perjantai 25. lokakuuta 2019

Asioita, joista pidän


Mä tykkään haasteista ja otin ilolla vastaan Kaunismaessa-blogin "Asioita, joista pidän" haasteen.
Tälläisiä hyvän tuulen tuovia asioita on ihan hyvä miettiäkin arjessa, ne helposti unohtuu arjen tuohuissa vaikka loppujen lopuksi juuri näillä pienillä asioilla on merkitystä.
Asiat eivät ole missään tärkeys järjestyksessä.


1/10 Rauhalliset aamut
Kiireetön aamu luo hyvät valmiudet kohtaamaan uuden päivän ja mikään ei ole parempaa kuin juoda kuppi kahvia , että tarvii tuli hännän alla juosta jo johonkin. Niin ja aamukahvihan maistuu parhaimmalle muumimukista ;)


2/10 Koirat
Ne vaan on niin rakkaita ja tärkeitä. Etenkin pahimpien kipujaksojen aikana ne saivat mut joka aamu nousemaan sängystä ja lähtemään ulos. Nyt iloitsen siitä, että lenkit on jo pidentyneeet ja voidaan ulkoilla ihan  vain fiiliksen, ei voinnin mukaan.





3/10 Luonto ♥
Kaikkine vuodenaikoineen luonto ja siellä liikkuminen on vain niin terapeuttista ja vapauttavaa.
Mieli tyhjenee ulkoilun aikana ja terveysvaikutuksetkin on niin moninaisia että jo ihan siitäkin syystä
luontoon kannattaa mennä aina kun mahdollista.

4/10 Valokuvaus ♥
Kuvaamisesta on tullut blogin myötä lähes jokapäiväinen osa elämääni. Kuvaan paljon tuotteita blogiin, mutta myös arkisia asioita ja kaikkea kaunista mikä minua ympäröi.
Koitan silti muistaa rajat tässäkin, jotten kuvaamisesta tule eri tilanteissa itseisarvo - jotku tilanteet on vain talletettava sydämeen tai poltettava verkkokalvoille, kaikkea en sentään tallenna.

5/10 Kukat ♥
Mä en ole todellakaan mikään viherpeukalo, mutta koitan hoitaa kukkasia ja viherkasveja parhaani mukaan. Leikkokukkarakkaus on kyllä sitä luokkaa, että meillä on lähes aina tuoreita kukkia keittiössä. Välillä hankin kestävempiä ruukkukukkia, mutta palaan aina kimppuihin.
Kukat ovat vain niin kauniita ja tuovat kivasti kodikkuutta ja väriä kotiin.



6/10 Kosmetiikka ♥
Tämä ei tainnut tulla kenellekään yllätyksenä, mutta toden totta olen pitänyt kosmetiikasta aina.
Lasten ollessa pieniä, kosmetiikka-ostokset olivat lähinnä Lumenea ja Yves Rocheria,
mutta kun aikaa alkoi vapautumaan, kiinnostus kosmetiikkaan vain kasvoi.
Voisi sano että bloggaaminen räjäytti sen.

Kosmetiikan suhteen olen kaikkiruokainen, mutta koen luonnollisuuden todella tärkeäksi ja kokoajan kiinnitän tuotesisältöön enemmän ja enemmän huomioita ja valitsen synteettisen kosmetiikan tilalle luonnonkosmetiikan hyvin usein. Etenkin kun teen hankintoja itse.

Koitan myös käyttää loppuun kaikki tuotteet taikka kierrätän lähipiirissä eteenpäin, tuotteiden ei ole tarkoitus jäädä kaappeihin pölyttymään.



7/10 Matkustelu ♥
Näin syksyllä olisi ihana piipahtaa jossakin lämpimässä ja saada täydennettyä d-vitamiinivarastoja, mutta tänä vuonna jää reissut väliin. Minilomia sentään tulee pidettyä, sekä kotimaassa että naapurimaissa. Onneksi on paljon kivoja lomamuistoja tallessa ja aina voi suunnitella uusia, haaveilu ei maksa mitään.

8/10 Mökkeily ♥
Ihan parasta, etenkin nyt kun voi mennä ja tulla huolettomasti läpi vuoden.
Olisi toki voinut mökkeillä läheisten luona, mutta kaikki tietävät tämän pienen suuren eron.
Tässä iässä kaipasi jo ihan ikiomaa, jota saa laittaa mielensä mukaiseksi ja koska meidän perhekin on lisääntynyt,  on kiva että on oma mummola/pappala jonne lapset ja lapsenlapset voivat tulla lomailemaan.

9/10 Sisustaminen ♥
Olen ollut ahkera sisustamaan vuodenaikojen vaihtuessa ja oikeastaan vasta tämä syksy on ensimmäinen pitkään aikaan, kun olen ollut nykyiseen sisustustukseemme tyytyväinen.
Hieman lisäsin vihreää väriä olohuoneeseen, mutta nekin pienillä muutoksilla,
kuten tyynynpäällinen ja kynttilät.
Sisustaminen on kyllä sellaista, ettei koskaan tule valmista kun aina tulee jotakin uutta ja ihanaa houkutusta. Seuraava projekti meillä taitaa olla makuuhuoneen päivitys, mutta se saa odottaa vielä.



10/10 Leipominen ♥
Taikinaterapia on ehkä yksi parhaista asioista joita tiedän. Leipominen vie täysin mennessään,
mikä onkin parasta akkujen latausta. Lisäksi lopputulos on useimmiten herkullinen ja leivonnaisilla voin ilahduttaa sekä perheenjäseniä että ystäviä. Musta on ihana vielä itsetehtyjä herkkuja ystäville tai töihin, ilahduttaa teinejä ja miestä pullantuoksuisella kodilla.



Olipas kiva pohtia iloa tuottavia asioita ja listahan olis jatkunut vaikka kuinka;)
En tarkoituksella valinnut tähän elämäni tärkeimpiä asioita kuten perhe, ystävät vaan
tosiaan vain asioita joista pidän.

Haastampa mukaan tähän Outi`s Life-Outin ja Sarin kotona-Sarin 💛
Ja toki tämän voi halutessaan tehdä kuka tahansa.

Iloa viikonloppuun,

Maikku




20 kommenttia:

  1. Tää olisi voinut olla mun kirjoittama: mökkeily, koirat, kosmetiikka, matkustelu, kukat - ainoastaan sisustaminen ei ole mun juttu. siinä oon super lasika niin kuin siivoamisessakin....
    Niin ja ruokaaa tykkään tehdä, mutta en ole hyvä leipomaan...

    Iloa viikkikseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :)
      Sisustaminen on kyllä mulla sellaista josta en saa koskaan tarpeeksi, vain tila rajoittaa ;) Siivous taas, plaah...kausiluontoista.

      Mukavaa iltaa!

      Poista
  2. Olipas mukava postaus kaikkinee, aina sitä oppii jotain uutta kun näitä lukee :)
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, mäkin tykkään lukea tälläisiä juuri siksi:)
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  3. Oi miten ihana hyvänmielenpostaus! ♥ Tässä oli paljon sellaisia asioita, jotka on mullekin tärkeitä ja joista pidän :)

    VastaaPoista
  4. Ihana postaus ja paljon myös juttuja, joihin voin yhtyä.
    Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, varmaankin aika perusjuttuja meille kaikille :)
      Mukavaa viikonloppua Sari ♥

      Poista
  5. Kiitos haasteesta, otan sen oikein mielelläni vastaan! Ihana tykkäyksiä sinulla, katsotaan mitä itse saan aikaiseksi :)
    Ihanaa viikonloppua sinulle Maikku <3

    VastaaPoista
  6. Olipa kiva haaste mukavine juttuineen.
    Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Kiva kun tartuit haasteeseen, olipa hauska lukea näitä. Paljon löytyi yhteisiä asioita! Mukavaa viikonloppua ❤

    VastaaPoista
  8. Mukava postaus :)
    Minullakin on listalle noussut viime vuosina mökkeily. En ole pitänyt itseäni lainkaan mökki-ihmisenä, mutta niin vaan minustakin on vuosien varrella kuoriutunut mökki-ihminen. Kyllä minulle mökkeily hyvässä kesäsäässä on maistunut aina, mutta nykyisin tykkään mökkeillä melkein läpi vuoden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäsit!
      Siinä oma oma tunnelmansa kun mökkeilee vaikkapa syksyllä. Me laitettiin jo omamme talviteloille ja tuskin enää mökkeillään ennen kevättä.

      Poista
  9. Kiva oli lukea sinun tykkäyksiäsi. Tämä oli melkeinpä kuin omani, jos olisin kirjoittanut. Mielenkiintoista! <3

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥