keskiviikko 9. lokakuuta 2019

Hellimmin - sydämellisesti tuoksuherkille

*tuotteet saatu

Vaikka rakastan ylikaiken tuoksuja, tuoksuherkkyys rajoittaa ajottain niiden käyttöä.

Oli ihastuttavaa löytää Veeran v 2016 perustama tuoksuttomuustakuulla perustettu
Hellimmin-verkkokauppa. joka on tämän yrittäjän ja puuhanaisen  unelmien
täyttymys ja sydämen asia.

Hellimmin myy tuoksutonta ja herkän ihon käyttökosmetiikkaa ensisijaisesti hajuste-ja kemikaaliyliherkille sekä sisäilmasta sairastuneille, joille miedosti hajustettu tai täysin tuoksuton kosmetiikka, on ainoa vaihtoehto.

Veera haluaa myös kuluttajien pysähtyvän pohtimaan käyttämänsä kosmetiikan sisältöä, sillä kemikaalit ovat päivittäisessä käytössä vielä uusi asia.

Olen Veeran kanssa täysin samaa mieltä siitä, että me altistutaan elinaikanamme valtavaan
kemikaali-ja hajustekuormitukseen, josta osa kertyy kehoomme ja aiheuttaa herkistymistä tuoksuille ja kemikaaleille.

Itsekin olen saanut ensimmäiset tuoksuherkkyysoireet vasta aikuisena.
Kemikaali-ja hajusteyliherkkyys on uusi sairaus, joka saanut tautiluokituksenkin vasta pari vuotta sitten.

Veera haluaa auttaa juuri näitä ihmisiä, joilla on nyt mahdollisuus tilata kaikki käyttökosmetiikka turvallisesti Hellimmin-verkkokaupasta. Siitä yrittäjä on myös niittänyt kiitosta.

Tuoksuttomuustakuu on paljon luvattu ja helpottaa huomattavasti kosmetiikan hankintaa.
Pelkästään tuotteiden ostaminen on em. oireista kärsivälle hankalaa, koska niiden haistelu ostohetkellä saattaa jo laukaista oireet ja jos ostaa haistamatta, voi valita vahingossa itselle sopimattoman tuotteen.

Sain Veeralta testiin muutamia tuotemerkkejä, joista Simple:stä kerroin jo täällä.
Nyt vuorossa Neutrogena, joka onkin ennestään tuttu.
Sarjan kasvopuhdistustuotteita olen käyttänyt jo vuosia.

Nyt tutustuin vuorostaan jalka-ja vartalovoiteeseen.




Neutrogena nourishing body lotion


Tämän herkälle iholle suunnatun, lakkaa sisältävän vartalovoiteen on kliinisesti todistettu yhteisvaikuttavan ihon luonnollisten prosessien kanssa, samalla parantaen ihon kosteutusta 
jopa puolella. 
Ihon luvataan myös pehmenevän ja siliävän.

Voiteen koostumus on kermainen ja se on aika juoksevaa, imeytyen hyvin. 
Tuoksu on miellyttävä, hyvin hentoinen eikä voide myöskään tahraa mistä plussaa.

Iso pumppupullo on riittoisa ja sitä voi käyttää vaikka koko perhe.
Pumppumekanismi on tosi kätevä, voidetta on sillä helppo annostella.



Neutrogena nourishing foot cream


Jalkavoide on tarkoitettu  kuiville jaloille ja se kosteuttaa voimakkaasti.
Voide sisältää runsaasti glyseriinia, joka on kuivaihoisen pelastus.
Hellimmin-blogissa on glyseriinista oma artikkelinsa, kuivaihoisten kannattaa ehdottomasti
lukea se täältä.

Voide on paksua, kuten jalkavoiteen kuuluukin ja tuoksuton.
Tosin jalkavoiteena olen usein käyttänyt sellaisia voiteita joita en kestä lähellä nenää.
Jaloissa tuoksuvampikaan voide ei niin herkistä.
Mutta toki on niitäkin, joille kaikki tuoksut ovat liikaa.

Olen moneen kertaan maininnut blogissa, että olen vasta viime vuosina opetellut rasvaamaan jalkojani. Olen aina rapsannut ja ihmetellyt kun ovat aina vaan yhtä kuivat.
No selvähän se on, että jos ei niiden ihoa kosteuta, ei pelkkä raspaaminen auta.

Nykyään raspaan vain kovettumat ja rasvaan jalkapohjat iltaisin suihkun jälkeen.
Kummasti ovat alkaneet pehmentymään. Tämä voide on glyseriinin vuoksi todella rasvainen ja jalkapohjat tuntuvan pehmeiltä vielä päivälläkin.



Hellimmin verkkokauppa myy tuotteita, joissa ei ole ainuttakaan 26:sta yleisimmin
kosketusallergiaa aiheuttavasta kemikaalista, mutta myös tuotteita joissa ks ainesosia on.
Tämä sen takia, että kuka vain voi olla allerginen mille tahansa kosmetiikan ainesosalle.

Veeran mukaan tuotteessa voi olla enintään 3-4  yleisimmin allergisoivaa ainesosaa,
sillä mikäli tuotteesta saa allergisen rektion, aiheuttavaa ainesosaa on helpompi alkaa selvittämään.
Tiesitkö muuten, että markettikosmetiikassa on tusinan verran allergisoivia ainesosia, jolloin on mahdoton tietää mikä aihesosa reaktion aiheuttaa?
Hellimmin verkkokaupan tuotteissa inci-listat on suomennettu ja kuluttajan on helppo lukea ainesosaluetteloa.

Vaikka moni haluaisi olla tiedostava ja vähentää omaa kemikaalikuormaa, joutuisi tarkasti opiskelemaan kosmetiikan kemikaaleja - Veera on siis tehnyt tämän asiakkaiden puolesta ja saanut siitä paljon kiitosta.

Kannattaa tutustua Hellimmin-verkkokaupan tuotevalikoimaan, kauppaan pääset tästä.


Maikku



2 kommenttia:

  1. Olen näitä testaillut ja ovat todella hyviä. Onneksi tuoksuherkillekin löytyy paljon laadukkaita tuotteita.

    Ihanaa päivää Maikku. <3

    VastaaPoista
  2. Hyvän kuuloisia tuotteita. Minun pitääkin vinkata tästä verkkokaupasta työkaverilleni, joka on myös tuoksuyliherkkä.
    Ihanaa iltaa sinulle Maikku <3

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥