keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Syyskuun roskakori

Heipparallaa  Ihanat uskolliset lukijat ja tervetuloa uudet ♥

Kesän aika tuli purkkeja ja tuubeja tyhjennettyä siihen malliin, 
että arvelinkin syyskuun jäävän huomattavasti vähäisemmäksi. 
Vaan kyllä se se roskis täyttyi puolilleen silti, mennään katsomaan.


Ekaksi hiustuotteet, joista TBS:n banaani hoitis saa ihan erityismaininnan ihanalla tuoksullaan ja hoitavuudellaan. Miinusta pikkupullosta sen epäkäytännöllisyyden vuoksi sillä sieltä on vaikea puristaa tuotetta ja lopulta  oli pakko lisätä vettä ja ravistaa jotta sai purkin tyhjäksi. 

TESCO on S-ryhmän uusi tuotemerkki, vähän Rainbowia laadukkaampi ja 
tällä isolla vadelma-granaattiomena hoitiksella ei ollut hintaa kuin n 3€ 
ja se on todella riittoisaa. 
Hoitis on aika juoksevaa eikä kosteuttanut mun hiuksia tarpeeksi 
mutta tulipa testattua. 
Tämä jätti kyllä ihanan raikaan tuoksun.

XZ:n muumisarja on aivan syötävän suloinen ♥ 
Tää shampoo tuoksuu NiiiiiN hyvälle banaanille, ettei mitään järkeä. 
Ehkä jopa aavistuksen paraemmalle kuin tuo TBS:n, näitä muuten käytin yhdessä.

AUSSIE kiiltoa tuova hiuslakka oli todella hyvä. 
Antoi pysyvyyttä muttei tahmannut ja kiilto oli luonnollinen. Jatkoon ♥

GOSH:n sarjan Argan oil oli vähän tylsä, perusöljy mutta tuskin ostan uudestaan.
Suihkutettava hiuskiilto oli kyllä ihan surkea. 
Tämä oli jäänyt nurkkiin pyörimään ja sai nyt lähteä.
Näköjään kuvakin niin etten enää merkistä saa selvää
 mutta mitäpä tuota edes mainitsemaan.


Ihan erityisesti nostan nämä BEAUTY & PLANET - sarjan shampoon ja hoitoaineen. 
Tästä sarjasta on hyvää vauhtia tulossa mun lemppari.
 En löydä mitään negaa, tuoksu on miellyttävä, tuotteet pesee hyvin ja mun hiukset
 saavat näistä tarpeeksi kosteutta. 
Ihan Superihania!


Meikkejäkin lähti muutama, ESSENCE:n maximum definitio volume 
uusi on mulla parasta aikaakin käytössä ja ehdottomasti yksi parhaita ripsareita ikinä.
Erottelee hyvin, antaa voluumia ja pysyy.

MAYBELLINE.n push angel ripsari oli myös ihan jees, 
mutta oli jo kuivahtanut sen verran että sai lähteä. 
Samoin kuin musta kajali josta oli kulunut merkkikin pois, joten jääkööt myös arvostelematta.
Siveltimiä käytän yleensä vuosia, kuten tätäkin mutta kun pesu ei enää auttanut 
saamaan sivellintä kuosiin, niin oli tämänkin aika lähteä. Olihan se palvellutkin.


Jääkö muilla kaappeihin pyörimään joskus vuonna nakki ja peruna saadut joululahja kosmetiikat?

Mulla yksi sellainen oli tämä BECKHAM:n suihkusaippua 
joka oli sen verran vahvan hajuveden tuoksuinen ettei ole tullut käytettyä. 
Liikaa mun nenälle toisinkuin TREACLE MOON jonka Raspberry kiss sarjan tuoksuun 
en kyllästy koskaan. 
Kuorinta oli paitsi tehokas myös miellyttävä koostumukseltaan ja 
sen jälkeen oli kiva peseytyä sarjan suihkusaippualla, joka vaan oli auttamattoman pieni. 
Nää on todellakin jatkossa ♥


Kosteusvoiteista ei purkit pohjat juuri näkyneet.

AQUALAN:n perusvoide oli riittoisa  ja tälläinen perusvoide onkin kotona hyvä olla, 
ja kun on tuoksuton niin sopii kaikille.
TBS:n geelimäinen banaanin tuoksuinen body yogurt  on aivan ihana. 
Tää on jo toinen purkki ja voisin läträtä tätä vaikka kuinka.
 Oon ihan ihastunut body jugurtteihin ja geelimäisiin voiteisiin. 
Tämäkin imeytyy lähes samantien, ei jätä ihoa tahmeaksi vaikkakin kosteutus tuntuu.

PUNK BOUQUET. käsivoide oli uskomattoman riittoisaa ottaen huomioon 
kuinka pieni tuubi oli. 
Tykkäsin tästä, kosteutti hyvin ja imeytyi samantien. 
Musta imeytyvyys rasvoissa on yksi tärkeimpiä ominaisuuksia.



Naamioista täytyy mainita erikseen edullinen ESSENTIAL jonka yhdessä paketissa on 5 kpl naamioita ja hintaa vain n 3€ ja ovat todella tehokkaita. Tätä peel off charcoalia olen käyttänyt pitkään säännöllisesti ja saanut sillä hyvin epäpuhtaudet lähtemään.

GARNIER:n volcano mask oli punaista savea ja toimi kyllä. 
Kuivuu iholla ja pestään pois, iho jäi kyllä puhtaaksi ja pehmeäksi.

LUMENEN näytteiden perusteella hankin ehdottomasti tuota UV primeria 
kunhan tarvetta on. Beauty serum mulla jo onkin käytössä ja on todella hyvä. 
Muut naamiot oli iha jees, jelly maskiin vähän petyin kun se oli 
todellakin jellyä eikä meinannut naamalla pysyä. 
Korealaista kosmetiikkaa olevat yksittäiset 
mansikkaiset slicet olivat kivoja ja kosteuttivat kivasti.


Oiskohan nämä Lumenen puhdistusliinat olleet jossain Bettyboxissa 
kun en muista että olisin itse näitä ostanut. 
Olivat aika kuivia ja soveltuivat lähinnä kasvojen pyyhkimiseen, ei puhdistukseen.


Siinäpä ne sitten olivat. Oliko tuttuja tuotteita?
Ihanaa lokakuun alkua kaikille ♥

Maiccu

12 kommenttia:

  1. Ainoastaan Muumi-shampoo on tuttu tuote :)

    VastaaPoista
  2. Aqualan L:ää käytin ennen muinoin tosi paljon mm. silmämeikin poistamiseen aikana, jolloin silmäni olivat erityisen herkässä kunnossa. Toimii siinäkin hommassa älyttömän hyvin:) Banaanilta tuoksuvat tuotteet on minunkin lemppareita (tai onhan niitä paljon muitakin), että voisin nuuhkia banaanintuoksusista lastensaippuaa vaikka kuinka kauan;)
    Kivaa päivää ja iltaa Maiccu<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, se on kyllä monikäyttöinen! Banaanintuoksu on usein kosmetiikassa hyvin onnistunut eikä äklötä. Muksaa päivää Sari ♥

      Poista
  3. Oli tuolla muutama tuttu tuote.
    Ihanaa keskiviikkoa sinulle Maiccu!

    VastaaPoista
  4. Oih, komppaan Saria ja ansku- banskutuoksut niin ihania! Oli siellä pari tuttua ja sitten tuntemattomampia. Näin on kiva tutustua tuotteisiin ja lukea, mitä muut ovat olleet mieltä! Kun ei ihan kaikkea voi (lompakko piulainen pistää vastaan) ostella :) Ihanaa päivää ihanuus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, näistä postauksista saa kivoja vinkkejä suuntaan ja toiseen.
      Ihanaa päivää myös ♥

      Poista
  5. Aqualan on minullekin ainoa tuttu tuote.
    Kivaa lokakuuta sinullekin!

    VastaaPoista
  6. Onhan siellä muutama tuttu tuote..mukavasti tullut roskia😊😊😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä pääsee kertymään vaikka kuinka koittas välillä säästellä:)

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥