lauantai 3. elokuuta 2019

Voimanlähteeni

Sain Hymyillään-blogin ihanalta Helenalta haasteen, joka otin täydellä sydämellä vastaan.
Aihe oli meinaan aika osuva, sellainen jota olen paljon pohtinut ja koen, että on
hyvin tervettä mennä syvälle sisimpäänsä ja kysyä itseltäni nämä kaksi tärkeää kysymystä:

Missä paikassa minun on hyvä olla? Millaiset asiat lisäävät hyvää oloa pitkäksi aikaa?
Näitä pohdin tänään.


Perhe

Meidän perhe on jonkin verran hajaantunut lapsien aikuistuttua mutta kyllä tärkeintä maailmassa on oma perhe ympärillä. Koirat mukaanlukien. Silloin on kaikki hyvin ♥



Koti

Koti on turvasatama, sellainen paikka jossa tulee voida hyvin, tuntea olonsa turvalliseksi ja viihtyä.
Me ollaan laitettu omaa kotia rakkaudella meidän näköiseksi ja viihdytään hyvin myös kotona.



Oma aika

Olen vasta viime vuosina oppinut nauttimaan yksinolosta ja huomannut kuinka tarvitsenkaan sitä.
Otan omaa aikaani juuri sen verran kuin hyvältä tuntuu, se voi olla lenkki koirien kanssa, kahvitteluhetki ystävän kanssa tai hemmotteluhetki kylppärissä kasvohoidon parissa.
Joskus nukun päikkärit tai valvon myöhempään kuin muu perhe, toisinaan rauhoitun meditoimaan.


Luonto

Jos mikä tahansa asia ahdistaa, luonnossa liikkuminen on täydellistä terapiaa. Liikunta ylipäätään lisää hyvinvointia ja hyvää oloa mutta luonnossa liikkuminen on ihan parhautta.
Metsä on se parhain voimaannuttava paikka mutta luonto itsessään, vaikka vain puistomaisemissa riittää rauhoittamaan mielen.



Mökki

Olen lapsuuteni kaíkki kesät viettänyt mökillä, aikuisiällä vuokrattiin monena kesänä mökki ja muutaman kesän vietin perheeni kanssa Kuopiossa isäni luona, jossa meillä oli rantamökki käytössä.
Mökki on edustanut mulle aina lomaa, perhettä, omaa aikaa, yhdessäoloa, kiireettömyyttä ja siksi se
on ollut tärkeä elementti aina vaikkei oma ole ollutkaan.

Omasta mökistä olen haaveillut niin kauan kuin muistan, samoin mieheni ja olimme onnekkaita
sillä tänä kesänä tuo haave vihdoin toteutui ja nyt meillä on oma mökki isolla pihalla jossa
saadaan lomailla vaikka joka viikonloppu, ihan parasta.


Mitkä ovat sinun voimanlähteesi?

Maikku






16 kommenttia:

  1. Ihana kun sinäkin olet mökkihöperö❤Kivaa viikonloppua☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä, oon ihaillen sun mökkikuvia katsellutkin ja meillä kyllä aika samanlainen maku ♥
      Mukavaa elokuun alkua ja työhönpaluuta :)

      Poista
  2. Allekirjoitan samoja asioita kuin sinäkin, paitsi kesämökkiä meillä ei ole vielä.Mutta omaa aikaa tarvitsee ja harjoittelen hölläämään vauhtia sekä suorittamista.

    VastaaPoista
  3. Mulla on kaikki samat paitsi mökki, koska ei ole mökkiä, enkä ole mökki-ihminen, vaikka ymmärrän hyvin, että se on monille erittäin tärkeä voimanlähde.
    Itselleni tärkeä voimanlähde nykyään on myös liikunta <3

    Mukavaa viikonloppua Maikku<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kaikkien tarvii ollakaan, ymmärrän sen täysin :)
      Liikunta on kyllä sellainen josta saa paljon hyvää, sekä fyysisesti että henkisesti.

      Kivaa iltaa Sari ♥

      Poista
  4. Minun voimanlähteitäni ovat koti, perhe, kahvi, pyöräily, metsäkävely, rannoilla istuminen, matkat lähelle ja vähän kauemmaksi, taide eri muodoissa, kukat, neljä erilaista vuodenaikaa, kynttilänvalo... Muutamia mainitakseni ;)

    Ihanaa elokuuta sinulle ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin voisin lisätä lähes nuo kaikki vielä omiini ;)

      Samoin Rita, ihanaa elokuuta ♥

      Poista
  5. Samoilla linjoilla hyvin pitkälti olen itsekin.
    Ihanaa elokuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika perintäisiä nämä minun valintani olivatkin :) Arkisia asioita, mutta niin tärkeitä.

      Ihanaa elokuun alkua myös sinulle ♥

      Poista
  6. Samoja juttuja kuule olisi minullakin. Mökkeilyä harrastin nuorempana, mutta meidän mökki on niin kaukana, että se jotenkin vei sitä fiilistä. Lopetinkin mökillä käymisen jo 15 vuotta sitten. Perhe on se minun ykkönen aina ja ikuisesti <3
    Ihanaa viikonloppua sinulle Maikku ja ihanaa, kun teidän mökkihaave toteutui!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pitkät matkat ei oo munkaan juttu etenkin jos haluaisi usein käydä.
      Oon kyllä niin häpi tästä :)

      Iloa viikon alkuun Outi ♥

      Poista
  7. Koti, perhe ja ystävät ehdottomasti ja blogikin osittain. <3 Moni asia. Ihanaa, että teidän pitkäaikainen haave toteutui ja saitte oman kesäpaikan. <3

    Kivaa viikonloppua. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, hyvää on kannattanut odottaa :)
      Blogi on myös yksi mullekin, siitähän oikeastaan kaikki aikoinaan alkoi.

      Mukavaa viikon alkua ♥

      Poista
  8. Ihania juttuja voimanlähteenä ja samoja täälläkin. Perhe, meri ja blogi, liikunta ja ystävät.

    Ihanaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  9. Nuo on niitä ihan parhaita voimalähteitä❤️ Itselle perhe on se tärkein voimanlähde ja ne yhdessä vietetyt hetket,sitten toki koti, sukulaiset/ystävät, harrastukset ja työ. Luonto on myös yksi isoista voimanlähteistä, mukavan virkistäviä on metsäretket! Voimaannuttavia hetkiä sinne❤️

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥