että on tiedostava kuluttaja eikä osta mitään nurkkiin vain pyörimään!
      Tuoksuvat jutut on myös riski, ainakin jos yhtään kärsii tuoksuherkkyydestä ja toisaalta taas kaikki tuoksut eivät miellytä kaikkia.

      Poista
  6. Mä mietin vielä joulukalenterin hankkimista. Mulla oli myös viime vuonna tuo Look Fantasticin joulis, mutta ehkä vain puolet tuotteista tuli käyttöön. Siksi mietin josko jättäisin tänä vuonna kalenterin väliin.

    Mielelläni seurailen sun joulukalenteritouhuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että seurailet :) Se on tylsää, jos tuotteet joutuu kierrättämään. Toki mullakin joitain yksittäisiä on vielä käyttämättä, mutta valtaosan olen käyttänyt.

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥