sunnuntai 11. elokuuta 2019

Nurmen luonnolliset palashampoot

*Tuotteet saatu

Tutustuin palashampoisiin oikeastaan vasta tänä kesänä kunnolla, kun sain maahantuojalta
näitä Nurmen luonnollisia palashampoita testiin.

Jotenkin olen ajatellut, että on niin helppoa käyttää nestemäisiä tuotteita, mutta
kuinka väärässä olinkaan. Ei nämä ole sen hankalampia ja lisäksi nämä ovat todella
ekologisia. Kun tuote on loppu, se on loppu eikä jätä jälkeensä jätettä.
Pahviaskin voi laittaa vaikka takkaan tai pahvinkeräykseen.

Palashampoot ovat

♥Hellävaraisia
♥Luonnollisia
♥Taloudellisia
♥Ekologisia
♥Hiuspohjaa hoitavia

Näitä Nurmen palashampoita voi käyttää hiustenpesun lisäksi koko vartalolla, kuinka kätevää.
Etenkin mökille oli helppo pakata palashampoo mukaan, ilman pelkoa että se valuu tai sotkee.
Palashampoon pystyi myös huoletta jättämään saunan koriin, se ei kuumentunut vaikka sauna lämpesi, toisin kuin nestemäiset pesuaineet.

Koska läträän aina hoitoaineella ja lisäksi suihkutettavalla hoitoaineella shampoon lisäksi,
en osaa sanoa mitä mun hiukset tästä tykkäsi, mutta mä luulen että tykkäsi:)

Tuoksumaailma on aivan ihanan raikas ja luonnollinen, jopa mies ihan erikseen mainitsi,
kuinka hyvä tuoksu näissä onkaan. Meillä on käytössä ollut sitruunaruoho ja teepuuöljy.

Shampoopaloissa on mm sheavoita joka hoitaa ja pehmentää hiuksia.
  







Koska luonto ja pienet ympäristöteot ovat tärkeitä, päätin että jatkossa käytän palashampoita nestemäisten rinnalla. Parasta aikaa käytän myös palasaippuaa, johon olen täysin ihastunut.

Näitä tuotteita löytyy ainakin Kampin Ruohonjuuresta ja Kannelmäen Prismasta.

Ootko kokeillut shampoopaloja? Jos, mitä tykkäsit?

Maikku


15 kommenttia:

  1. Uusia tuulia minulle shampoopalat!
    Tuo ekoloogisuus on kyllä hyvä pointti ja pisti miettimään, kun niitä pulloja pyörii aina tuolla kylppärissä ja matkoilla tosiaankin varjeltava aina, etteivät kaadu matkatavaroihin.
    Jään katselemaan josko löytyy läheltäni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä se! Meillä sama ja kun kuukausttaista kosmetiikkaroskis postausta teen, niin aina poden huonoa omaatuntoa muovin määrästä.
      Näitä saattaa saada Citymarketeista.

      Poista
  2. Kovasti olen kuullut näistä palashampoista, mutta itse en ole vielä testannut. Minulla on vähän haastavat hiukset, joten aina ei kaikki tuotteet sovi. Nämä on tosiaan hyvät, jos lähtee matkalle. Nyt kun on vielä ne rajoituksetkin, että miten paljon saa mitäkin nesteitä olla mukana.
    Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle Maikku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, matkustaville näppärät tuotteet:) Onneksi on kaikille kaikkea, niin jokainen löytää ne omat suosikit. Mulla on aina helpot hiukset, riittävää kosteutusta vaan niin ovat tyytyväiset!

      Mukavaa päivää Outi ♥

      Poista
  3. Olen lukenut näistä tosi paljon mutta en ole vielä saanut koletua. OStan shamppoot ja hoitoneet siis toistaiseksi vielä muovipulloissa, mutta sentään käyn hakemassa sellaisia isoja kampaamopulloja niin tulee ostettua vähemmän muovia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja luonnonkosmetiikka on usein omalla hyllyllään joten jos tottuneesti menee vaikka cittarista ostamaan hiusttuotteita, nämä eivät ole sillä hyllyllä (jos nyt valikoimaan kuuluvatkaan). Tuo muovimäärä muakin ärsyttää, mutta toisaalta pyrin pieniin ekotekoihin kuten kierrättämään mahdollisimman paljon ja lajittelen roskat.

      Poista
  4. Lushin palashampoot on ainoat joita olen kokeillut ja tykkään niistä tosi paljon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No itseasiassa olenhan mä niitä kokeillutkin, mutta en tätä kirjoittaessa muistanut :) Tykkäsin, ne on niin herkullisia ♥

      Poista
  5. Palashampoita en ole kokeillut. Mielenkiinnosta, tekisi kyllä mieli kokeilla. Palasaippuaakaan en ole käyttänyt aikoihin. Jotenkin vaan mielikuva jäänyt niistä, että iho oli tosi kiristävän tuntuinen suihkun jälkeen. No, ovat varmaan paljon muuttuneet niistä ajoista. Olisihan ne hyvät vaihtoehdot näille muovipulloille. Kivaa viikkoa Maikku! 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä on nyt alkanut löytymään useiltakin valmistajilta. Mä olen käyttänyt nyt vain Premiumsaippuoiden palasaippuaa ja se on ollut kyllä iholle kiva.
      Vaihtoehtoja on ja jokaiselle löytyy varmaan mieluisia muovilla tai ilman :)

      Iloa viikkoon Sari ♥

      Poista
  6. Palasaippuat ei ole mun juttu, mutta Nurme merkkinä on aivan ihana ja Nurmen soijavahakynttilät parasta mitä tiedän. <3 Sopivat allergikoillekin. <3

    Ihanaa uutta viikkoa Maikku. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on, mulla merkin kasvovesi nyt käytössä ja se on superihana ♥ Soijavahakynttilöihin en ole vielä tutustunutkaan, vaikka kynttilät on yks mun intohimo :)

      Ihanaa viikkoa myös Tiia ♥

      Poista
  7. Shampoopaloja en ole koskaan testannut, en tiedä osaisinko käyttää. Mutta muutoin Nurmen tuotteet on aivan ihania ja haluan tutustua sarjaan paremmin <3

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥