perjantai 19. lokakuuta 2018

Ruokahävikkiä pienemmäksi


Yhteistyössä Fiksuruoka.fi - lämmin kiitos ♥

Ruokaa heitetään ihan järjettömiä määriä roskiin ja toisaalta joku tekee tosissaan töitä saadakseen sitä vaikka sieltä roskiksesta. Mulle on pienet ekoteot tosi tärkeitä ja tulleet vain tärkeämmäksi iän myötä.
Me kannetaan vastuu siitä millainen tulevaisuus lapsille jää. Pienillä teoilla ja erityisesti asenteella kun on iso vaikutus.

Ostan monesti -30% tuotteita, en siksi etteikö olisi varaa maksaa täyttä hintaa vaan siksi että vähennän omalta osaltani ruokahävikkiä ja omaa hiilijalanjälkeäni. Koitan käyttää ostamani tuotteet loppuun ja kierrätän. Meillä asuu kaksi karvaista ja aina nälkäistä tyyppiä, jotka kyllä pitäisivät huolen ettei ruokaa mene roskiin mutta ei niitä voi ylettömästi syöttää :)

Sain mahdollisuuden tilata Fiksuruoka.fi:stä tuotteita joissa on parasta ennen päiväys mennyt/menossa. Toki joukossa on myös tuotteita joissa päiväykseen on vielä pitkä matka.
Fiksuruoka.fi verkkokaupassa kaikki tuotteet myydään  20-90% alennuksella eli saat merkittävää säästöä! Valikoimaa on kuiva-aineista koiranruokaa ja kodin hygieniaan. Valitsin pääasiassa tuotteita joita kuluu säännöllisesti ettei ne jää kaappiin pyörimään.
Fiksu tapa ostaa halpaa ruokaa ja vähentää ruokahävikkiä.

Tilauksen tehtyäni sain kivan sähköpostin:

Kiitos tilauksesta!
Tilauksenne on meille tärkeä! Kiitos, että tilasitte meiltä ja olette mukana vähentämässä Suomen ruokahävikkiä! 😊


Kun ostat Fiksuruoka.fi:stä, olet mukana vähentämässä ruokahävikkiä Suomessa
sillä tuotevalikoima koostuu lähinnä valmistajien, maahantuojien ja tukkureiden poistoeristä,
jotka muutoin olis vaarassa tulla poisheitetyiksi.
Toimitus oli nopeaa, tilauksen teosta meni kolme päivää kun laatikko oli noudettavissa.
Tuotteet oli pakattu hyvin, mikään ei ollut rikki mutta parin tuotteet pakkaukset olivat vähän kärsineet ja koiran turkille tarkoitettu hoitosuihke oli vuotanut niin että koko laatikko tuoksui voimakkaasti sille, eli kookokselle jota suihke sisälsi. Tuote olikin viallinen, sillä otin sen heti käyttöön ja tai yritin, mutta se valutti nestettä suihkeen lisäksi, joten jäi nyt meiltä kokonaan käyttämättä. Ehkä kaikki nestemäinen olisi hyvä pakata kuplamuoviin.
Tämä oli vähän kurjaa, mutta ei estänyt käyttämästä muita tuotteita.

Mennäämpä kurkkaamaan mitä kaikkea tilasin.




Lemmikeille kuten koirille, valikoimissa oli ihan kivasti sekä herkkuja, tarvikkeita että ruokaa.
Alla hoitosuihke joka nyt jäi siis käyttämättä sekä herkkuluit ja pikkunameja joilla palkitaan onnistuneesta käytöksestä.



Mausteita, maustekastikkeita ja kuutiota löytyi monenlaista. Kerrankin raaskin ostaa luomua ja kanafondeja jotka ovat kiva apu ruoanlaitossa.


Herkkuvalikoima oli aika suppea mutta mantelikeksejä klikkasin ostoskoriin ja voileipäkeksejä joita
meillä kuluu etenkin syksyisin juustojen kanssa.


Kohtahan se on myös aika tehdä torttuja ja tämä omenakanelimarmeladi on ihan mielettömän hyvää eikä ehdi meillä vanhenemaan.Hintaa purkilla taisi olla vain 0,39snt.


Myös terveystuotteita oli monenlaisia ja koska pimeää talvea kohti mennään, pitää D-vitamiineja ottaa purkista.Paketti maksoi 6,89€ ja päiväyksetkin riittää vuoteen 2020.


Kodin käyttötavaroitakin oli kiva valikoima ja koska wc-raikastimet ovat aika kalliita, tilasin niitä useamman. Näitä kun tilasin 3 kpl näitä niin kpl hinnaksi jäi vain  1,39€,


Paketista löytyi lisäksi perunarieskahiutaleita, hiidenhilloa, kahta erilaista soijakastiketta ja majoneesia.






Yhteistyössä Fiksuruoka.fi - lämmin kiitos ♥

Tiesitkö muuten, että Suomessa hukataan vuodessa n 4-500 MILJOONAA kiloa ruokaa, joka vastaa päästöiltään 300 000 autoa. Lisäksi ruokahävikki on suuri ongelma maailman nälänhätää ajatellen.
On niin ristiriistaista ja väärin, että samaan aikaa tuhlataan suuria määriä ruokaa ja maailmassa on ihmisiä joilla ei ole ruokaa.
Mutta ajattelepa jos voisimme vähentää kaikki yhdessä ruokahävikkiä vaikka vain 25%, sillä ruokkisi 815 miljoonaa nälänhädästä kärsivää ihmistä.

Kaikenkaikkiaan olen tilaukseen, toimitukseen ja tuotteisiin oikein tyytyväinen ja varmasti tilaan toisenkin kerran ihan vain siksi että tässä on niin FIKSU ajatus takana.

Käytetäänkö siellä tuotteita vielä parasta ennen päiväyksen jälkeen?
Ostetaanko siellä alennettuja tuotteita tai ootko tilannut hävikkiruokaa?

Maiccu

10 kommenttia:

  1. Olen kuullut tuosta firmasta, mutta eipä ole tullut tilattua. Kyllä ostan useinkin kaupasta tuotteita, joiden päiväys on menossa vanhaksi. Varsinkin silloin, kun miettii, että mitä tänään tai huomenna laittaisin ruuaksi, niin ei ole väliä, vaikka päivämäärät alkavat paukkua. Parasta ennen päiväys ei siis tarkoita, että juuri silloin tuote olisi mennyt vanhaksi. Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  2. Hyvältä kuulostaa tuo Fiksuruoka. Minä puolestani olen liittynyt RESQ-yhteisöön. Se perustuu siihen että sinua lähellä olevat ravintolat myyvät myymättä jäämiään ruokia alennetulla hinnalla ja saat puhelimeen tiedon mitä ja missä on saatavissa. Mahtava idea!

    VastaaPoista
  3. Ruuan tuhlaaminen ja ruokahävikki on kyllä häpeällistä ja surullista varsinkin tällaisina aikoina, kun uhkakuvat koko maapallon tulevaisuudesta ovat entistä konkreettisempia. Olen itse pitänyt periaatteenani jo siitä saakka, kun omat lapseni olivat pieniä, että ruokaa ei heitetä roskiin, vaan sen minkä lautaselle ottaa, niin se myös syödään, enkä osta varastoon helposti pilaantuvia ruoka-aineita ylenpalttisesti. Tämä tietenkin silloin aikoinaan johtui enemmänkin taloudellisista seikoista, koska yksinhuoltajana ei ollut varaa heittää mitään käyttämätöntä roskiin. Silti se on ollut periaatteena siitä saakka. Inhoan ruuan heittämistä roskiin, se jotenkin kirpasee erityisesti. Kannatan lämpimästi kaikkia tällaisia Fiksuruuan kaltaisia systeemejä, vaikkei itselle heti olisikaan sellaiselle tarvetta. Se on kuitenkin suuri askel kuitenkin oikeaan suuntaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se :/ Meillä on ollut sama periaate ja se taitaa olla kouluissakin nykyään.
      Mä tunnen piston sydämessä aina jos joudun heittämään ruokaa pois ja sama kokemus mullakin, kun olin yksin lasten kanssa, se on jäänyt vahvasti mieleen.

      Poista
  4. Sinkkutaloudessa ostan ruokaa vaan sen verran kun menee. Ennen metsästin punaisen lapun lihoja mutta en enää, liian lyhyt käyttöaika yhdelle ihmiselle. Ruokaa kun tekee niin siitä riittää ainakin neljäksi päiväksi ja harvoin punaisissa lapuissa on niin pitkät päiväykset :) Mutta tää on loistava idea kuten punaisen lapun tuotteetkin! Samaten tykkään että huonompia vihanneksia ja hedelmiä myydääm halvalla tai annetaan ilmaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan ihan totta ja lihaa myydään minimissään 250g rasioissa. Oon ihan samilla linjoilla, miksi heittää hyvää roskiin?

      Poista
  5. Hyvä idea ja postaus! Täällä on pyritty jo pitkään myös pitämään hävikki aikas nollilla. Mitä ostetaan, käytetään, tavalla tai toisella. Luovuus tulee esiin, kun loihtii monesta "jämästä" yhden kokonaisen aterian :D Vaan, aina sitä ruokaa ei ole ollut, arvostaa nykyään paljonkin. Kaupassa ollessani töissä oli kaameaa katsoa, kun hyviä tuotteita oli pakko laillisista syistä johtuen heittää menemään. Samoin oli kosmen että täysin hyvien vaatteiden kanssa. Sydän verta vuotaen vein niitä tuotteita sitten tuhottavaksi... ruoka kirpaisi kyllä eniten, kun olisi niin paljon nälkäisiä ottajia Suomessakin.... ihanaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥Mä oon kans mestari taikomaan jämistä gourmet aterioita ;)Mut sillai saa yllättäviäkin herkkuja, vaikkapa erilaisiin piirakoihin voi jemmata vaikka mitä.
      On kyllä surku kuinka paljon kaikkea hyvää ja käyttökelpoista heitetään pois.
      Mukavaa viikonloppua♥

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥