tiistai 20. elokuuta 2019

Elokuun kosmetiikkasuosikit


Olen pyrkinyt pitämään tässä postauksessa vain kolme suosikkia per kuukausi, mutta
minkä sille voi jos löytääkin neljä joista haluaa kertoa😀

*tuote saatu blogiin


SVR silmänympärysvoide on tarkoitettu erityisesti herkille, ärtyneille luomille.
Silmäni ovat aika herkät ja sy-iho kuivuu erityisesti talvisin mutta tämä on sopinut mulle loistavasti.
Tuote on sen verran ohut, että se on helppo levittää ja imeytyy nopeasti, 
kumpikin ominaisuus mulle tärkeitä.
Tuotteen sain kevään LF-kauneusboksista.


*NURME suihkutettava kamomillavesi kasvoille on oivallinen kosteuttaja ja raikastaja kesäpäivänä.
Tosin, käytän tätä jo aamulla iholla ennen voiteita ja päivän mittaan voi suihkaista
kasvoille lisää, jos siltä tuntuu. Toimii myös puhdistajana, meikkijäänteetkin saa tällä kätevästi pois.



ESSENCE väritön kulmakarvageeli on ollut Lumenen ruskean rinnalla mun suosikki jo pitkään. 
Tätä ostin nyt uuden edellisen loputtua, sillä 2,5€ maksava kulmakarvageeli on aivan loistava
pitämään itsepäiset kulmakarvani ojennuksessa. Mulla on meinaan ärsyttävän itsepäisen kulmat
Tähän voi luottaa ja kulmat pysyvät koko päivän tämän avulla siisteinä.



LOVE Beauty AND planet sarjan vartalogeeliä olen hehkuttanu ennenkin, mutta kun tämä
vaan on niin ihanaa ♥ Koostumus on mieletön, se imeytyy iholle samantien ja tuoksu on
taivaallinen. Tykkäisin kuitenkin että tätä voisi olla toisessakin tuoksussa, 
etenkin jos koostumuksen vuoksi käyttää tuotetta säännöllisesti.

Mutta jos tykkäät geelimäisistä vartalotuotteista, tätä kannattaa kokeilla.




Siinä ne sitten oli, elokuiset suosikit joiden käyttö jatkuu 
mutta tässä ensitunnelmia tuotteista.

Oliko tuttuja?
Käytätkö suihkutettavia kasvovesiä?


Maikku

18 kommenttia:

  1. Nurmen kamomillavesi ja essencen kulmageeli ovat vanhoja tuttuja. Tykkään etenkin tuosta kamomillavedestä, mutta en muista enää mitä tykkäsin kulmageelistä. Vaikuttaa kuitenkin hyvältä, pitää varmaan ottaa uusinta. Suihkutettavat kasvovedet on ihan parasta bestiä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvovedet on niin virkistäviä! Monesti miettinyt miten olenkaan selvinnyt vuodet ennen niitä ;)

      Poista
  2. Tuttuja on, en ole vielä tuota silmänympärysvoidetta avannut, kun vanhaa on sen verran vielä jäljellä. Mahtavaa kuulla, että on hyvä! Siellä siis odottelee taasen hyvä tuote käyttöä :) Mulla sellainen kulmakarvageeli/väri samassa, ja saan näin pysymään nuo karvat ojennuksessa. Suihkutettavaa en ole tänäkesänä käytellyt, taisin suihkia viime kesänä sen verran, että ei ollut tänäkesänä se juttu :D Ihanaa päivää ihanuus! <3
    Ps. jos kerkeät, niin hengailen tuolla nyt-->https://notadinos.blogspot.com/
    Paluu takaisin ja tuttuun... hoh mun kanssa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että tulit takas ♥
      Mulla oli vanha jo ollut niin kauan auki, et päätin dumpata sen ja otin tämän tilalle. Onneksi, mun sy-iho rakastaa tätä!

      Poista
  3. Kivoja tuotteita olet tähän koonnut. Käytän suihkutettavia kasvovesia Rimmeliltä ja Clarinsilta.
    Ihanaa tiistai-iltaa sinulle Maikku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, mä oon vasta pari vuotta tutustellut kasvovesiin ja kiva kuulla että niitä on muillakin merkeillä!

      Kivaa päivää Outi ♥

      Poista
  4. Nyt oli kaikki tuiki tuntemattomia, tai tunnen osan sarjoista, mutta en ole kokeillut näitä tuotteita. Mulla on usein matkoilla mukana suihkutettavia kasvovesiä, mutta kotona käytän mielelläni tavallisia tai geelimäisiä, joita taputtelen kasvoille.
    Kivaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailmassa on niin monta purkkia ja purnukkaa, ettei ihme :)
      Mä oon ihan ihastunut nimenomaan suihkutettaviin, geelimäisenä oon käyttänyt vain miselligeeliä.

      Mukavaa loppuviikkoa Maarit ♥

      Poista
  5. Nurmen mist on iiiihana ❤️

    Kivaa iltaa Maikku🤗

    VastaaPoista
  6. Essencen kulmageeli menee hankintaan :) kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  7. Essencellä on kyllä ihan hyviä juttuja. Kulmageeliä en ole käyttänyt. Tuota voisi kyllä testatakkin. Pitääpä taasen kurkkailla Essencen hyllyä, kun kaupoilla käyn.

    Mukavaa viikonjatkoa! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Essence on kyllä sellainen yllättäjä, milloin löytää mitäkin :)

      Muksaa viikkoa ♥

      Poista
  8. Toi LF:n Beauty Boxissa tullut sy-voide on tosi kiva, tykkään kans. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :)
      Parasta onkin kun boxin tuotteet sopii omalle iholle ja jäävät käyttöön!

      Mukavaa päivää Jonna ♥

      Poista
  9. Kivoja suosikkeja, tuo vartalogeeli näyttää jännältä!

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥