Microdiscectomia - sairaskertomus

Sormet jo syyhyää näppäimille ja koitan nyt kirjoitella puolimakaavassa asennossa.
Ei paras mahdollinen kirjoittamisen kannalta, mutta helpointa selälle.

Mähän perustin uuden blogin tuossa syksyllä, tarkoituksena jakaa kaikki selkään liittyvä siellä,
mutta jostain syystä en ole sitä saanut oikein käyntiin enkä halua tehdä mitään vain puoliteholla.
Siksipä päätin että annan sen toistaiseksi olla ja jaan nyt tämän sairaskertomuksen täällä.

Edit: Kävin pari viikkoa ennen leikkausta Töölön sairaalassa keskustelemassa leikkauksesta hoitotiimin (leikkaava lääkäri, hoitaja ja fyssari) kanssa. Tapaamisessa käytiin läpi kaikki leikkaukseen liittyvät riskit, ohjeistus ja kuntoutus. Tapaaminen oli tosi hyvä, sillä kaikki mieltä mahdollisesti askarruttava käydään tässä tilanteessa läpi.

Mullahan on geelikynnet (rakennekynnet) ja hoitsu katsoi niitä ja totesi että koska "näyttävät hyvältä", ei niitä tarvitse poistaa vaikka olin lukenut että kynsilakkaa ei saa olla.

Varpaiden kynsistä tosin poistin lakan ennen leikkausta. 

Hapetusta seuraava sormen päähän laitettava tötterö toimi vaikka mulla on kynsissä pituuttakin. Olisin toki laittanut terveyden turhamaisuuden edelle ja poistattanuut geelin jos olisi pitänyt.

Kaikki jo taitavat tietää, että leikkaus meni hyvin. HUS on jo muutaman vuoden ulkoistanut rankaleikkaukset Ortoniin ja siellä minutkin leikattiin. Koskaan aiemmin en ole ollut leikattavana, joten kieltämättä se jännitti.Vähintään yhtä paljon jännitti se, millainen vointi olisi sen jälkeen.
Yleensä nämä iskias vaivat olisi hyvä leikata 3 kk kuluessa vaivan alkamisesta, mutta vaikka kiireellisyysluokka oli 1- leikkaus tehtiin vasta 4 kk vaivan alkamisesta.
Flunssa tosin siirsi leikkausta reilulla kolmella viikolla.

Tuosta kuvasta näkyy iskiashermo, joka minua on vaivannut.
Vika oli siellä nikamien välissä,  mutta kun hermot oli puristuksissa niin kipu säteili aina varpaisiin asti kuvan mukaisesti.

Leikkausaamuna olin jo klo 7 osastolla. Sairaalavaatteet vaihdettuani sain esilääkityksen ja hoitaja kävi läpi asioita. Leikkaus alkoi jo 8:15 joten kauaa osastolla ei tarvinnut kärvistellä.
Samassa huoneessa oli aamupäivän rouva, jolta oli edellisenä päivänä leikattu kaularanka ja hänen kanssaan höpötellessä kului aika niin etten ehtinyt jännittää yhtään.

Leikkaussaliin mut kärrättiin sängyllä mutta koska pystyin kävelemään, sain itse siirtyä leikkaussalin sängylle. Siellä oli muuten jäätävän kylmä.
Mulla oli paita jossa selkä oli avoin ja siinä pöydällä hihat irrotettiin jotta kaikki piuhat ja lätkät saatiin kiinni ja päälle laitettiin pariakin erilaista peittoa.

Hoitaja yritti laittaa kanyylia mutta epäonnistui siinä ja sanoi että anestesialääkäri laittaakin sen.
Anesterialääkäri olikin siinä nopea, sanoi että kohta voi vähän käsivarressa kirvellä kun nukutuslääkkeet alkavat vaikuttamaan. Ajattelin lepuutella silmiä siinä odotellessa, mutta hän käski pitämään silmät auki että näkisi koska nukahdan. Avasin ne ja sitten taisinkin jo nukahtaa.

Nukahdettuani minut on intuboitu ja käännetty, sillä leikkaus tehdään ns mekka-asennossa.
Kummastakaan en tosin tiennyt mitään.

Heräsin 11 jälkeen heräämössä pissahätään. Virtsarakko ultrattiin ja pääsinkin vessaan, ihan oman jaloin.Sitten takaisin torkkumaan. Neurokirurgi piipahti kysymässä vointia ja melkein hätäännyin kun tajusin että kipu on jalassa edelleen ja samoin pakarassa, vain pahempana kuin aikasemmin.

Onneksi se helpotti jo samana päivänä, eikä jalka ole  sen jälkeen kipuillut juurikaan.
Pakara kyllä on, mutta nämä vaivat paranevat hitaasti.
Kuulema vasta puolen vuoden jälkeen näkee, kuinka leikkaus vaikutti.
Aika pitkä toipuminen kaikenkaikkiaan.
Heräämössä vietin muutaman tunnin ja sain kipulääkettä, joka veikin lähes kaikki kivut pois.

Osastolla

Lääkäri piipahti uudelleen osastolla ja toi sairauslomatodistukset ja kysyi tarviinko reseptejä.
Täytyy sanoa, että hyvin pelasi kyllä nämä käytännön asiat, mitään ei tarvinnut kysellä vaan ne hoitui automaattisesti. Tämän soisi tapahtuvan kaikkialla.

Mitä selästä sitten löytyi?Kovettunutta arpikudosta joka painoi hermoa ja sitä sitten kaiverrettiin pois ja averrettiin ympäristöä. Jotain muutakin oli tehty mutta en osannut latinasta sitä suomeksi kääntää.
Välilevytystyräksi taikka pullistummaksi sitä löydöstä kutsutaan. Eli sitä löytyi mitä pitikin. Kovettunut arpikudos taas kertoo sen minkä tiesinkin. Pullistumia on ollut muutamia ja jokainen on kuivahtanut muuttuen ajansaatossa arpikudokseksi. Siksi sitä arpikudosta oli paljon.

Nyt vain toivotaan, ettei vaiva uusi tai tämän leikkauksen  tule uutta arpikudosta mua riivaamaan.

Nokkamukit olivat muuten käteviä kun ei pystynyt nousemaan :) Empä muista koskaan moisesta juoneeni.

Ruoatta oli pitänyt olla edellisillasta joten nälkä oli kova iltapäivällä. Tosin osastolle kärräämisen jälkeen oli hieman kuvottava olo eikä ruoka ollut ekana mielessä. Sain silti välipalaa ja päivällisen pystyin jo hyvällä ruokahalulla syömään.

Ehkä hieman nauratti siinä kukkakaalikeittoa lusikoidessa. Sillään saa vatsan toimimaan, mutta ei ehkä henkilökunnalle se mieluisin ruoka sivuhaittoineen;) Oli kyllä hyvää, en muista koska olisin sitä viimeksi syönyt. Hoitaja kertoi, että viereiseen huoneeseen ruokaa viedessään potilas oli parahtanut että laita kupu keiton päälle, hän ei kestä hajua ja meinannut yökätä. Hoitaja siinä sitten pohtinut kuinka potilas keiton meinaa sitten syödä jos ei kestä edes hajua. Nenästä kiinni pitäenkö;)

Vaikka sairaalaruoasta valitetaan, en voi siihen yhtyä. Kaikki oli hyvää ja monipuolista.
Aika saman setin olisin syönyt kotonakin.

Hauskoja hetkiäkin koin.Iltapalaa tuova hoitaja (eri kuin aiemmat) hihkaisi puhtaalla ruotsilla
asiansa ja minä siihen hämmästyneenä thank you, mä puhun ihan SUOMEA😀
Hoitaja pysähtyi ja alkoi pyytelemään anteeksi.
Totesin nauraen ettei mitään tarvitse anteeksi pyydellä. Pienenä salaisuutena, mun etunimi on
ruotsalainen ja johtaa joskus ikävästi harhaan. Sanoin että jos olisin suomenruotsalainen, olisin ikionnellinen kun mulle sairaalassakin puhuttaisiin ruotsia.

Ruokailun jälkeen koitin torkkua, mutta uni ei tullut. Illalla tuli surffailtua kanavalta toiselle ja ajattelin alkaa yöunille heti iltapalan jälkeen. Alkuyön nukuinkin mutta jossain kohtaa heräsin aina kun yöhoitaja kävi ovella ja lopulta en saanut enää unta. Kello on 03 yöllä. Harmitti.

Tuli siinä sitten Black Friday tarjouksia hyödynnettyä ja selattua somea.
Hoitaja tuli seuraavan kerran vasta puoli 6 ja vähän ärsytti kun ekaksi rampannut tunnin välein ja herättänyt mut ja kun oon herännyt, sen jälkeen ei sitten tulekaan. Mutta mukava hoitaja oli, juteltiin koirista ja yötyön iloista. Sain sitten hetken torkuttua ennen aamupalaa.

Lääkäri tuli jo heti aamu 8:lta kurkkaamaan ja sanoi saan lähteä samana päivänä kotiin.
B-lausunto oli postitettu jo kotia ja muut paperit sain jo leikkauspäivänä. Pikkuisen nopeaa ja toimivaa.

Kävin siinä suihkussa ja hoitaja vaihtoi haavalapun. Oli kuulema siisti eikä ollut yhtään vuotanut.
Tikit pitää käydä poistettamassa ensi viikolla ja miehen mukaan selkä näyttää kun olis kinkkua ommeltu :D
Kuvaa en viitsi laittaa, mutta sillä nyt ei ole väliä miltä selkä näyttää kun en sitä edes itse katso.

Täytyy kyllä antaa 10+ sairaala Ortonin koko henkilökunnalle, niin hyvin hoitui kaikki ♥
Eipä edes tuntunut että olisin sairaalassa ollut, hotellisairaalaksi ennemmin nimittäisin:)

Jokaisella hoitajalla joka luonani kävi, oli aikaa ♥
Tämän toivoisi niin toteutuvan myös julkisella puolella ja jokaisen potilaan kohdalla.

Jos tämä vaiva on sulle tuntematon, aika hyvä kuvaus löytyy täältä KLIK:

Tällä hetkellä siis toivun kotona jumppaohjeiden kanssa. Liikkua saan oman jaksamiseni mukaan mutta pidempiaikaista istumista välteltävä toistaiseksi.

Nostan kyllä isosti hattua kaikille hoitoalalla työskenteleville ♥

Tänne siis kuuluu hyvää ja toivottelen kaikille leppoisaa marraskuun viimeistä päiivää sekä
rentouttavaa viikonloppua.

Kiitos kun jaksoit lukea,

Maiccu