lauantai 15. syyskuuta 2018

Heinä ja elokuun kosmetiikan roskakori


Heinäkuun roskakori oli niin tyhjillään, että päätin yhdistää sen elokuun
roskiin. Julkaisu vain oli unohtunut luonnoksiin ja siksi täällä vasta nyt.

Aloitellaan vaikka hiustuotteista. AUSSIEN shampoota, hoitista ja ja tehohoitista olen käyttänyt ahkeraan ja tykännyt niistä. Käytän jatkossakin.
CAMELEO:n hopeashampoo oli edullinen löytö, mutta hopeashampooksi aika lattea. 
Ei poistanut keltaisuutta juuri ollenkaan ja oli jo hiuksiin levitettäessä jotenkin rasvaista. Ei jatkoon.
TRESEMMEn jättipurkin ostin joskus Tokmannilta ja on kyllä viimeinen kerta. 
Hoitoaine jätti hiukset todella kuivan tuntuisiksi ja sain suihkia aina hulluna hiuksiin jätettävää hoitista perään. Ei hyvä.Eikä se loppunut koskaan. Kuukaudesta toiseen purkki vei ison tilan kylppärissä ja lopulta heivasin sen roskikseen. 


Sitten suihkusaippuoita jota ihme kyllä loppui peräti 4. 
NATURA SIBERICA suihkusaippua oli suuri pettymys. Olen tykännyt merkin muista tuotteita tosi paljon mutta tämä oli auttamattoman tylsä. Ei minkäänlaista tuoksua, suihkusaippua oli läpinäkyvää juoksevaa geeliä. Niin boring ettei tosikaa eikä käytön jälkeen edes tuntunut siltä että olisi tullut puhtaaksi.Kyllä tuoksuilla on merkittävä vaikutus, edes miedolla.
LONN:n suihkusaippuan taisin joskus ostaa Prismasta tuoksun perusteella ja se olikin oikein kiva tuote, samoin PALMOLIVE joka ei petä koskaan.

Vihreä suihkugeeli oli ostos Tammertukun myymälästä ja aluksi se tuoksuikin oikein herkulliselta, kunnes tuoksu muuttui lähinnä oksennusta muistuttavalle tunkkaiselle hajulle, epäilen että joku kemikaalinen reakstio siinä tapahtui ja tuotteen käyttö jäi pariin hassuun kertaan. Harmi.


B&H Beauticologyn Coconut & Lime bodybutter oli ihanin ikinä ♥ Se tuoksui ihan mielettömältä ja vaikka kyseessä on paksuhko voi, se imeytyi nopeasti iholle ja tuoksu mikä jäi, oli kevyt eksoottinen tuulahdus. En tiedä saako tätä enää mistään, mutta jos saa niin tulen ostamaan.

DUST CREAM bodybutterin ostin kesällä Rhodokselta myymälästä josta sai itse valita eri tuoksuisia tuotteita eri kokoisiin purkkeihin ja tää kotiutui, koska tuoksu oli ihan kuin mansikkapehmistä.
Mutta, toisin kuin tuo B&H butteri, tämä jäi iholle pitkäksi aikaa eikä meinannut millään imeytyä. Tuoksusta silti iso plussa.


ACO:n tuotteet on niin hyviä! Tämä käsisaippua on tullut meille jäädäkseen, tuoksuja on kahta erilaista ja vaiheeeksi hillitty Wild honey. DERMOSILI.n Primo suklaakuorinta oli mennyt pilaantumaan ja oli aika joutua roskikseen. Tykkäsin siitä kyllä hurjasti, jälleen kerran tuoksu oli syötävän suklainen ja iho jäi kuorinnan jäljiltä ihanan pehmeäksi.


Misellivedet ovat tulleet osaksi mun kauneudenhoitorutiineja ja GARNIER:n misellivettä on tullut tuhottua jo pari pulloa. LUMENEN minipullo tuli myös testattua, en juuri mitään eroa Garnieriin tuntenut mutta minikoko on myös käytännöllinen.


ACOn SUN KISSED kevyesti päivettävä päivävoide on vaan niin mieletön ♥ En voi lakata hehkuttamasta, tekee niin kauniin kevyen päivetyksen iholle ilman varsinaista rusketusefektiä.
Ainoa miinus tässä on se, ettei siinä ole suojakeroimia joita alkukesästä kaipasin.
GARNIER:n Skinactive päivävoide oli aika peruskosmetiikkaa, vähän liian tylsä mutta ajoi asiansa.


Meikkejä lähti roskiin useampia, sillä huulipunat olivat katkenneet ja Essencen Boosteri oli niin väärän värinen mulle ettei sitä ole tullut käytettyä.BENECOS eyeliner alkoi hapsuttamaan sivellinosasta ja päätyi myös roskiin. Se kuivui aika nopeati vaikkei ollut edes kovalla käytöllä ja siksi kaikki siveltimellekin kävi noin.


Puhdistusliinoja kuluu ja niinku vakkarilukijat taitaa jo tietää, GARNIER:n puhdistusliinat ovat mun suosikkeja! Ne ovat sopivan kosteita, tuoksuvat miedosti ja puhdistavat hyvin. BENECOS:n putsarit olivat myös ihan hyviä, muttei niin kosteita kuin nuo GARNIER:n.


Naamioita on tullut testattua monenlaista.LOVE beuaty AND planet sheet mask oli kyllä mieluinen. Todella kosteuttava ja haukkui hintansa.SEPHORA.n ananasnaamio taas oli pieni pettymys, odotin eksoottisempaa kokemusta;)
Essentialin peeloff naamiot ovat mun viikkorutiinia ja sillä lähtee tarvittaessa vaikka viikset :D



Aikamoinen satsi ja näyttää silt6tä että syyskuun osalta roskis jää aika tyhjäksi.
Oliko tuttuja tuotteita?

Maiccu


6 kommenttia:

  1. Näyttää mukavan runsaalta satsilta. Mä niinku tykkään aika tavalla isoista roskapostauksista;) Mä olen joskus aikoinaan erehtynyt ostamaan jostain supertarjouksesta muistaakseni parikin tonkkaa Tresemmeä ja meinasi kyllä usko loppua niiden kanssa. Ei kannata ostaa mitään jättitonkkia, on ne tylsiä sitten kuitenkin, vaikka muka hirmu taloudellisia. Mä odotan josko Acolta tulisi vielä ihania joulusuihkusaippuoita. Ne oli niin taivallisen hyväntuoksuisia, että kaiholla muistelen:) Tuo Wild Honey on myös fantsun tuoksuista, että oksat pois:)
    Kivaa viikonloppua Maiccu<3

    VastaaPoista
  2. Mä niin tykkään näistä roska-postauksista :)
    Misellivedet on mulle tuntemattomia, miksi niitä kannattaisi käyttää?

    Iloa!!

    VastaaPoista
  3. Tykkään ihan älyttömästi aussie hiustuotteista ja ihan hullua, että jenkeissä puoli litraa maksaa muutaman dollarin ja täällä ovat niin kalliita.

    Ihanaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
  4. Täällä yksi joka rakastaa misellivesiä❤😊❤😌 Ihastuttavan paljon olet käyttänyt😊..kiva tällainen roskapostaus😌😊Aurinkoista sunnuntaita🍁💛🌿

    VastaaPoista
  5. Tuo Acon voide on muuten tosi hyvä :) mullakin kuluu paljon meikinpoistoliinoja ja juurikin tuo Lumenen miselli vetelee viimeisiään :)

    VastaaPoista
  6. Garnierin misellivettä käytän kanssa. Tykkään!
    Tresemmeä täälläkin kokeiltu, kun joskus jostain tarjouksesta ostin. Ei kovin kummoista, varsinkaan tuo hoitoaine.Palmolive suihkusaippua löytyy myös tällä hetkellä kylppäristä. Noita Aussie hiusjutskia tytär käyttänyt.
    Erilaisia naamioita on kiva testailla.


    Muksaa viikkoa! <3

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥