keskiviikko 17. lokakuuta 2018

Uusi blogi ja arvonnan voittaja


Hei ihanat ♥

Mähän perustin tämän blogin vajaa kolme vuotta sitten, 
samaan aikaan kun olin kotona kipeän selkäni kanssa. 
Blogista tuli mulle henkireikä, valo kaiken pimeyden keskellä.
Tänä aikana olen kärsinyt selästäni muutamaan otteeseen pitkiä jaksoja 
ja tämä viimeisin on nyt kestänyt 3kk.

Vihdoin viime viikolla pääsin neurokirurgin juttusilla ja lupauksen, 
että selkä leikataan kiireellisenä 3 viikon sisällä.
Koska haluan tämän blogini pitää edelleenkin valoisana ja positiivisena, 
päätin perustaa tätä selkävaivaa ja toipumistani tukemaan toisen blogin TARINATERAPIAA,
 jossa käyn läpi tätä toista hallitsevaa puoltani elämässä. 
En halua sekoittaa sairastamista tähän, 
koska tämä blogi on edelleen se mun valopilkku ja säilyy positiivisena kuten minäkin.
Mutta asioilla on aina kaksi puolta.

En koe itse saaneeni aina riittävästi tietoa ja tukea, 
kun niitä olisin tarvinnut ja toivon että jos yksikin hyötyy mun omakohtaisesta kokemusta, 
olen onnistunut tavoitteessani.
Blogissa myös liikunta ja terveysjuttuja, siltä osin kun niitä pystyn harrastamaan.

Ketä kiinnostaa, voipi liittyä lukijoiksi ♥ Linkki siis tässä KLIK.



Sitten Muumi-aiheisten pussinsulkijoiden arvontaan, jonka voitti Liisan kotona blogin Liisa ♥
Laitatko Liisa minulle osoitteesi blogini yhteydenottolomakkeen kautta, jotta
voin postittaa nämä sinulle.
Veicon verkkokaupasta KLIK voitte vielä tilata alennuskoodilla MAICCU15 kivoja tuotteita 
vaikka joululahjaksi ja saatte niistä 15% alennuksen lokakuun loppuun asti.

Mukavaa päivää ♥
Maiccu


8 kommenttia:

  1. Hienoa, että pääset leikkaukseen. Toivon, että saat avun. Selkävaivat on niin kurjia! Haleja päivääsi ihanainen <3

    VastaaPoista
  2. Valoisia ajatuksia sinne ja onnea uudelle blogille! Halit!

    VastaaPoista
  3. Onnittelut arvonnan voittajallle!
    Ja onnea uudelle blogille. Kävinkin samantien lukemassa ja kirjauduin lukijaksi.
    Tosi kurjaa, miten kauan olet saanut kärsiä selkäkivuista.
    Toivottavasti leikkaus auttaa ja kivut loppuu.
    Haleja!❤️

    VastaaPoista
  4. Liityin ilman muuta lukijaksi toiseenkin blogiisi. Olet ihana ja aina niin kannustava <3 Pus <3

    VastaaPoista
  5. Hienoa, että saat nyt pikaisella aikataululla apua vaivaasi. Tsempit täältäkin sinulle <3

    VastaaPoista
  6. Hienoa, että pääset nyt leikkaukseen! Toivottavasti selän tilanne sen myötä kohenee ja toipuminen sujuu hyvin.<3

    VastaaPoista
  7. Tsemppiä Maiccu ja upeaa, että pääset leikkaukseen<3

    VastaaPoista
  8. Kiitos Maiccu :) Vastasin spostiisi. Hienoa, että pääset leikkaukseen ja toivottavasti saat apua vaivaasi.

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥