maanantai 4. maaliskuuta 2019

My Day 012


Laskiais sunnuntai-aamuna raikas tuorepuristettu appelsiinimehu herätti kivasti, 
tosin riskillä sillä tämäkin sitrus aiheuttaa silloin tällöin migreeniä. 
Harvoin juon mehua aamusta, mutta kylläpä se maistui hyvälle. 
Meidän K-kauppaan oli tälläinen vekotin tullut ja mies halusi sen toki heti testata.
Kiva idea!

Koirien kanssa lenkki jäi suht lyhyeksi sillä pakkasta oli 7 astetta ja ilman tossuja 
nämä neidit ei pitkälle pötki.

Aamupalan jälkeen aloin kukkahommiin, sillä eteisessä odotti pussillinen multaa ja juniorin huoneesta pelastamani palmu sai sittenkin jatkoaikaa. 
Päätin vaihtaa siihen mullat jotta pysyy tukevammin ohuen vartensa vuoksi ruukussa.

Muiden aamupuuhien jälkeen saatiinkin mummi miehensä kanssa kyläilemään ja 
pitihän sitä pala pullaakin mussuttaa jottei vain pääsisi laihtumaan ;)



 

Olen jo pidempään miettinyt uutta päiväpeittoa, sillä nykyinen kaksipuoleinen (musta-harmaa) 
on jo käytössä nuhraantunut ja olisi aika ostaa uusi.
Kaupoissa vain kaikki näkemäni ovat olleet todella ohkasia, väärää materiaalia tai väriä.

Ajateltiin kuitenkin käydä muutamasta paikasta katsomassa, mutta turhaan.
Kaikki muuta keväistä mukavaa löytyi paitsi päiväpeitto.





Sunnuntaisin tulee tehtyä usein sellaista safkaa, 
josta saa evästä alkuviikon ja spagettivuoka on yksi sellainen. 
Hyvää ja riittoisaa, salaattia kaveriksi ja se keventää muuten täyttävää pastaa kivasti.
Ohje löytyy täältä.



Ruoan jälkeen lähdinkin ihan laskiaisen kunniaksi pitkästä aikaa yksin lenkille.
Olin ajatellut etukäteen että käytäisiin jossain laskiaistapahtumassa, 
mutta kun teini eikä juniori olleet kotona, päätettiin olla menemättä.

Vain liukkaus hidasti mun matkantekoa, onneksi tiet jo osittain edes sulia.
Oman lenkkini jälkeen käytiin vielä tyttöjen kanssa kävelemässä.
Koiratkin ulkoilevat vielä talvipuvuissaan, tule jo kevät!

Kotona jatkoin päiväpeiton metsästystä ja löysinkin kivan, siinä samalla laitoin parit verhot tilaukseen ja saadaan kotiin kevätpäivitystä. 
On se vaan niin kätevää kun voi kotisohvalla naputella tilauksen menemään.

Ilta menikin sunnuntaiseen tapaan kauneudenhoidossa, koirien kynsienleikkuut ja kevyt trimmaus Danalle. Neiti on nyt niin pitkässä karvassa, että saa nähdä millä tuon turkin saa ajeltua.
Vielä en trimmaa ihan nakuksi, kun on niin kylmää. Saa pitää lämmikkeensä.




Olen keksinyt ihanan herkullisen iltapalan, purkki suklaaproteiinivanukasta ja kourallinen marjoja,
taittaa makeanhimon ja vatsa täyttyykin sopivasti.

Selviytyjät piti tietenkin katsoa, vähän harmitti se edellisjakson pudotus mutta hyvä että vaihteeksi putosi vastajoukkueesta. On se melkoista psykologista peliä, ei ihme jos jollakin ei pää sitä kestä.
Musta ei kyllä olisi tuollaiseen, oon ihan liian herkkä ja mukavuudenhaluinen.
Hattua nostan jokaiselle mukava olijalle.

Seurataanko siellä Selviytyjiä?
Onko jo alkava kevät aiheuttanut muutoksia sisustuksessa?

Valoisaa viikon alkua ♥

Maikku

5 kommenttia:

  1. Kivalta kuulloinen päivä! :)
    Kevät saa kyllä aikaan sen,että kotiin on kiva laitella jotain pientä uutta piristystä.
    Kurjaa, kun on paikkapaikoin vielä niin liukasta, että saa varoa kävellessään, ettei liukastu ja sitten toisaalla on ihan sulaa niin piikeillä on vaikea kävellä.
    Ihania herkkuja siellä! Nam! Laskiaispullan herkuttelin minäkin eilen.
    Selviytyjiä katsellaan täälläkin ja kyllä eilenkin mietin, että en varmaan saisi nukutuksi yhtään, jos tuolla olisin, kun pelkäisin kaiken maailman öttiäisten hyökkäystä.
    Mukavaa uutta viikkoa Maikku! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, just naputtelin verhotilauksen :)
      Täällä sataa lunta ihan täysillä, että kevättä joutuu vielä hetken odottamaan.
      Musta ei olisi kyllä selvityjiin, pelkään käärmeitä niin etten pytyis ummistamaan silmiäni tuollaisella saarella.

      Mukavaa viikonlopun odotusta :)

      Poista
  2. Kivoja juttuja siellä <3

    Mua ärsyttää Selvityjissä ihan kauheasti Lola, hän on suorastaan bitch. Muuten kyllä tykkään hänesta, ihan tervepäinen ja kivan suorapuheinen julkkis.

    VastaaPoista
  3. Sisustuskärpänen on puraissut tätäkin rouvaa ja pastellivärit ovat tulossa meidän kotiin. Haluan uuden huovan sohvalle ja pari uutta sohvatyynyä. Oikeasti haluaisin myös uuden sohvan, mutta siihen meillä ei nyt ole varaa :) En seuraa selviytyjiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pastellivärit on ihania ♥ Se on kiva että kotia voi piristää pienillä ja edullisillakin hankinnoilla!

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥