sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Mitä viimeksi?


Jälleen kerran innostuin blogistaniassa kiertävästä haasteesta🌺

Viimeisin ruoka: 🍝

Niinkin perinteistä kuin jauhelihakastiketta ja kierremakaronia.
Ollaan oltu osittain kahdestaan tämä viikonloppu ja oltaisi saatu syödä ihan mitä vaan,
välittämättä poitsujen mielipiteistä mutta silti kallistuttiin ihan perinteiseen kotiruokaan.

Viimeisin viesti:

Teiniltä, kun sovittiin mistä hänet haetaan.Hän tuli eka kertaa junalla isänsä luota.

Viimeisin itku😞:

Taisi olla lääkärissä, kun selän paraneminen tuntui epätoivoiselta.
Harvakseltaan  nykyään tulee itkettyä, joskus dramaattiset leffat tai ihanat uutiset saavat roskan menemään silmään.



Viimeisin nauru😃:

Talkoissa, kun naapuri kertoi rottien pistäneen kesällä moottoritien pystyyn hänen takapihalleen. Vaikka se ei oikeasti ole naurunasia, sillä rotat ovat viheliäisiä tuholaisia, mutta nyt niistä on onneksi päästy eroon.

Viimeisin hermostuminen😡:

Kun jouduin tilanteeseen jossa eräs ihminen ei sanonut asiaansa suoraan,  sillä en tykkää yhtään kiertelystä tai piiloviestinnästä vaan arvostan suoraa rehellistä puhetta. Jos on sanottavaa, se pitää sanoa ääneen eikä pidä joutua lukemaan asioita rivien välistä.



Viimeisin ostos💯:

Viikonloppuisin käydään isommissa kaupoissa ja cittarista kotiutui viikonlopun ruoat, uusin muumimuki ja ruukkukukka. Viimeisin sisustusostos taisi olla peili ja Riviera Maisonin upeat viinilasit kun sain Sisustusliike Dreamsilta kivan alennuksen. Vaateostos oli kaksi takkia sekä supersöpöt nilkkurit mutta takit palautin koska eivät istuneet ja päätin että pärjään syksyn ilman uutta takkia.Tilaan usein tarkoituksella kaksi eri kokoa ja pidän sopivan mutta tässä tapauksessa ei kumpikaan ollut hyvä.

Viimeisin muutos sisustukseen:

Tänään haettiin kellarista uusi (vanha) matto ja kaivoin taljat naftaliinista sohville ja koirat omivat ne heti.Tänä syksynä olen tehnyt vain tosi pieniä muutoksia ja hankintoja. Koti on hyvä just nyt ja näin



Viimeisin lukemani blogiteksti:

Usein viikonloppuisin lueskelen blogeja ajan kanssa ja viimeisin oli aivan ihastuttava pirtsakka Päden paja ja syksyiset lehtikoristeet.Blogissa  on kivoja ideoita ja positiivinen tunnelma 💚

Viimeisin suunnitelma:

Ystävän kanssa mietittiin I love me-messuviikonloppua.Miehen kanssa mietitty ens vuoden lomareissua ja lasten kanssa suunniteltu joulua tai paremminkin lahjatoiveita. Jep, jo nyt.

Nappaa haaste tästä mukaasi :)

Mukavaa sunnuntai-iltaa, seurataanko siellä Tanssitaan tähtien kanssa? Onko suosikkiparia?
Mä tykkään Anskusta ja Tuuresta mutta onhan ne kaikki hyviä💜

Maiccu

11 kommenttia:

  1. Yritin jo kertaalleen kommentoida, mutta herjasi "osoitetta"? No nyt uudestaan :D

    Tää on musta tosi kiva haaste, katotaan jos vaikka ottaisin haasteen mukaan!

    Ja kyllä, täälläkin tanssitaan tähtien kanssa - Ihanaa iltaa ♥

    VastaaPoista
  2. Ansku ja Tuure on mun suosikit myös <3 Tämä onkin kiva haaste!
    Ihanaa sunnuntaita ja alkavaa uutta viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
  3. Olipa kiva haaste ja niin mukavaa lukea vastauksia.
    Apua en ole päässyt mukaan TTK:hon kun en tässä ole vielä oikein aloittanut telkkarikautta, mutta korjataan asia ihan pian :)
    Ihanat kuvat postauksessasi!

    VastaaPoista
  4. Kiva haaste<3 Taidan napata tämänkin;)
    Mukavaa uutta viikkoa<3

    VastaaPoista
  5. Kiva haaste ja tuo Päden postaus oli muuten aivan ihana. Toivottavasti selkäsi saadaan pian täysin kuntoon, jos se vaan on mahdollista. <3

    Ihanaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
  6. Mukava haaste!
    Rentoa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  7. Kiva haaste!
    Tansseja täälläkin seuraillaan ja hyviä esityksiä kyllä on saatu jo nähdä!

    Mukavaa uutta viikkoa! <3

    VastaaPoista
  8. Kiva postaus ❤️ En ole ehtinyt katsoa tanssii tähtien Kanssa ohjelmaa vielä... Ihanaa viikon alkua ❤️

    VastaaPoista
  9. Tosi kiva haaste ja mukavat vastaukset! Kuulaita syyspäiviä!

    VastaaPoista
  10. :) Ihana haaste! Sama täällä, rivien välistä on kurja lukea. <3 Kiva lukea ihmisistä haasteiden kautta! Tästäkin sai sinusta "enemmän irti", kuulostaa jo stalkkeri- menolta :D Vaan kertoo bloggajasta enempi. Ihanaa päivää Maiccu! <3

    VastaaPoista
  11. Hauska haaste! :) Ihania aurinkoisia syyspäiviä sinne! :)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥